Paavo Nurmi -patsas Helsingin olympialaisten julisteessa vuonna 1952.Nurmi ja Aaltonen Ateneumissa patsaan luona 1930-luvulla.
Paavo Nurmi -patsas (myös Paavo Nurmen juoksijapatsas) on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen tekemä, Suomen menestyneintä olympiaurheilijaa juoksija Paavo Nurmea esittävä kokovartaloveistos. Pronssiveistos valmistui vuonna 1925, ja siitä on sittemmin tehty neljä lisävalosta. Patsaasta tuli suomalaisen urheilun ja itsenäisen kansakunnan symboli ja Suomi-kuvan lähettiläs.[1][2][3]
Tilaus merkitsi Aaltosen kansallisen luottotaiteilijan uran alkua. Aiemmin hänellä oli ollut vahva paikallinen merkitys Turun seudulla. Veistostilaus annettiin Aaltoselle ”kohotuspalkintona”, koska häntä pidettiin nuorista kuvanveistäjistä lahjakkaimpana.[4] Veistos oli myös ensimmäinen Suomen valtion tilaama urheilijaa esittävä veistos.[1]
Paavo Nurmi toimi Aaltosen mallina Hirvensalon ateljeessa. Veistoksesta ei tehty naturalistista näköismuotokuvaa, vaan tavoitteena oli tehdä ihanteellinen ”suomalaisen juoksijan monumentti”. Aaltonen tavoitteli juoksijahahmolle dynaamista ja keveää asentoa.[1] Liikkeen ja asennon etsimisessä Aaltonen käytti myös Toivo J. Kailan kirjassa julkaistuja valokuvia Nurmen harjoitusmenetelmistä.[4]
Veistoksen ilme on kevyt ja ilmava. Sen paino on Nurmen oikean jalan varpaiden varassa. Sommittelusyistä veistos esittää Nurmen varvasastujana, vaikka hän todellisuudessa astui koko jalkapohjallaan. Vartalon kierteisyys viittaa Nurmelle tunnusomaiseen pitkään askeleeseen, joka lähti lantiosta.[3][1]
Merkkihenkilöitä kuvaavissa veistoksissa harvemmin käytetty alastomuus liittyi 1920-luvulla pinnalla olleeseen antiikin taiteiden ihailuun. Veistos onkin suora viittaus antiikin Kreikan alastomiin urheilijoihin ja helleenisen kulttuurin jatkumoon.[3][1]
Patsas keräsi positiivisia arvioita ulkomailla ja Suomessakin. Aikakaudelle tyypillisesti sitä arvioitiin rotupiirteiden valossa, ja sen katsottiin edustavan koko suomalaisen kansan ja rodun ominaisuuksia.[2][3]
Valmis patsas sijoitettiin väliaikaisesti Ateneumin taidemuseoon odottamaan sijoitusta julkiselle paikalle. Sopivana pidettiin jo tuolloin suunnitteilla ollutta stadionia. Vaikka teos sai paljon myönteistä huomiota ulkomailla,[3] hätkähdytti kansallissankarin kuvaaminen alastomana suomalaisyleisöä niin, että veistos oli Ateneumin sisätiloissa[1] vielä stadionin valmistuttua 1938.
Ulkoveistoksena Helsingissä ja Turussa
Helsingin vuoden 1952 olympialaisten aikaan ilmapiiri ja aika alkoivat olla sopivia patsaan sijoittamiselle ulkotiloihin. Veistoksen alkuperäisen valoksen uudelleensijoittamisen sijaan päätettiin kuitenkin tehdä uusi kopio veistoksesta, joka paljastettiin Helsingin Olympiastadionin etukentällä olympiakisojen yhteydessä. Veistos oli näkyvästi esillä myös olympialaisten virallisessa julisteessa.[1]
Veistoksen kolmas kopio paljastettiin Nurmen kotikaupungissa Turussa 1955 Auransillan luona Itäisellä Rantakadulla, eli vain muutama vuosi olympialaisten jälkeen. Veistoksen Turun kaupungille lahjoitti Oy Wärtsilä Ab.[5] Patsasta siirrettiin myöhemmin muutama metri satamaan päin alkuperäiseltä paikalta risteysjärjestelyjen ja aivan patsaan eteen pystytetyn liikennevalopylvään takia. Patsas on liikenteenjakajakorokkeella[6].
