Alkoholistiperheen elämää käsittelevän elokuva otettiin aikalaisarvioissa vastaan ristiriitaisesti. Sen teatterimaista ilmaisua toisaalta karsastettiin, toisaalta sitä ei pidetty pahana. Selkeä ja koruton kerronta sai kiitosta. Vaikka henkilöohjaus yleisellä tasolla sai moitteita, Lasse Pöystin roolisuoritusta isänä kiitettiin kuitenkin yksimielisesti, se "muodostaa koko elokuvan lujan selkärangan", kuten Paula Talaskivi sanoo arviossaan.[2]