Fredrik I halusi laatia maalleen yhdenmukaisen lakikoonnoksen, mutta sitä ei aloitettu kuin vasta Fredrik II Suuren aikana. Fredrikin ajatus ei ollut vain koota yhdenmukainen lakien koonnos, vaan tehdä niistä selkeitä ja poistaa eri tulkintamahdollisuuksista johtuva mahdollinen hyväksikäyttö. Aikaisempi yritys lakikodifikaatioksi, Samuel von Coccejin laatima Project eines Corporis Juris Fridericiani (1749–51) osoittautui epäonnistuneeksi.
Ensimmäistä versiota kutsuttiin nimellä Preussin yleislaki (saks.Allgemeines Gesetzbuch für die Preußischen Staaten, AGB, 1792). Lain kodifioivat vuonna 1794 etupäässä Svarez ja Klein Fredrik II Suuren määräyksestä.
Käyttö
Tulkinnat lain soveltamisesta ovat ristiriitaisia; joidenkin mukaan laki oli helppolukuinen ja helposti tulkittavissa eikä se ollut kovin abstrakti vaan jokapäiväistä säännöstelyä, toisten mukaan lain kieli, vaikkakin se oli saksaksi kirjoitettu, oli äärettömän kasuistista ja epätarkkaa tehden siitä vaikean tulkita oikein ja käytännössä hankalaa käyttää.
Puolan toisen jaon jälkeen se saatettiin voimaan Preussiin liitetyillä alueilla toissijaisena oikeuslähteenä, tarkoituksena integroida alue Preussiin.
Maanlaki oli tyypillinen esimerkki feodalismin ja kapitalismin välisestä siirtymäkauden laista, jossa feodaaliajan vanhat oikeudelliset instituutiot (esim. jaettu omistusoikeus, säätyjako, aateliston erioikeudet, talonpoikien alisteinen asema) olivat olemassa rinnakkain modernien oikeudellisten instituutioiden (esim. omaisuuden määritelmä) kanssa.
Maanoikeus lakkasi toimimasta järjestelmän uudistuksen (Stein-Hardenberg-reformit) yhteydessä, kun feodaaliajan jäänteet lakkautettiin.
