Istukan tärkein tehtävä on kuljettaa happea ja ravintoaineita äidin elimistöstä lapselle sekä kuljettaa kuona-aineita vastakkaiseen suuntaan. Aineiden vaihto sikiön ja äidin verenkierron välillä tapahtuu nukkalisäkkeiden kautta diffundoitumalla. Sikiön ja äidin verenkierto eivät siis joudu kosketuksiin toistensa kanssa.
Istukka on kaksiosainen. Siinä on lapsenpuolinen osa (lat.pars fetalis) ja äidinpuoleinen osa (lat.pars uterina) eli osa istukasta on kehittynyt sikiön ja osa kohdun soluista.
Kasvutavaltaan istukka on erikoinen: se kasvaa kohdun seinämään infiltratiivisesti kuten syöpä, muttei silti käyttäydy pahanlaatuisen kasvaimen tavoin. Harvinainen istukkasyöpä tosin tunnetaan.
Osalla nisäkäslajeista on hajaistukka toisin kuin ihmisellä.
Istukan irtoaminen
Noin 0,73 prosentissa raskauksista istukka irtoaa ennenaikaisesti joko osittain tai kokonaan. Tämä on sekä lapselle että äidille akuutti hätätilanne. Suomessa irtoamistapauksissa joka kymmenes sikiö tai vastasyntynyt kuolee, ja runsas verenvuoto aiheuttaa vaaratilanteen myös äidille. 60 prosenttia irtoamisista johtaa ennenaikaiseen syntymiseen, josta aiheutuu keskosuuteen liittyviä ongelmia.[1]
Syytä ennenaikaiseen irtoamiseen ei tunneta. Riskitekijöinä tunnetaan raskausmyrkytys, useat aikaisemmat synnytykset, synnyttäjän yli 35 vuoden ikä, aiemmat sikiökuolemat ja keskenmenot sekä äidin raskaudenaikainen tupakointi.[1]
Istukka kulttuurissa
Monissa kulttuureissa istukalla on tärkeä merkitys, ja istukkoihin liittyy rituaaleja. Hantien ja mansien keskuudessa on ollut tapana pukea istukka samanlaisiin vaatteisiin lapsen kanssa.[2]
Joissain Nepalin sekä Malesian heimoissa istukkaa on pidetty lapsen sisaruksena tai suojelijana. Nigeriassa asuvat Igbot siunaavat istukat. Havaijilla on uskottu istukan oleva osa lasta. Siksi Havaijilla oli tapana haudata istukka maahan siemenen kanssa, jotta puu kasvaisi lapsen tahdissa. Vietnamilaisen montagnard-heimon uskomuksen mukaan vainajan hengen on jäljitettävä kaikki elinaikanaan kulkemat polut takaisinpäin, kunnes se lopulta saavuttaa maahan haudatun istukkansa.[3]
Ukrainassa, Japanissa, ja Transsilvaniassa istukkaa on käsitelty kunnioittavasti, koska sillä uskotaan olevan pariskunnan hedelmällisyyden kannalta merkitystä tulevaisuudessa. Kolumbiassa kwakiutl-heimo uskoo tytöistä tulevan hyviä simpukansukeltajia, kun heidän istukkansa haudataan. Poikien istukat jätetään korppien nokittaviksi, minkä uskotaan auttavan profetioiden tuottamisessa. Uuden-Seelannin alkuperäiskansalla maoreilla on ollut tapana haudata istukat maahan korostaakseen ihmisen ja maan yhteyttä.[3]
Istukkaa on myös pelätty. AymaratBoliviassa, ja ketshuatPerussa kätkevät istukan salaiseen paikkaan jos äiti kuolee synnytyksessä. Näin varmistetaan, että äidin henkiolento ei palaa viemään lastakin tuonpuoleiseen. Navajot hautaavat istukan ja napanuoran tarkoin valikoidulle hautausmaalle, jos lapsi on kuollut synnytyksessä. Kambodžassa sekä Costa Ricassa istukka haudataan maahan äidin ja lapsen terveyden suojelemiseksi. Norjassa on joskus ollut tapana, että äiti puukottaa istukan ”hengiltä”, jottei se ehtisi tehdä mitään ilkeää.[4]
Istukka ravitsemuksessa
Useat nisäkkäät, jopa kasvissyöjät syövät istukan synnytyksen jälkeen. Syyksi arvellaan, että eräs ainesosa aktivoi kehon opioideja, ja täten lievittää kipuja.[5]
Istukalla on oma asemansa kiinalaisessalääketieteessä. Jos maitorauhaset eivät eritä tarpeeksi maitoa, on lääkkeeksi määrätty istukkaa jauheen muodossa. Länsimainen lääketiede on tutkinut, että jauhettu istukka on todella lisännyt maidon eritystä imettävillä äideillälähde?. Istukan terveysvaikutukset perustuvat sen sisältämiin hormoneihin. Istukan on myös arveltu ehkäisevän synnytyksen jälkeistä masennusta. Useissa kulttuureissa on tapa syödä istukka joko pian synnytyksen jälkeen, tai lapsen täytettyä vuoden. Tämä saattaa juontaa juurensa muinaisesta lääkinnällisestä perimätiedosta.[6]
