Paleointiaanit olivat kivikautisia metsästäjä-keräilijöitä. He viettivät yleensä liikkuvaa elämäntapaa siirtyen pieninä ryhminä suurriistan perässä leiripaikalta toiselle. Varovaisimmankin arvion mukaan paleointiaanit saapuivat Pohjois-Amerikkaan noin 14 000 kalenterivuotta sitten. Joidenkin kiisteltyjen teorioiden mukaan heidän muuttoliikkeensä on saattanut tapahtua jo kymmeniä tuhansia vuosia aiemmin. Tyynenmeren rannoilta on löydetty merkkejä paleointiaanien asutuksesta jääkauden loppuvaiheessa, jolloin monet ilmastonmuutokset koettelivat maapalloa.[1]
Yleisesti paleointiaanien uskotaan olleen koko Amerikan ensiasuttajia, sillä niin Meksikosta kuin Etelä-Amerikastakin on löytynyt heille tunnusomaista kulttuuria. Paleointiaanien aikakauden päättyminen tapahtui noin 8000–8500 vuotta sitten, kun jääkautinen suurriista oli hävinnyt laajoilta alueilta.
Ensimmäisten ihmisten (Homo sapiens) leviäminen aikakauden alussa erään teorian mukaan.
Arkeologit kiistelevät edelleen siitä, mistä ja milloin paleointiaanit tulivat Amerikkaan. Ensimmäisen ryhmän siirtymisen uskotaan tapahtuneen Beringinsalmen läpi vähintään 14 000 vuotta sitten. Yleisimmin käytetyn teorian mukaan he tulivat "jääkäytävää" pitkin, joka syntyi Kordillieerien ja Laurentianin jäätikköjen repeydyttyä irti toisistaan noin 16 000 vuotta sitten.[2] Toinen muuttoaalto seurasi noin vuonna 11 500 eaa.[3] Heidätkin tunnetaan paleointiaaneja, mutta myös Clovis-kulttuurin perustajina. Uusimpien tutkimusten valossa nämä ihmiset ovat voineet kulkea Amerikkaan niin sanottua Atlanttista reittiä jään reunaa pitkin ja tulla Espanjasta tai Ranskasta.[4] Joidenkin tiedemiesten mukaan ensimmäiset asukkaat saattoivat saapua mantereelle jäämassojen väliin syntynyttä vesireittiä pitkin.[5] Uusimpien löytöjen perusteella varhaisimman asutuksen Etelä-Amerikkaan on päätelty tulleen Aasiasta jäätiköitymisen aikana pitkin Pohjois- ja Etelä-Amerikan rannikkoa.[6]
Ilmastonmuutokset
Eräs jääkauden jälkeisistä ilmiöistä oli nopeasti vaihtelevat ilmastonmuutokset. Jään alta paljastuneet laaksot ja vesistöjen rannat tarjosivat mahdollisuuden kerätä syötäviä kasveja ja pyydystää kaloja. Ilman lämpeneminen toi mukanaan runsaita sateita ja pidentyneet kasvukaudet. Aluksi Alaskaan ja Kanadaan asettuneet ihmiset alkoivat vähitellen levittäytyä laajemmille alueille. Paleointiaanien määrä kasvoi jäätiköiden eteläpuolella nopeasti 11 500 eaa. jälkeen. Ravinnon saannin helpottuminen lisäsi ihmisten uskoa säilyä hengissä. Tämä antoi samalla rohkeutta siirtyä yhä etelämmäksi. Liikkuvuus edisti ihmisten nopeaa levittäytymistä koko Amerikan mantereelle. Leiripaikat olivat enemmän tai vähemmän tilapäisiä. Merkkejä paleointiaanien jäljiltä on löydetty lähes kaikista osavaltioista.[7]
Suurriistan metsästäjät
Mastodontit kuuluivat Pohjois-Amerikan muinaisiin eläimiin.
Varhaisin paleointiaanikulttuuri on saanut ensimmäisen löytöpaikan mukaan nimen Sandia, joka sijaitsi nykyisessä New Mexicossa. Sandian tyylisiä nuolenkärkiä on väitetty löytyneen New Mexicon lisäksi aina Alabamaa ja Alaskaa myöten, mutta yleisesti usko Sandia-kulttuuria ei pidetä erityisen laajana.[8] Tähän ryhmään kuuluneet ihmiset pitivät leirejään jokien rannoilla ja asuivat talvet luolissa.[9] He olivat kesyttäneet koiran ja saapuneet alueille jossa menestyivät vielä monet jääkauden aikaiset suuret eläinlajit. Tähän riistaan sisältyivät myöhemmin sukupuuttoon kuolleet mammutit, mastodontit, kamelit, hevoset, sapelihammaskissat, myskihärät ja käyräkuonoiset tapiirit. Tutkimuksissa on löydetty selviä merkkejä myös jättiläiskokoisista laiskiaisista, vyötiäisistä ja majavista.[10] Yleinen tapa metsästää suurriistaa oli ajaa eläinlaumat yli jyrkänteen tai rämeille, jossa ne tapettiin.[11] Saltvillessa Virginiassa on löydetty mastodonttien tappopaikka, jota on käytetty mahdollisesti jo 12 550–11 950 eaa.[12]
Metsästäjät jättivät jälkeensä eläinten luita, kiviveitsiä ja heittonuolen kärkiä. Luultavasti tiettyinä vuodenaikoina yhden tai muutaman perheen kokoiset hyvin pienet ryhmät kokoontuivat suurriistan metsästykseen. Se oli tyypillistä myöhäispaleoliittista kulttuuria. Paleointiaanien kulttuurin uusiutumisen ohella myös väestö kasvoi ja kulttuurien alueellinen eriytyminen alkoi näkyä. [13]
Biisonit selvisivät ainoina henkiinjääneinä muinaisista suurista nisäkkäistä.
