Nablus (arab.نابلس, hepr.שכם, Shekem), antiikin Sikem ja Flavia Neapolis, on toiseksi suurin kaupunki PalestiinanLänsirannalla, noin 63 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen.[1] Vuoden 2016 arvion mukaan kaupungin asukasluku oli 153 061.
Nabluksen historia ulottuu ainakin pronssikaudelle 2500-luvulle eaa. Kaupunki mainitaan esimerkiksi Amarna-kirjeissä ja Egyptin faarao Thutmosis III:lle tehdyissä selonteoissa. Vanha testamentti mainitsee sen paikkana, jolta Abraham osti maata perustaakseen alttarin. Paikalla oli todennäköisesti kohtalaisen kokoinen asutuskeskus jo ennen hänen tuloaan. Nykyinen kaupunki kehittyi kuitenkin paljolti Rooman valtakaudella. Keisari Titus rakennutti vuonna 70 jaa. asuntoja sotaveteraaneille ja paikkaa kutsuttiin nimellä Flavia Neapolis, josta myös nykyinen nimi on johdettu. Kreikkalais-roomalaisten kaupunkien tapaan Nablukseen rakennettiin päällystetyt agoralle johtavat tiet, hippodromi, temppeleitä ja basilikoja. Jebal Ibalin rinteillä on edelleen roomalaisen nekropolin jäänteet ja kaupungista länteen on jäljelle jäänyt akvedukti. 300-luvulle tultaessa osa Nabluksen asukkaista oli kristittyjä, mutta alue oli samarialaisten hallitsemaa. Keisari Zenon karkotti samarialaiset Jebal Jarzimilta ja rakennutti sinne kirkon vuoden 485 paikkeilla. Vuonna 521 yhteenotoissa näiden kahden uskonnollisen yhteisön kesken sai surmansa paikallinen kristitty piispa ja joitakin pappeja. Useita kirkkoja ja luostareita tuhottiin. Itä-Rooman keisari Justinianus I jälleenrakennutti Zenon kirkon, jonka jäänteet on sittemmin löydetty. Hän myös jatkoi samarialaisten vallan heikentämistä. Samarialaiset pakenivat lopulta Jordanjoen toiselle puolelle, jossa heidät voitettiin taistelussa.[2]
Arabit
Nabluksen suurmoskeijan sisätiloja.
Vuonna 636 arabit valloittivat Nabluksen ja siitä tuli osa Umaijadien valtakunnan alueita. Kaupunki menestyi kauppakeskuksena, sillä sen läpi kulki DamaskoksestaGazaan ja Egyptiin kulkeva kauppareitti. Maantieteilijä al-Muqaddasi kuvaili kaupunkia pikku-Damaskokseksi. Tänä aikana rakennettiin myös kaupungin suuri moskeija eli Jami’ al-
Kabir. Ristiretkeläisten saavuttua Palestiinaan vuonna 1099 Nablus päätyi heidän hallintaansa. Johanniittain ritarikunta rakennutti kaupunkiin useita kirkkoja ja kuninkaallisen palatsin, josta tuli kuningatar Melisenden asuinpaikka vuosien 1152 ja 1161 välillä. Ristiretkeläisten ajoista on säilynyt linnatorni kaupungin nykyisessä keskustassa. Saladin valloitti alueen takaisin ristiretkeläisiltä vuonna 1187 ja kaupunki kärsi pahoja tuhoja. Vuonna 1202 siellä tapahtui myös maanjäristys. Monet ristiretkeläisten rakennuksista selvisivät tästä huolimatta ja muslimit ottivat ne uudelleen käyttöön, pääasiassa muuttaen kirkkoja moskeijoiksi. Vuosina 1260 ja 1280 Nablus joutui hyökkäysten kohteeksi mongolien ja sitten paimentolaisheimojen taholta. Mamelukit nousivat valtaan vuonna 1260 ja heidän aikaan kaupunki vaurastui. Kaupungissa tuotettiin esimerkiksi puuvillaa, makeisia ja erityisen tunnetuksi se tuli oliiviöljystä valmistetusta saippuasta.[2]
Osmanit ja britit
Nablusta valokuvassa vuodelta 1898.
