PROFILBARU.COM

Mikromuovilla tarkoitetaan muovijätteen paloja, jotka ovat pituudeltaan yhdestä mikrometristä viiteen millimetriin.^[1] Termiä mikromuovi käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 Plymouthin yliopiston julkaisussa Science-lehdessä. Mikromuovia irtoaa muun muassa vaatteista, autonrenkaista ja kosmetiikasta, ja sitä syntyy suurempien muoviroskien hajotessa pienempiin osiin. Mikromuovi kulkeutuu ympäristössä tuulen ja veden mukana, ja sitä esiintyy kaikkialla luonnossa, eläimissä ja ihmisissä. Mikromuovin terveysvaikutuksista tiedetään vain vähän.^[2]

Tyypit

Mikromuovit voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, mistä ne ovat peräisin:

Primaarit mikromuovit vapautuvat luontoon pieninä partikkeleina. Niistä 35 prosenttia tulee synteettisten vaatteiden pesusta, 28 prosenttia autonrenkaiden kulumisesta sekä 2 prosenttia hygieniatuotteista. Primaareja mikromuoveja on merten mikromuoveista arviolta noin 15–31 prosenttia.^[3]

Sekundaareja mikromuoveja syntyy suurempien muovituotteiden, kuten muovipussien, juomapullojen ja kalastusverkkojen hajotessa pienempiin osiin. Niitä on merten mikromuovista arviolta noin 69–81 prosenttia.^[3]

Kertyminen

Mikromuoveja kertyy jatkuvasti maailman meriin ja ilmakehään sekä ruokaan ja juomaan. Vuonna 2017 Yhdistyneet kansakunnat arvioi merissä olevan jopa 51 biljoonaa mikromuovikappaletta. Mikromuovi kertyy ensin merieläinten elimistöön ja päätyy sitä kautta myös maaeläinten kuten ihmisen ruokaan.^[3]

Ihmisissä

Ihmisen verestä mikromuovia havaittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022 julkaistussa hollantilaistutkimuksessa, jossa sitä löytyi suurimmalta osalta tutkituista. Aiemmin mikromuovia on löytynyt esimerkiksi raskaana olevien naisten istukasta. Ruokapakkaukset ovat yksi yleisimpiä veren mikromuovin lähteitä. Pikkulapset saavat pulloruokinnasta miljoonia mikromuovi- ja biljoonia nanomuovipartikkeleita päivässä. Mikromuovia syntyy tuttipullon rapautumisesta sen lämpösteriloinnin yhteydessä.^[4]

Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston tammikuussa 2024 julkaiseman tutkimuksen mukaan litra pullovettä voi pitää sisällään enimmillään 240 000 mikro- ja nanomuovipalasta. Tämä luku on tutkimuksen mukaan jopa sata kertaa suurempi kuin aikaisemmin on arvioitu.^[5] Tutkimusryhmän jäsen, Columbian yliopiston apulaisprofessori Beizhan Yan, kertoo myös New Scientist-lehdessä, että nanomuovi voi olla vielä mikromuoviakin suurempi vaara ihmiselle, koska nanomuovi voi kokonsa vuoksi läpäistä suoliston sisäpinnan tai istukan ja sitä on hyvin vaikea havaita.^[6] Tutkimuksessa todetaan, että muovin laajamuotoinen käyttö on herättänyt suurta huolta mikro- ja nanomuovin leviämisestä, mutta samanaikaisesti aihetta on vaikea tutkia tarpeeksi hyvien tutkimusmenetelmien puutteessa. Tutkimusryhmä oli kuitenkin onnistunut kehittämään menetelmän, jolla myös nanomuovipartikkelit pystyttiin havaitsemaan.^[7]

WWF arvioi vuonna 2019, että ihmisen elimistöön päätyy jopa viisi grammaa mikromuovia viikossa tai 250 grammaa vuodessa.^[8] Tieto on sittemmin kumottu. Viisi grammaa on erään tutkimuksen mukaan enintään yläraja. Maailman terveysjärjestön julkaisemassa selvityksessä vuodelta 2022 sanotaan, että aikuisen mediaanialtistus mikromuoville on 4,1 mikrogrammaa viikossa. Muitakin arvioita on esitetty. Valtaosa mikromuovista poistuu elimistöstä ulosteen mukana.^[9] Yhdysvalloissa ja Intiassa mikromuovia esiintyy juomavedessä kaksinkertainen määrä Eurooppaan verrattuna.^[8]

