Niskavuori taistelee

Niskavuori taistelee
Ohjaaja Edvin Laine
Käsikirjoittaja Juha Nevalainen
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Osmo Harkimo
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Pääosat Elsa Turakainen
Mirjam Novero
Tauno Palo
Martti Katajisto
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 15. marraskuuta 1957
Kesto 96 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Niskavuoren Aarne
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Niskavuori taistelee on Edvin Laineen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1957. Se on viides ja viimeinen vuosina 1938–1957 kuvatuista Niskavuori-sarjan mustavalkofilmatisoinneista. Tapahtumien aikajärjestyksessä se sijoittuu niin ikään viimeiseksi, vuoteen 1944. Niskavuori taistelee perustuu Hella Wuolijoen näytelmään Entäs nyt, Niskavuori?, mutta poikkeaa siitä sangen paljon eräissä oleellisissa kohdissa. Elokuva valmistui Wuolijoen kuoleman jälkeen.

Elokuvaversiossa Mattila muunnettiin aseistakieltäytyjästä mieheksi, jonka on paettava maaseudulle ilman henkilöllisyyspapereita. Elokuvan tendenssi pidettiin kuitenkin alkuperäisnäytelmän mukaisesti sodanvastaisena, [1] joskin kärjekkäimpiä ristiriitoja vältellen[2].

Juoni

Elokuvan tapahtumat ajoittuvat jatkosodan loppuun, kesään 1944. Niskavuoren vanha emäntä Loviisa on jo kahdeksankymmenen, suurtilaa hoitaa rintamalla sotivan Aarnen vaimo Ilona. Aarnen ja Ilonan poika Paavo ja tytär Lilli auttavat työnteossa. Elämä on rankkaa, kun miehet ovat rintamalla, ja suruviesti surmansa saaneesta läheisestä tulee aina yllättäen. Toistaiseksi Niskavuoren ohittaneen papin näkeminen kylällä herättää Niskavuorellakin pelkoa.

Eräänä iltayönä Niskavuorelle saapuu salaperäinen vieras, jonka Loviisa ottaa vastaan pimennysverhojen hämärtämässä salissa. Tulijalla on ongelmia virkavallan kanssa. Loviisalle paljastuu, että muukalainen on hänen edesmenneen miehensä Juhanin ja Niskavuoren vuosikymmenien takaisen piian Malviina Mattilan poika Juhani Mattila. Muille niskavuorelaisille asiasta ei kerrota, ei Ilonallekaan, mutta talonväki kuitenkin huomaa Juhani Mattilan muistuttavan niskavuorelaisia.

Mattilan ”rikos” näytetään elokuvan prologissa keskellä Helsingin ilmapommituksia. Mattila ei ole käpykaartilainen, kuten Wuolijoen alkuperäisnäytelmässä, vaan hänen poissaolonsa rintamalta selitetään toisin. Aarnen entinen vaimo Martta puolestaan on tullut maalaispitäjään pommituksia pakoon ja alkaa epäillä, että Juhanin ja Ilonan välille saattaa kehittyä jotakin.

Pelätty päivä koittaa, ensin näytetään kohtaus rintamalla surmansa saaneiden kokoamispaikasta, jossa sotilaspapin johdolla tunnistetaan sodassa kuolleiden mätäneviä ruumiita. Joukossa on Aarne Niskavuori. Niin käy, että pappi joutuu Niskavuoren tilalle kertomaan jälleen yhden suru-uutisen. Niskavuorelle laskeutuu suru. Ilona on jäänyt leskeksi, Paavo ja Lilli isättömiksi. Aarne lasketaan sankarihautaan kunnialaukausten saattamana. Viikatemies kysyy surevilta omaisilta: entäs nyt, Niskavuori? Kuka astelee seuraavaksi isännän saappaissa Niskavuoren viljavilla vainioilla?

Pitäjän viranomaistehtäviä hoitavat tahot alkavat kiinnostua yhä enemmän Juhani Mattilasta. Loviisan arvovallan ansiosta virkavalta ei kuitenkaan pääse liiaksi ahdistamaan häntä. Juhani ystävystyy Ilonan kanssa, ja heidän välilleen alkaa syntyä romanttista värinää. Myös Paavo ja Lilli tulevat hyvin toimeen setäpuolensa kanssa. Totuus Juhanista paljastuu Niskavuoren väelle dramaattisella tavalla. Aseilla uhkaavat viranomaiset tulevat pidättämään hänet, eikä hän tee vastarintaa.

Sodan päätyttyä myös Loviisan elämänliekki alkaa hiipua. Niskavuorelle kutsutaan kaikki Loviisan lapset sekä Martta ja vankilasta vapautettu Juhani kuulemaan Loviisan viimeistä tahtoa. Ilona ja Juhani saavat vastuun sukutilasta, ja heidän jälkeensä on Paavo Niskavuoren vuoro. Wuolijoen alkuperäisnäytelmässä Niskavuori kutistuu pientilaksi, jota Paavo alkaa hoitaa.