Osmanien aikana Nabluksesta tuli oman piirinsä pääkaupunki. Piirin kuvernöörit ja kaupungin muut viranomaiset käyttivät asemillaan saamansa rahat palatsien rakentamiseen. Tunnetuimpia näistä ovat Abd al-Hadi, Hashim, Nimr ja Touqan-sukujen rakennuttamat palatsit. 1800-luvun matkailijat kuvailivat niitä linnakkeiksi ja niistä suurin, Touqan-palatsi, oli rakennettu asuttamaan 1 000 sotilasta. Monet nykyisistä uskonnollisista rakennuksista ovat myös peräisin Osmanien ajalta. Saippuan valmistus lisääntyi ja vuonna 1882 kaupungissa oli jopa 30 saippuatehdasta. Palestiinan brittiläisen mandaatin aikana 1922–1948 Nablus kärsi suuresta maanjäristyksestä, jonka takia monet keskustan asukkaat muuttivat sitä ympäröiville alueille. Brittien kaudella Nabluksesta tuli myös palestiinalaisen vastarinnan keskus. Ensimmäiset hyökkäykset juutalaisia siirtolaisia vastaan arabikapinan aikana vuonna 1936 tapahtuivat Nabluksessa.[2]
Nykypäivä
An-Najahin yliopisto.
Israelin itsenäisyyssodan jälkeen Nablus päätyi Jordanian haltuun. Palestiinalaisille pakolaisille rakennettiin kaksi pakolaisleiriä sen lähelle. Kaupungin ja Ammanin välille kehittyi läheiset kauppasuhteet, itään kulkevaa tietä laajennettiin ja kaupunki alkoi nyt levittäytyä tähän suuntaan. Kuuden päivän sodan aikana Israel miehitti kaupungin ja sen lähelle perustettiin kolmas pakolaisleiri. Israel asetti alueen asukkaille joitakin kauppaa ja matkustamista koskevia rajoitteita, mutta kaupunki jatkoi kasvamistaan ja säilytti asemansa Länsirannan toiseksi suurimpana kaupunkina Jerusalemin jälkeen. Vuonna 1977 kaupunkiin perustettiin An-Najahin yliopisto, joka on nykyisin Palestiinan suurin. Ensimmäisen intifadan aikaan kaupungissa oli useita yhteenottoja palestiinalaisten ja israelilaissotilaiden välillä. Oslon rauhanprosessin tuloksena kaupunki päätyi Palestiinalaishallinnon alaisuuteen joulukuussa 1995. Huhtikuussa 2002 Israel miehitti jälleen kaupungin ja erityisesti sen vanhakaupunki kärsi tuhoja.[2]
Talous
Maatalous on muodostanut perinteisesti Nabluksen talouden kulmakiven. Tärkeimpiin ja perinteikkäisimpiin aloihin on kuulunut saippuan valmistus oliiviöljystä. Nykyajalla myös teollisuuden merkitys on lisääntynyt.[3] Kaupungin teollisuuden aloihin lukeutuvat esimerkiksi alumiiniteollisuus, huonekalujen valmistus ja elintarviketeollisuus. Kaupungin taloudellinen merkitys koko Palestiinan taloudelle on suuri.[4]
Väestö
Näkymä Nablusiin.
Vuoden 2016 arvion mukaan Nabluksen asukasluku oli 153 061. Vuonna 2007 vastaava lukema oli 124 780.[5] Suurin osa kaupungin väestöstä on muslimeja, mutta siellä on myös pieni kristitty vähemmistö. Pakolaisleireillä asuu yli 30 000 henkilöä ja kaupunki on ajan saatossa niellyt ne itseensä. 200–300 samarialaista asuu edelleen alueella ja he viettävät uskonnollisia menoja juhlapyhinä Garisiminvuorella. Samarialaiset puhuvat arabian kieltä.[2]
↑ abcdeMichael R. T. Dumper ja Bruce E. Stanley: Cities of The Middle East and North Africa, s. 265–267. ABC CLIO, 2007. ISBN 1-57607-919-8(englanniksi)