Vuoden 2024 syksyllä uutisoitiin, että erään vertaisarvioitavana olevan tutkimuksen mukaan ihmisen aivokudos on yksi eniten muovista saastunein ihmisen kudos, jota on tutkittu. Tutkimuksessa oli mukana näytteitä munuaisista, maksoista ja aivoista. Kaikista elimistä löytyi mikromuovia, mutta 91 aivonäytteessä sitä oli 10–20 kertaa enemmän kuin maksassa ja munuaisissa. Aivokudoksessa muovia oli 0,5 prosenttia näytteiden painosta.^[10]

Vesistöt ja käyttövesi

Suomessa eri tahot ovat analysoineet mikromuovipitoisuuksia esimerkiksi vesistöissä ja eri eliöissä. Vuonna 2018 Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä hankkeessa kehitettiin mikromuovien tutkimusmenetelmiä ja mikromuoveja havaittiin kaikkialla vesistöissä sekä kaikissa tutkituissa eliöryhmissä^[11]. Kaikista eniten mikromuovia kertyy sinisimpukoihin. Tutkimus toteutettiin Itämerellä ja Kallavedellä. Itämeressä pohjan sedimentissä mikromuovia on suurempia pitoisuuksia kuin vastaavalla alueella pelkästään vedessä ja suurin mikromuovilöydös sedimentistä tehtiin Porvoon Kilpilahden alueen liepeiltä^[12].

Mikromuovin esiintymistä on tutkittu myös helsinkiläisistä vesinäytteistä. Kokeissa vertailtiin viittä eri vesinäytettä, jotka olivat hanavesi, jokivesi Vantaanjoesta, merivesi Meilahden rannasta, pullovesi sekä pyykkivesi. Eniten mikromuoveja havaittiin pyykkivedessä ja pullovedessä, hanavedessä mikromuovia oli kaikista vähiten^[13].

Mikromuovi ei ole vain eteläisen Suomen vesistöjen ongelma, vaan vuonna 2021 tehtiin myös ensimmäiset mikromuovilöydökset syrjäisistä, pohjoisista vesistä Näätämöjoesta ja Inarijärvestä^[14]. Toisaalta on myös todettu, etteivät mikromuovi ole vesistöille haitallisin aine, vaan tärkeintä jätevedenpuhdistamoilla on poistaa esimerkiksi fosforia ja typpeä^[15].

Haitat

Mikromuovien terveysvaikutuksista tiedetään vähän.^[3]^[1] Solukokeissa mikromuovipartikkelit voivat läpäistä solukalvoja ja aiheuttavat tulehdusreaktioita. Mikromuovialtistuksen on todettu hiirikokeissa vahingoittavan suolen epiteeliä sekä vaikuttavan ravintoaineiden imeytymiseen ja suolistomikrobiston koostumukseen.^[1] Solu-ja eläintutkimuksissa mikromuovi on aiheuttanut myös solukuolemia ja aineenvaihdunnan häiriöitä.^[4]

Ensimmäinen yhteys mikromuovien ja ihmisen terveysongelmien välillä löydettiin vuonna 2024 italialaisen Campania Luigi Vanvitellin yliopiston tutkimuksessa. Siinä havaittiin, että henkilöillä, joiden kaulavaltimosta löytyi mikro- tai nanomuovia, oli 4,5-kertainen todennäköisyys saada sydänkohtaus tai aivohalvaus tai kuolla seuraavien 34 kuukauden aikana verrattuna henkilöihin, joiden valtimosta ei löytynyt muovia. Tutkimuksessa oli mukana 257 henkilöä, joille tehtiin kirurginen toimenpide aivohalvausriskin vähentämiseksi. Ei tiedetä, päteekö havaittu yhteys myös muuhun väestöön. Tutkimus ei todista, että mikromuovi aiheutti terveysongelmat, vaan taustalla voi olla muitakin syitä, kuten sosioekonominen asema.^[16]