Piirpauke on vuonna 1974 perustettu suomalainen yhtye, joka yhdistelee musiikissaan kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia. Piirpaukessa on vuosien saatossa soittanut kymmeniä koti- ja ulkomaisia muusikoita, sen ainoa alkuperäisjäsen on jo pitkään ollut yhtyeen johtohahmona tunnettu Sakari Kukko. Piirpauke on julkaissut 19 studioalbumia, viisi konserttitaltiointia sekä kolme kokoelmaa. Suomen lisäksi Piirpauke on varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla kiertänyt ahkerasti Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, jossa yhtye on ollut suosittu erityisesti Saksassalähde?. Kotimaassaan Piirpauke on esiintynyt muun muassa Pori Jazzin, Ruisrockin ja Provinssirockin päälavoilla sekä ulkomailla Roskilden festivaalilla Tanskassa.
Yhtyeen tuotanto on aina käsittänyt omien sävellysten lisäksi runsaasti kansansävelmiä eri puolilta maailmaa. Tunnetuin Piirpauken kappale on yhtyeen vuonna 1975 julkaistulta esikoisalbumilta löytyvä Konevitsan kirkonkellot, joka on alun perin karjalainen kansansävelmä. Muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Soi vienosti murheeni soitto, Swedish Reggae sekä Imala Maika. Nimi ”piirpauke” on peräisin Sakari Kukon karjalaiselta isältä ja se tarkoittaa hälinää tai meteliä.[1]
Piirpauke sai alkunsa vuonna 1973, kun Sibelius-akatemiassa opiskellut 20-vuotias Sakari Kukko ja basisti Antti Hytti päättivät perustaa yhtyeen, joka ottaisi vaikutteita eri maiden kansanmusiikista. Kukko oli innostunut kansanmusiikista esiintyessään Tapiola Big Bandin kanssa Kööpenhaminassa ja nähtyään siellä esiintyneen romanialaisen kansanmusiikkiyhtyeen. Kukko ja Hytti pyysivät yhtyeeseen mukaan kitaristi Hasse Wallin ja rumpali Jukka Wasaman, jotka he tiesivät musiikillisesti avarakatseisiksi. Yhtye teki ensimmäiset esiintymisensä loppukesällä 1974 nimellä Kukko-Walli -kvartetti. Se soitti muun muassa HelsingissäVanhalla Ylioppilastalolla ja Ravintola Dipolissa sekä Turun yliopiston osakuntaravintola Osiksessa. Sakari Kukko on alusta lähtien äänittänyt kaikki yhtyeen esiintymiset ja vuoden 1974 konserttimateriaalia julkaistiin jo kolme vuotta myöhemmin omakustannealbumilla Historia of Piirpauke Vol. 1.[2]
Ensimmäinen esiintyminen Piirpauke-nimellä tapahtui keväällä 1975 Tukholmassa pidettyjen Eurovision laulukilpailujen yhteydessä järjestetyillä varjofestivaaleilla. Kesäkuussa Piirpauke esitti YleisradionLiisankadun studiolla radiolähetyksessä kolme kappaletta, joiden perusteella Helsingin Sanomien kriitikko Julius Heikkilä kehui Piirpauketta Suomen lahjakkaimmaksi jazz-yhtyeeksi. Love Recordsin omistajiin kuuluneen Atte Blomin otettua yhteyttä, Piirpauke meni studioon levyttämään ensimmäistä albumiaan, joka ilmestyi vielä vuoden 1975 lopussa. Debyyttialbumi Piirpauke sisältää viisi kappaletta, joista neljä on kansansävelmiä. Vierailevina muusikoina levyllä ovat syntetisaattoria soittava elektronisen musiikin pioneeri Otto Romanowski sekä myöhemmin kapellimestarina tunnetuksi tullut 17-vuotias Esa-Pekka Salonen, joka soittaa käyrätorvea kappaleessa Konevitsan kirkonkellot.[3] Hasse Walli jätti yhtyeen hetkellisesti ensialbumin jälkeen, ja hänet korvasi Juha Björninen, mutta Walli palasi yhtyeeseen ennen sen toista levyä.
