Suomen itsenäistyttyä ja asevoimien perustamisen tapahduttua everstiVilho Nenonen kävi selvittämässä alueen soveltuvuutta Suomen kenttätykistön leirien pitopaikaksi joulukuussa 1919. Hän esitti, että jo kesällä 1920 olisi pidettävä leiri ja niin ampumaharjoitukset alkoivatkin. Virallisesti nimenä oli Kaukjärven ampumaleiri, mutta rautatieyhteydestä johtuen niin asevoimien käyttöön kuin tykkimiestenpuhekieleenkin vakiintui Perkjärven leiri.[3]
Perkjärvellä määrättiin kenttätykistön jokaiselle joukko-osastolle oma majoitusalueensa. Venäläiset olivat rakentaneet majoitusalueita, joiden luku täsmäsi Suomen tykistön rykmenttijaotukseen. Majoitustilat vaihtuivat muutamassa vuodessa teltoistapuutaloihin. Kenttätykistön tarkastaja majoittui alueen kaksikerroksiseen taloon eli Mustankorven hoviin, josta tuli tykistön kehittämisen ydin.[4] Joukko-osastojen leirialueet rakennuksineen olivat hyvin toistensa kaltaisia. Lähinnä Kaukjärven kylää oli pääleiri, jossa olivat Kenttätykistörykmentti 1, 2 ja 3. Pääleirillä oli yhteinen tykkipiha. Jääkäritykistöpatteristolla (myöhemmin Jääkäritykistörykmentillä) ja Raskaalla tykistörykmentillä oli omat alueensa parin kilometrin päässä pääleiristä. Asevoimien 1930-luvun alussa tapahtuneiden uudelleenjärjestelyjen päätyttyä Raskaan tykistörykmentin manttelin perijä Kenttätykistörykmentti 4 sijoittui aiemman Jääkäritykistörykmentin tilaan ja vastaavasti Jääkäritykistörykmentistä muodostettu Kenttätykistörykmentti 1 majoittui Raskaan tykistörykmentin entiseen leiriin sekä Ratsastavalla patterilla puolestaan Kenttätykistörykmentti 1:n aiempaan leiriin.[5]
Periaatteena oli, että kukin rykmentti toi leirille sen tykkikaluston, jolla omassa varuskunnassa annettiin koulutusta.Leirin ammuskulutuksen huippu saattoi olla yli 8 000 laukausta 1920-luvun alussa ja keskiarvo 1920-luvulla oli noin 6 000 laukausta.[6] Kenttätykistörykmentti 3:n neljä tykkimiestä sai surmansa ja kolme sotilasta loukkaantui leirillä vuonna 1928, kun kaksi tykkiä räjähti harjoitusammunnassa.[7]
Useita viikkoja kerrallaan kestäneillä leireillä luotiin kenttätykistön ampumatekninen taito. Se ei käsittänyt yksinomaan ammuntoja, vaan myös tykistön kokonaistoimintaan liittyviä tukitoimintoja. Näitä olivat mittaus- ja säätiedustelu, tiedusteluilmakuvaus, kartoitus ja asetekniset kokeet. Leireillä hiottiin myös yhteistoimintaa aselajien kesken[8] ja siksi Perkjärvellä oli Suomen ilmavoimiensotilaslentokoneidentukikohta.[9]
Talvisodassa (1939–1940) Neuvostoliitto miehitti Perkjärven ampuma-alueen ja sodan päättäneen Moskovan rauhan seurauksena Suomen oli luovutettava alue koko pohjoisen Kannaksen myötä Neuvostoliitolle. Suomi valtasi alueen takaisin jatkosodan (1939–1940) alussa, mutta joutui vetäytymään Viipurin–Petroskoin operaation seurauksena kesällä 1944. Suomen kenttätykistö tarvitsi käyttöönsä uuden ampuma-alueen, joka perustettiin Rovajärvelle vuonna 1949.
