Pelkoinen eli Pelkonen tai Pelkoi (ven. Pelgusij) oli Sofian ensimmäisen kronikan mukaan Inkerinmaan vanhin. Hänen kristitty nimensä oli Filip. Pelkoinen auttoi kronikan kertomuksen mukaan Aleksanteri Nevskiä voittoon Nevan taistelussa 15. heinäkuuta 1240.[1]
Sofian ensimmäinen kronikka kertoo Pelkoisesta seuraavasti:
"Oli eräs mies, Inkerinmaan vanhin, nimeltään Pelkoinen (Pelgusij). Hänelle oli uskottu merenrannan varitiointi. Hän oli ottanut vastaan pyhän kasteen ja eli pakanallisten sukunsa keskuudessa. Pyhässä kasteessa hänelle oli annettu nimi Filip. Hän eli Jumalalle otollisesti, paastosi keskiviikkoisin ja perjantaisin. Näin ollen Jumala katsoi hänet arvolliseksi näkemään kauhean näyn. Kerromme lyykäisyydessään: Nähtyään sotajoukon voiman Pelkoinen meni suuriruhtinas Aleksanteri Jaroslavinpoikaa vastaan kerotakseen hänelle varjagien voiman ja heidän asemansa, sillä hän oli saanut ne selville. Seistessään meren rannalla ja vartioidessaan molempia teitä ja valvottuaan koko yön hän auringon alkaessa nousta kuuli voimakasta ääntä mereltä ja näki aluksen purjehtivan merellä. Aluksen keskellä seisoivat pyhät marttyyrit Boris ja Glĕb! punaisissa vaatteissa pitäen käsiä toistensa olkapäillä. Soutajat taas istuivat aluksessa kuin sumun verhoamina. Ja Boris sanoi: "Veljeni Galĕb! Käske soutaa, jotta autamme sukulaistamme Aleksanteri Jaroslavin poikaa". Ja nähtyään tällaisen näyn ja kuultuaan tällaisen äänen pyhiltä marttuureilta Borisilta ja Glĕbiltä Pelkoinen seisoi väristen kauhusta, kunne alus katosi hänen silmistään. Sitten hän nousi nopeasti ratsaille, ja suuriruhtinas Aleksanteri Jaroslavinpoika tapasi hänet. Pelkoinen näki hänet iloisin silmin ja kertoi vain hänelle kaiken, mitä oli nähnyt ja kuullut. Ja suuriruhtinas vastasi hänelle: "Ystävä, tätä älä sano kenellekkään". Sieltä Aleksanteri kiiruhti hyökkäämään vihollisten kimppuun klo 6 päivällä, ja siitä tuli suuri teurastus roomalaisten keskuudessa."[2]
Lähteet
- ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 12. osa, palsta 629
- ↑ Toim. Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 132. Historian aitta, 1989.