Yhtyeen toinen studioalbumi Piirpauke 2 ilmestyi vuonna 1976. Tämän jälkeen nähtiin ensimmäiset miehistönvaihdokset, kun Antti Hytti siirtyi Edward Vesalan yhtyeeseen ja uudeksi basistiksi liittyi Jukka Wasaman veli Olli-Pekka Wasama. Syksyllä 1977 Piirpauke teki laajan Suomen ja muiden Pohjoismaiden kiertueen, jolta äänitetystä materiaalista julkaistiin vuotta myöhemmin livealbumi Piirpauke Live.[4] Samana vuonna Sakari Kukko teki musiikin Margareta Vinterhedenin ohjaamaan ruotsalaiseen elokuvaan Man måste ju leva ..., jossa kuultiin myös kaksi Piirpauken kappaletta.[5] Vuoden 1978 Suomen kiertueella uudeksi kitaristiksi oli liittynyt Juha Björninen, joka tuli sooloprojekteihinsa lähteneen Hasse Wallin tilalle. Yhtye kiersi myös kahden viikon ajan Kuubassa, jossa Piirpauke soitti Punainen Lanka -yhtyeessä vaikuttaneilla Harri Saksalalla ja Antero Jakoilalla vahvistettuna. Kiertue toteutui Suomen ja Kuuban valtioiden välisen kulttuurivaihtosopimuksen nojalla.[6] Uudella kokoonpanolla Piirpauke levytti kolmannen studioalbuminsa Yö Kyöpelinvuorella, joka ilmestyi 1979. Love Recordsin konkurssin johdosta sen julkaisi Henrik Otto Donnerin perustama uusi levymerkki Ponsi. Tyylillisesti se erosi kahdesta aikaisemmasta albumista, sillä improvisointiin perustuvan free jazzin vaikutteet olivat kokonaan kadonneet. Myös aikaisemmilla levyillä kuullut eksoottiset soittimet puuttuivat. Syyskuussa 1979 yhtyeen kokoonpano muuttui jälleen, vanhasta jäivät jäljelle vain Kukko ja Jukka Wasama. Uusiksi soittajiksi liittyivät basisti Ilkka Hanski, joka aikaisemmin oli soittanut Jukka Tolosen yhtyeessä, sekä eri progeyhtyeissä mukana olleet kitaristit T. T. Oksala ja Pekka Nylund. Samalla yhtyeen sointi muuttui sähköisemmäksi, Hanskin soittaessa kontrabasson lisäksi myös sähköbassoa.[7]
1980-luku
Hasse Walli oli yhtyeen ensimmäinen kitaristi.
Alkuvuodesta 1980 Piirpauke esiintyi IntianMumbaissa pidetyillä Jazz Yatra -festivaaleilla, jossa matkalta estyneen Ilkka Hanskin korvasi Ilpo Saastamoinen. Samana kesänä yhtye soitti Länsi-Saksassa Balver Höhlen jazzfestivaaleilla[8] sekä Roskilden festivaalilla Tanskassa.[9] Saksalainen JG-Records julkaisi vuotta myöhemmin Balver Höhlen konsertista äänitetyn livealbumin Live in der Balver Höhle. Levyllä on Piirpauken alkuperäisjäsenistä mukana enää Sakari Kukko, kun rumpaliksi Jukka Wasaman tilalle on tullut Tom Nekljudow. Myös basisti on jälleen vaihtunut ja uutena nimenä yhtyeen riveissä soittaa Jorma Koivulehto. Kokoonpanoa pidetään Piirpauken historiassa kaikkein rockvaikutteisimpana, johtuen muun muassa rumpali Nekljudowin soittotyylistä. Levyn ilmestyessä yhtye oli noussut Länsi-Saksan lisäksi suosituksi Sveitsissä, Benelux-maissa sekä Tanskassa. 1980-luvun alkuvuosina Piirpauke teki myös yhteistyötä turkkilaisen lyömäsoittajan Okay Temizin kanssa, johon he olivat tutustuneet Jazz Yatra -festivaalien yhteydessä. Yhtye kiersi Temizin kanssa sekä Saksassa että Turkissa.[8]