Asutuksen jakautuminen
Pohjois-Amerikan paleointiaanien uurrettuja kärkiä on löydetty eniten Kalliovuorilta, Preerialta ja Yhdysvaltain läntisestä metsästä. Siellä oli riistaa ja keräiltäviä kasveja enemmän.[14]
Suurten saaliseläinten katoaminen
Metsästäjä-keräilijöiden joustava elämäntapa auttoi paleointiaaneja selviytymään ekosysteemin muutoksista, mutta jääkauden megafaunaan lukeutuneet suuret eläimet hävisivät noin 500 vuoden sisällä. Kohonneet lämpötilat ja niiden tuoma kuivuus tuhosivat eläimille elintärkeät vesivarastot ja yli 20 suureläinlajia kuoli sukupuuttoon.[7] Näistä selvisi ainoastaan biisoni. Muista jääkauden eläimistä poiketen se viihtyi lyhytruohoisilla Suurilla tasangoilla ja levisi läpi preerioiden.[15]
Työkalut ja aseistus
Clovisin kulttuurin keihäänkärki oli kaksipuolinen, lehtimäinen, suuri ja taitavasti tehty.
Paleointiaanien varhaiset keihäänkärjet olivat pituudeltaan 5–10 cm. Clovisin kulttuurissa kivenkäsittelyn taidot kehittyivät. Tämän aikakauden asukkaiden jäljiltä on löytynyt monia hienoja kivityökaluja. Keihäänkärjet muotoiltiin suuremmiksi ja niihin tehtiin pitkittäisiä uurteita. Suurin osa löydetyistä kärjistä on kerätty talteen mammuttien luista. Folsomin kulttuurissa keihäänkärjet pienenivät uudelleen ja nyt ne olivat kauttaaltaan uurrettuja. Uurroksille ei ole löytynyt selvää syytä.[16] Kaksipuolisia lehdenmuotoisia litteitä keihäänkärkiä käytettiin paleointiaanien kaudella niinkin kaukana koillisessa kuin Bull Brookissa Massachusettsissa, josta on löydetty yksi suurimmista tuon aikakauden keskittymistä.[17]
Paleointiaanien jäljiltä on kaivettu esiin muun muassa raskaita kivivasaroita, piiveitsiä, veitsimäisiä teriä ja neulanteräviksi hiottuja luita, jotka radiohiiliajoituksen mukaan ovat kuuluneet Folsomin kulttuuriin. Folsomilaiset ovat löydösten mukaan käyttäneet mahdollisesti myös ensimmäisinä ihmisinä vipukeihästä eli Atl-Atlia, joka aikoinaan nimettiin asteekkien mukaan.[18] Käsivarren jatkeena toiminut linko teki keihään lentoradasta paljon normaalia pidemmän.[19]
Esiarkaaiset kulttuurit
Jotkut paleointiaanien aikaiset kulttuurit voidaan luokitelle arkaaisiksi, koska niissä näkyy merkkejä pienriistan metsästyksestä. Jo noin 9000 eaa. Washingtonin-Wyomingin osavaltioiden seuduille Kolumbiajoen varrelle ilmestynyt Vanha Kordillieerien kulttuuri (tunnetaan myös Kaskadivuorten kulttuurina) 9000–5000 eaa. oli siksi eriytynyt edeltäjistään, että sitä pidetään esiarkaaisena. Sen tunnetuimmasta esiintymispaikasta Five Mile Rapidsista on löydetty tuhansia lohen selkäruotoja ensimmäisenä todisteena suurisuuntaisesta lohenkalastuksesta noin 7000 eaa.[20] Kordillieerien kulttuuri saattoi olla myöhempien luoteisten kansojen ja Columbian ylätasangon intiaanien edeltäjä. Kaskadikulttuurin keihäänkärki oli pieni pajunlehtimainen ilman kantauurretta. Sitä käytettiin vain pienriistan metsästykseen. Esiarkaaisena pidetty aavikkokulttuuri nykyisissä Utahissa, Nevadassa ja Arizonassa 9000–1000 eaa. jätti jälkeensä varhaisia esimerkkejä korien teosta ja työkaluista joilla murskattiin siemeniä.[10]
Paleointiaanien perinteen jatkuminen
Head-Smashed-in on tunnetuin plano-metsästäjien käyttämistä jyrkänteistä, joista biisonilaumat ajettiin rotkoon.[21]
Paleointiaanien suurriistan metsästysperinne jatkui joillain alueilla pitkään. Viimeisiä biisonin metsästykseen pohjautuvia muinaisia kulttuureja sanotaan Plano-kulttuureiksi 7500–4500 eaa. Heidän kulttuurinsa vallitsi Kalliovuorten ja Mississippin välisillä preerioilla. Kulttuurin tyypillinen löytöpaikka on PlainviewTexasissa, mutta heitä liikkui myös pohjoisilla tasangoilla. Pitkäsarvista biisonit saivat seurakseen myöhemmin etelästä saapuneita lyhytsarvisia biisoneita. Plano- ihmisistä kehittyi taitavia tasankojen metsästäjiä. Monien jyrkänteiden alapuolelta on löytynyt valtavia määriä biisoninluita todisteena siitä, että tasankojen viimeiset paleointiaanit syyllistyivät riistan "ylimetsästämiseen".[16]
Plano-metsästäjien tiedetään rakentaneen eläimille myös aitauksia ja erilaisia ansoja. He kehittivät lisäksi alkeellisen tavan sekoittaa marjat ja eläinrasvat yhteen ja säilöä ne nahkaan tai suoleen.(Myöhempien aikojen pemmikaani).[16]
Paleointaanien vaiheen jako
Kivikautisia paleointiaanien ja varhaisarkaaisia keihäänkärkiä.
