Musa Džalil (Cälil) syntyi köyhän talonpojan perheeseen. Hän opiskeli Orenburginmadrasassa ja alkoi kirjoittaa lehtiin vuonna 1919. Ensimmäinen runokokoelma Barabız (”Me menemme”) ilmestyi vuonna 1925. Runojen ohella Džalil kirjoitti libretot oopperoihin Altınçäç (”Kultatukkainen”, 1941; Stalin-palkinto 1948) ja İldar (1941).[1]
Džalil liittyi NKP(b):n jäseneksi vuonna 1929. Hän valmistui Moskovan yliopiston kirjallisuuden tiedekunnasta vuonna 1931. Džalil työskenteli tataarinkielisten lastenlehtien toimittajana, osallistui hänen nimeään nykyään kantavan Tatarstanin ooppera- ja balettiteatterin perustamiseen ja johti Tatarstanin kirjailijaliittoa vuosina 1939–1941. Vuonna 1941 hänet kutsuttiin neuvostoarmeijaan.[1]
Džalil haavoittui vakavasti ja jäi saksalaisten vangiksi kesäkuussa 1942. Vankileirillä hän liittyi saksalaisten sotavangeiksi joutuneista tataareista kokoamaan Idel-Uralin legioonaan. Sen harjoitusleirillä Džalil organisoi vastarintaryhmän ja auttoi sotavankeja pakenemaan. Helmikuussa 1943 legioonan ensimmäinen pataljoona ryhtyi kapinaan ja liittyi valkovenäläisiinpartisaaneihin. Vastarintaan osallistumisen takia saksalaiset teloittivat Džalilin Plötzenseen vankilassa.
Vankilassa Džalil kirjoitti joukon isänmaallisia runoja, jotka hän sai toimitetuksi vapauteen belgialaisen sotavangin välityksellä.[1] Sodan jälkeen ne joutuivat Konstantin Simonovin käsiin, joka vuonna 1953 sai Neuvostoliitossa petturiksi syytetyn runoilijan maineen puhdistetuksi.
Džalilille myönnettiin Neuvostoliiton sankarin arvonimi vuonna 1956. Saksalaisten vankina kirjoitettu runokokoelma Moabit däftäre (”Moabitin vihko”) sai vuonna 1957 Lenin-palkinnon.[2]
Musa Džalilin mukaan nimetty tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri Kazanissa.
Musa Džalilin nimeä kantaa muun muassa Kazanissa toimiva tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri, joka on koko Venäjän yksi suurimpia.[3] Myös eri katujen nimiä on osoitettu Džalilin muistolle.[4]