Piirpauken seuraavat studioalbumit Birgi Bühtüi ja Kirkastus ilmestyivät vielä vuoden 1981 aikana. Niistä jälkimmäinen oli alun perin Sakari Kukon Iittalan lasitehtaan 100-vuotisjuhlaksi tekemä tilaustyö, mutta lopulta se päätettiin julkaista myös virallisesti tekijänimellä Sakari Kukko & Piirpauke. Molemmat levyt äänitettiin kokoonpanolla Kukko–Nylund–Saastamoinen–Nekljudow ja lisäksi mukana oli useita vierailevia muusikoita.[10] Piirpauke oli mukana myös 1981 ensi-iltaan tulleessa elokuvassa Rokki Diggari,[11] mutta elokuvan samannimiseltä soundtrackalbumilta ei yhtyettä löydy.[12] Vuonna 1982 ilmestyi Piirpauken ensimmäinen kokoelma-albumi ja yhtye kiersi jälleen Pohjoismaita sekä Keski-Eurooppaa. Kiertueelta julkaistiin seuraavana vuonna tuplalevy Live in Europe, jolla soitti sama kokoonpano kuin vuoden 1981 studioalbumeilla.[10] Kokoonpanon hajottua Nylund, Saastamoinen ja Nekljudow jatkoivat nimellä Los Ustads.[13] Vuonna 1984 Nylund ja Saastamoinen perustivat yhdessä Kalle Fältin kanssa kansanmusiikkiyhtye Pohjantahdin.[14]
Saastamoisen aika Piirpaukessa on kattavasti dokumentoituna hänen omilla sivuillaan (http://www.ilposaastamoinen.fi/) otsikkojen MUSIIKKI ja SOITTAMINEN alla.
Yhtyeen seuraava studioalbumi Ilahu illalla ilmestyi vuonna 1984. Piirpauken musiikkiin oli tullut mukaan afrikkalaisia vaikutteita, joita Sakari Kukko oli saanut muun muassa Senegaliin suuntautuneilta matkoiltaan. Levyllä nähdään täysin uusittu kokoonpano, jossa ei vuosien 1980–1982 miehistöstä ole Kukon lisäksi mukana enää ketään muuta. Piirpauken kokoonpano oli albumilla laajentunut kuusimiehiseksi. Kitaristi Hasse Walli teki paluun yhtyeen riveihin ja toiseksi kitaristiksi oli liittynyt senegalilainen Badu N'djay. Walli oli ollut mukana jo edellisen syksyn Euroopan kiertueella ja hän oli myös Kukon tapaan viettänyt paljon aikaa Länsi-Afrikassa. Vuonna 1986 julkaistiin albumi Villi Itä − kalevalainen rapsodia, joka oli alun perin tilausteos vuoden 1985 Kajaanin RunoviikolleKalevalan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Levyn kappaleet pohjautuivat inkeriläisiin ja karjalaisiin kansansävellyksiin. Albumilla oli mukana jälleen uusi ryhmä muusikoita, edellisen levyn soittajista oli Kukon lisäksi mukana vain Badu N'djay. Toisena kitaristina kuultiin muun muassa Wigwamissa soittanutta Pekka Rechardtia. Kalevalaista aihepiiristään huolimatta levy sisältää myös runsaasti afrikkalaisia rytmejä sekä perinteistä jazzia.[15]
Sakari Kukko oli vuonna 1983 muuttanut asumaan EspanjanTeneriffalle, jossa hän Piirpauken kiertueiden ja levytyssessioiden välillä soitti paikallisten muusikoiden kanssa. Espanjassa hän tapasi andalusialaisen laulajan Cinta Hermon, josta tuli Piirpauken ensimmäinen virallinen laulaja. Hermo oli mukana jo vuoden 1987 Algazara-albumilla, joka sisälsikin paljon espanjalaisia vaikutteita, mutta varsinaisesti hän pääsi ääneen vasta kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneellä levyllä Zerenade. Lisäksi sillä soittaa yhtyeen riveihin lyhyeksi aikaa liittynyt kitaristi Jukka Tolonen. Zerenade on musiikillisesti edeltäjiään raskaampi ja joiltakin kappaleilta löytyy jopa vaikutteita heavy rockista, muun muassa särökitaran muodossa.[16]
80-luvun alkuun sijoittuu myös erikoinen episodi, kun Cornelis Wreesvijk otti yhtyeeseen yhteyttä ja esitti yhteisen pitkäsoiton tekoa. Bändi suostui, mutta idea kilpistyi Wreesvijkin kadottua hummausreissulle kehittelyvaiheessa.
Häneltä tuli kuitenkin kohtelias anteeksipyyntö kirjeen muodossa.