Jyväskylässä ja maailmalla
Patsaan ensimmäinen valos kiersi 1950- ja 1960-luvuilla lukuisissa ulkomaisissa näyttelyissä,[1] mutta varsinaisena sijoituspaikkana oli edelleen Ateneum.
Vuonna 1983 valos deponoitiin Jyväskylän yliopistolle. Se sijoitettiin Seminaarinmäen kampusalueelle, liikuntatieteellisen tiedekunnan vieressä olevaan Aallonpuistoon. Ateneum halusi kuitenkin patsaan Helsinkiin vuonna 1994 järjestettävää Wäinö Aaltosen satavuotisjuhlanäyttelyä varten. Nouto herätti kohua, sillä siitä ei oltu ilmoitettu yliopistolle.[7][2]
Aaltosen juhlavuoden kunniaksi patsaasta tehtiin neljäs valos, jonka valtio lahjoitti Sveitsin Lausannessa sijaitsevan Kansainvälisen Olympiakomitean Olympiamuseon puistoon.[5]
Jyväskylässä odotettiin patsaan palautusta, joten kohu kasvoi kun Ateneum ilmoitti, että huonon kunnon vuoksi veistosta säilytetään jatkossa Ateneumin sisätiloissa. Keskisuomalainen otsikoi: ”Kulttuuriskandaali – Jyväskylästä viety Nurmen patsas tuskin palaa takaisin”. Jyväskylä-seura neuvotteli Aaltosen perikunnan kanssa uuden valoksen tekemisestä ja keräsi rahaa. Yritysten ja yksityisten ohella rahaa lahjoittivat muun muassa opetusministeriö, Jyväskylän kaupunki ja yliopisto. Valos valmistui vuonna 2000 Kellokoskella ja se paljastettiin entisellä jalustallaan seuraavana vuonna. Koska veistoksesta on ollut lupa tehdä viisi valosta, oli Jyväskylän patsas viimeinen.[2]
Kansainvälisen Olympiakomitean Olympiamuseon puisto, LausanneSveitsi 22.10.1994-[5]
Viimeinen valos 2000, Jyväskylän yliopiston kampuksen puistoalue 15.3.2001–[2][5]
Paavo Nurmen patsas, Turun Aurasillan kupeessa.
Paavo Nurmen patsas, Lausanne.
Paavo Nurmi, Jyväskylä.
Muita sovellutuksia
Veistos on ollut suosittu ja sillä on ollut suuri symboliarvo. Helsingin olympialaisten julisteen, lukuisten mainosten ja postikorttien ohella hahmo oli 10 markan setelissä. Veistoksen pohjalta tehtiin myös Paavo Nurmen muistopostimerkki, joka laskettiin liikkeelle Nurmen kuoltua lokakuussa 1973.[1]
Lisäksi veistoksesta tehtiin sarjatuotantona pienoispatsaita 1950-luvun alussa. Niillä rahoitettiin Otaniemen teekkarikylän urheilulaitoksia. Myös pienoismallissa vain oikean jalan varpaat koskevat maata. Kirjasinmetallista valetut pienoisveistokset olivat 40 cm korkeita. Joitakin kappaleita valettiin myös pronssiin. Suunnitelmissa oli valaa veistoksia runsaamminkin ja markkinoida niitä Yhdysvalloissa. Lopullisesta valosmäärästä ei ole tietoa, mutta se luultavasti jäi aiottua pienemmäksi.[8]
Yksi Paavo Nurmi -pienoisveistos aiheutti hämmästystä, kun se löytyi Tukholman edustalla 333 vuotta merenpohjassa maanneen Wasa-laivan kannelta historiallisten esineiden ja rojun seasta laivan nosto-operaatiossa vuonna 1961. Selitys oli yksinkertainen: kyseessä oli teekkarijäynä, patsas oli viety hylkyyn vasta edellisenä yönä.[9][10]
Lähteet
↑ abcdefghijSalo, Erja: Aaltonen, Wäinö: Paavo Nurmi. Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 21.2.2010. fi
↑Niina Niemi, Marja-Liisa Hyvönen (toim.): Hyöky ja Horisontti. Jyväskylän yliopiston taidekokoelma. s. 47–49. Jyväskylän yliopisto, 2009. ISBN 978-951-39-3512-2
