Niin kuin taivaassa (Så som i Himmelen) on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut ruotsalaisen Kay Pollakin ohjaama elokuva.[1] Se kertoo kansainvälisesti menestyneestä kapellimestarista, joka sydänkohtauksen saatuaan palaa kotiseudulleen Norlannin maaseudulle, ostaa vanhan kansakoulun ja ryhtyy johtamaan amatööreistä koostuvaa kuoroa. Hän rakastuu paikalliseen nuoreen naiseen ja joutuu monin tavoin keskelle pienen kyläyhteisön välienselvittelyjä.
Elokuva oli ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi[2].
Rooleissa
Vuonna 2015 elokuva sai itsenäisen jatko-osan Myös maan päällä.[3]
Lähteet
- ↑ Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 69. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) Viitattu 18.11.2012.
- ↑ Haku 'As It Is in Heaven' awardsdatabase.oscars.org. Viitattu 7.5.2023.
- ↑ Virtanen, Leena: Hallelujaa ja penkit pihalle, HS Nyt-liite 2.10.2015, s. 12.