Samoihin aikoihin bändi esiintyi Vanhalla ylioppiulastalolla Helsingissä samassa konsertissa Pete Seegerin kanssa, joka innostui ja lupasi järjestää keikkoja USAssa. Tämäkään projekti ei koskaan toteutunut.
1990-luku
Cinta Hermo lauloi Piirpaukessa 1980- ja 1990-luvuilla.
1990-luvun alussa Piirpauke alkoi toimimaan triona, jonka muodostivat Kukon lisäksi laulaja Cinta Hermo ja senegalilaislähtöinen lyömäsoittaja Ismaila Sané. Kyseessä oli alun perin Kukon Karavana-niminen sivuprojekti, mutta kun Zerenade-levyllä soittaneet Tauno Railo ja Markku Ounaskari eivät päässeet lyhyellä varoitusajalla eräälle Saksan kiertueelle, muodostui sivuprojektista Piirpauken uusi kokoonpano. Kolmikko teki vuosina 1991–1998 neljä maailmanmusiikkivaikutteista albumia, joista yksi sisälsi pelkästään lapsille tarkoitettua musiikkia. Jokaisella levyllä oli mukana myös useita vierailevia muusikoita, kuten entiset Piirpauken kitaristit Badu N'djay ja T. T. Oksala, laulaja Markku Suominen sekä joikaaja Wimme Saari.
Vuonna 1991 julkaistu Tuku tuku on Piirpauken albumeista kaikkein afrikkalaisvaikutteisin, levyllä soittaa yhteensä kolme senegalilaista muusikkoa. Sakari Kukko on itse pitänyt albumilla mukana ollutta kokoonpanoa yhtenä uransa mieluisimmista. Vuoden 1993 Muuttolinnut / Terra Nova -albumilla inspiraationa on kansanmusiikin lisäksi ollut humpan ja jenkan kaltainen suomalainen tanssimusiikki. Levyllä on myös Mozartin ja Šostakovitšin klassista materiaalia. Laula sinäkin on 1998 ilmestynyt lapsille suunnattu albumi. Se sisältää lauluja Sakari Kukon kansakouluaikaisesta laulukirjasta, jotka hän halusi välittää myös tuleville sukupolville.[17]
Vuonna 1993 Piirpauke lopetti yhteistyön saksalaisen ohjelmatoimistonsa kanssa, jonka vuoksi katkesi myös 15 vuotta kestänyt Keski-Euroopan kiertueiden perinne. Sen sijaan yhtye vieraili vuosikymmenen alussa muun muassa Yhdysvalloissa, Virossa sekä Turkissa, jossa Piirpauke soitti jälleen Okay Temizin kanssa. Vuonna 1994 yhtye vietti 20-vuotisjuhliaan laajalla Suomen kiertueella, jolla mukana olivat myös alkuperäisjäsenet Hasse Walli ja Antti Hytti. Lisäksi Piirpauke esiintyi Barcelonassa suuressa ulkoilmakonsertissa sekä Midem-musiikkimessuilla Ranskan Cannesissa. Yhtyeen 20-vuotisjuhlien johdosta ilmestyi myös livealbumi Metamorphosis – Live 1977–1995, jolle oli koottu konserttimateriaalia vuosilta 1977–1995.[18] Syyskuussa 1996 Piirpauken alkuperäiskokoonpano Kukko–Walli–Hytti–Wasama soitti Helsingin Tavastia-klubilla pidetyssä Hasse Wallin elämäkertateoksen julkistamiskonsertissa.[19] Kaksi Tavastialla äänitettyä kappaletta julkaistiin vuonna 2001 Wallin livealbumilla Todellinen Live ja ne ovat mukana myös hänen 2012 ilmestyneellä DVD:llään Live at Tavastia.[20]
2000-luku
2000-luvun alussa Piirpauken jäsenistö uudistui, kun Sakari Kukolle oli kertynyt paljon materiaalia, jota ei voinut esittää 1990-luvun kolmihenkisellä kokoonpanolla. Vuonna 2000 julkaistiin albumi Kalevala Spirit, joka tehtiin osana kainuulaista Kalevala-projektia. Se sisälsi vuoden 1986 Villi itä -levyn materiaalia sekä viisi uutta kappaletta, jotka Sakari Kukko äänitti kajaanilaisten muusikkojen kanssa. Kukko siirtyi myös soolouralle, kun hän teki vuonna 2001 ilmestyneen suomalaisista virsistä koostuneen albumin Virret. Sen lisäksi Kukko on 2000-luvulla julkaissut kolme muuta sooloalbumia. Piirpauken seuraavat levyt olivat Sillat vuonna 2002 ja Laulu laineilla 2003. Niistä ensin mainittu oli äänitetty vuosina 1999 ja 2002, vanhimmilla kappaleilla oli mukana muun muassa kitaristi Jukka Tolonen. Laulu laineilla puolestaan sisältää instrumentaaliversioita Franz Schubertin säveltämistä liedeistä.[21]