Henkilöt

 Elsa Turakainen  vanha emäntä  
 Mirjam Novero  Ilona  
 Tauno Palo  Juhani Mattila & Juhani Niskavuori  
 Martti Katajisto  Paavo  
 Leila Väyrynen  Lilli  
 Martta Kinnunen  telefooni-Sandra  
 Hillevi Lagerstam  Martta Santala  
 Joel Rinne  Artturi Santala  
 Artturi Laakso  Kaarle Niskavuori  
 Urho Lahti  Salminen  
 Aarne Laine  Jokinen  
 Sylva Rossi  karjakko-Miina  
 Anton Soini  vanha vouti  
 Rauha Rentola  Malviina Mattila  
 Kunto Karapää  apteekkari  
 Hannes Veivo  nimismies  
 Kaarlo Saarnio  rovasti  
 Ekke Hämäläinen  sotilasvirkailija  
 Antero Ruuhonen  Pikku-Martti  
 Ida Salmi  sisäkkö-Eeva  
 Martti Tschokkinen  kenttäpappi  
 Matti Lehtelä  vääpeli  
 Anni Rönkkö  Jokisen vaimo  
 Fiinu Autio  nainen hautajaisissa  
 Tyyne Haarla  Salmisen vaimo  
 Olga Tainio  syntymäpäivävieras  
 Pirkko Raitio  syntymäpäivävieras  
 Armas Jokio  kanttori  
 Vilho Ruuskanen  syntymäpäivävieras  
 Tommi Rinne  autonkuljettaja  
 Pentti Irjala  suojeluskuntalainen  
 Paavo Hukkinen  konstaapeli  
 Ossi Korhonen  professori Fredrik Niskavuori  
 Martta Kontula  Saima Niskavuori  
 Uljas Kandolin  tanssittaja  
 Martti Seilo  tanssittaja  
 Matti Dahlberg  tanssittaja  
 Iris-Lilja Lassila  tanssija  
 Aulikki Tarnanen  tanssija  
 Ernst von Born  ääni radiossa  
 Edvin Laine  kertoja  

Tuotanto

Niskavuori taistelee kuvattiin huhti–elokuussa 1957. Sisäkuvat otettiin seuraavana syksynä. Niskavuorta esitti Miekkalan talo Hausjärven Lavinnossa, kuten myös Niskavuoren Aarnessa. Osa taistelukohtauksista kuvattiin Imatran Immolassa, missä pyörremyrsky oli vastikään kaatanut metsää.[1] Muita kuvauspaikkoja olivat muun muassa Nurmijärven kirkko ja Sipoon Hangelby.

Elokuvan pikkuosissa vilahtavat muun muassa Armas Jokio, Ekke Hämäläinen, Uljas Kandolin ja Tommi Rinne. Rauha Rentola näyttelee Malviina Mattilaa 1800-luvun lopulle ajoittuvassa takautumassa. Tohtori ja tohtorinna Artturi ja Martta Vareliuksen sukunimi on elokuvassa muutettu Santalaksi.

Elokuvassa on runsaasti diegeettistä musiikkia, kuten Oskar Merikannon laulu ”Oi muistatko vielä sen virren” ja Gabriel Linsénin klassikkosävelmä ”Kesäpäivä Kangasalla”. Lisäksi kuullaan kansansävelmiä, kuten ”Läksin minä kesäyönä käymään”, ”Oi kallis Suomenmaa” ja ”Kotimaani ompi Suomi”. Loviisan syntymäpäivä -kohtaukseen on sovitettu useita klassisia sävelmiä, kuten Gustav Adolf Härtelin ”Sua tervehdin” (”Abendstänchen”).[3]

Vastaanotto

Ylioppilaslehti piti Niskavuori taistelee -elokuvaa ”syksyn vahvimpana kotimaisena elokuvana”, mikä ei tosin suonut sille merkittävän teoksen arvoa, sillä lehden mukaan suomalaisen elokuvan yleinen taso oli tuohon aikaan heikko. Edelleen YOL arvioi Laineen ja Harkimon kuvatyyliä suomalaisessa elokuvassa uudehkoksi, ”italialaiseksi linjaksi”: puhtaaksi, selkeäksi ja yksinkertaiseksi[4] Yleisesti kriitikot pitivät elokuvaa heikompana kuin esimerkiksi Laineen Niskavuoren Hetaa. Ilta-Sanomien kriitikko moitti replikointia teatterimaiseksi, mutta kehui Turakaisen tulkintaa: ”Elsa Turakainen – – luo Loviisasta maltillisen kauniin seesteisen ja hartaan ihmiskuvan – –.” Noveron ja Palon suoritukset arvioitiin ohuemmiksi.[5] Elokuvan musiikkia arvosteltiin pateettiseksi ja sovinnaiseksi.[3]

Ilta-Sanomien Timo Malmi arvioi (2010) Edvin Laineen ohjauksen jäävän ”selvästi ulkokohtaisemmaksi kansallisteatteriksi kuin edelliset Niskavuori-sovitukset.”[6]

Osmo K. Oksasen Niskavuori taistelee -juliste sai kunniakirjan Filmikamarin järjestämässä kilpailussa vuoden 1957 parhaista julisteista.[1]

Julkaisut

Televisiossa elokuva esitettiin ensi kerran 29. maaliskuuta 1964, ja se on julkaistu myös DVD:nä.

Lähteet

Viitteet

  1. a b c Suomen kansallisfilmografia 6, s. 155.
  2. AL: Päivän elokuvia, Niskavuori taistelee. Tv-maailma 51-52/2012, s. 33.
  3. a b Suomen kansallisfilmografia 6, s. 151.
  4. Suomen kansallisfilmografia 6, s. 153.
  5. Suomen kansallisfilmografia 6, s. 154.
  6. Malmi, Timo: Elokuvat. Ilta-Sanomat, 2010, nro 7.9., s. 38.

Aiheesta muualla

  • Niskavuori taistelee / Niskavuoris kamp. Finnkino DVD. Arkistoitu 29.4.2013.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!