Varhaiset paleointiaanit.
Mahdollinen Clovisia edeltävä kulttuuri: jopa jo 50 000–15 000 vuotta sitten, monia kiistanalaisia löytöjä jotka ovat yli 13 500 kalenterivuotta vanhoja[22]
Taima-Taima, Monte Verde, Pedra Furada jne. Etelä-Amerikassa paikallistettuja esi-paleointiaaneihin yhdistettyjä paikkoja.[23]
Clovis-kulttuuri (Llano): 13 500–12 500 vuotta sitten, varhaisin kiistattomasti tunnettu intiaanikulttuuri, mammutin ja biisonin metsästäjiä.[24] Clovislaiset olivat kuuluisia läpinäkyvistä kivipyörylöistä, jotka tunnetaan Clovisin pisteinä.[9]
Läntinen Clovis noin 13 500–12 500 eaa. eli 11 400–10 800 radiohiilivuotta sitten.
Itäinen Clovis hieman myöhemmin noin 10 920 radiohiilivuotta sitten, tärkeimmät löytöpaikat Cumberlandissa Ohiossa ja Suwanneessa Floridassa, keihäänkärki hieman kalanpyrstömäinen[25]
Folsom-kulttuuri, luotettavia arkeologisia todisteita biisoninmetsästyksestä ja suurista leiripaikoista New Mexicossa ja Coloradossa.[26] 12 900–11 160 eli 10 900–10 000 radiohiilivuotta sitten.
Myöhäinen paleointiaanioen kausi.
Plano-kulttuurit[27] 11 500–9 000 vuotta sitten, tradition rippeet katosivat noin vuonna 4500 eaa.[16]
Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia) Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
Ceram, C.W: Ensimmäinen amerikkalainen: intiaanien arvoitus, Vaasan kirjapaino, 1973. ISBN 951-260313-6
Erling, Bjöl & Klinge, Matti: Otavan Suuri Maailmanhistoria osa 1, Otava, 1982. ISBN 9511069039, 9511069225 (englanniksi)
Fagan, Brian: Pitkä kesä: ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos, Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9
Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset Gaudeamus, 1986, ISBN 951-662-385-9
Salomon, Frank & Schwartz, Stuart: The Cambridge History of the Native Peoples of the Americas: Part 1, Cambridge Univ of Press, 1999. ISBN 978-0521630757
Michael Coe, Dean Snow & Benson Elizabeth: Atlas of Ancient America, An Equinoix Book, Oxford 1986, Facts on File 1986. ISBN 0-8160-1199-0(englanniksi)
Talvitie, Jyrki & Ilmonen, Anneli: Sulkakäärme ja jaguaarijumala, Meksikon ja Guatemalan intiaanit, Tampereen taidemuseon julkaisuja 73. ISBN 952-9549-42-3
Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)
Waldman, Carl, Encyclopedia of Native American Tribes, Checkmark Books, 2006, ISBN 978-0816062744(englanniksi)
↑Butler, Virginia L. & O’Connor, Jim E.: 9000 years of salmon fishing on the Columbia River, North America. Quaternary Research, 2004, 62. vsk, s. 1–8. doi:10.1016/j.yqres.2004.03.002Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.1.2019.
Wolfgang Haberland: Amerikanische Archäologie. Wissenschaftliche Buchgesellschaft, Darmstadt, 1991, ISBN 3-534-07839-X
George C. Frison: Paleoindian. In: Guy Gibon (Ed.): Archaeology of Prehistoric Native America. New York & London, Garland Publishing, 1998, ISBN 0-8153-0725-X, p. 620f
Michael R. Waters, Steven L. Forman et. al.: The Buttermilk Creek Complex and the Origins of Clovis at the Debra L. Friedkin Site, Texas. In: Science, Volume 331, 25. März 2011, s. 1599–1603