Vuonna 2004 ilmestyi Piirpauken 30-vuotisen uran johdosta kokoelma-albumi Ikiliikkuja – Perpetuum Mobile, jolle on koottu materiaalia yhtyeen kaikilta siihen mennessä julkaisemalta kuudeltatoista studioalbumilta.[22] Joulukuun lopulla 2004 yhtye matkusti konserttimatkalle IntianChennaihin, vain muutamaa päivää tuhoisan Intian valtameren tsunamin jälkeen. Pianistina toiminut Joonas Ahonen palasi katastrofin johdosta takaisin Suomeen ja hänen tilalleen yhtyeeseen liittyi Intiassa asunut suomalainen pianisti Ilari Kaila, jonka Kukko sattumalta tapasi.[23] Uudeksi jäseneksi tuli myös maassa tuolloin vierailulla ollut basisti Lauri Salokoski. Myöhemmin kotimaassa pianisti Kaila vaihtui Samuli Mikkoseen ja Piirpauken riveihin liittyi myös muita uusia muusikoita.[24] Uudesta kokoonpanosta käytettiin myös nimitystä ”Tsunami-Piirpauke”[25] ja se julkaisi albumin Kalabalik, joka tuli kauppoihin elokuussa 2006. Osa levyn tuotosta käytettiin Sri Lankan tsunamiuhrien auttamiseen.[26] Helmikuussa 2008 Piirpauke esiintyi alkuperäiskokoonpanossaan Helsingin Tavastia-klubilla Hasse Wallin 60-vuotiskonsertissa ja teki sen innoittamana syksyllä kahdeksan konsertin kiertueen eri puolilla maata.[27]
Piirpauken seuraava kokoonpano muodostettiin vuonna 2009, sen ensiesiintyminen oli syyskuussa Helsingin Savoy-teatterissa järjestetyssä Faces-festivaalin tukikonsertissa. Uudessa kokoonpanossa olivat mukana Sakari Kukon lisäksi Trio Töykeiden kontrabasisti Eerik Siikasaari ja rumpali Rami Eskelinen, muun muassa Sielun Veljissä aikaisemmin soittanut kitaristi Jukka Orma sekä jo 1990-luvulla Piirpaukessa pitkään vaikuttanut lyömäsoittaja Ismaila Sané.[28] Yhtye julkaisi vuonna 2010 albumin Koli, jolla oli mukana myös trumpetisti Mika Mylläri.[29] Seuraava Piirpauken levy oli 2012 ilmestynyt Ilo, jolla kitaristiksi vaihtui Nicolas Rehn ja trumpetistiksi Kalevi Louhivuori.[30] Kahdella viimeisimmällä albumillaan yhtye on palannut juurilleen kansanmusiikkivaikutteiseen jazziin[31] Ne ovat saaneet kriitikoilta erittäin myönteisiä arvioita ja molempia pidetty jopa Piirpauken parhaimpiin kuuluvina. Koli nousi lokakuussa 2010 World Music Charts Europe -radiosoittolistan kärkeen toisena suomalaislevynä VärttinänUtu-albumin jälkeen.[29]
2020-luku
Vuosi 2021 oli yhtyeen historian ensimmäinen, jolloin se ei keikkaillut tai levyttänyt. Vuonna 2022 Piirpauke aloitti
keikkailun alkuperäisen yhtyeen kaltaisessa retrospektiivi-kvartettikokoonpanossa, jossa soittavat Kukon (puhaltimet, koskettimet) lisäksi Matti Salo (kitara), Ari Hossi (basso) ja Ilmari Heikinheimo (rummut).
Väisänen, Kaisa: ”Sakari Kukko – elämä, ura ja tuotanto: Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin”, Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitos, 2004. Teoksen verkkoversio
