Michel Jules Alfred Bréal (26. maaliskuuta 1832 Landau, Baijeri – 25. marraskuuta 1915 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kielentutkija, jota pidetään nykyaikaisen semantiikan perustajana. Hän toimi Collège de Francen historiallis-vertailevan kielitieteen (”vertailevan kieliopin”, ransk. grammaire comparée) ensimmäisenä professorina vuodesta 1866 aina eläkkeelle jäämiseensä vuonna 1905.[3]
Bréal syntyi Landau in der Pfalzissa Baijerissa alueella, joka oli kuulunut Ranskaan 1680–1815. Hän valmistui École normale supérieure -yliopistosta vuonna 1855, minkä jälkeen hän opiskeli Berliinissä tuolloin uutta historiallis-vertailevan suuntauksen mukaista kielitiedettä alan ensimmäisen suuruuden, Franz Boppin johdolla.[3]
Vuonna 1868 Bréalista tuli viisi vuotta aiemmin perustetun Société de Linguistique’n sihteeri, ja samana vuonna hän oli yksi École Pratique de Hautes Études’in historiallis-filologisen osaston perustajista edistääkseen Ranskassa hiipunutta historian ja filologian opetusta. Sociéte de Linguistique’n sihteerinä Bréal pysyi kuolemaansa asti, ja käytännössä hän johti seuraa tällä arvonimellä aina eläkkeelle jäämiseensä.[3]
Anti kielitieteelle
Bréal vastusti aikansa aikansa positivistisesti virittynyttä kielitieteen suuntausta, August Schleicherin ja myöhempää nuorgrammaattistakielihistoriaa, josta hänen mukaansa oli tullut pelkkää ulkoisten muotojen kuvausta vailla mahdollisuutta päästä käsiksi kielen luonteeseen.[4]
Bréalin tärkeimpänä teoksena tunnettu, hänen urallaan myöhäinen Essai de sémantiques: Science des significations (1897), jossa nykyaikainen kielellisen merkityksen tutkimus semantiikka sai nimensä, oli kolmenkymmenen vuoden pohdinnan tulos. Teoksessa hän yritti kääntää kielentutkijoiden huomion yksin muotoon liittyvistä seikoista taustalla vaikuttaviin ”älyllisiin” syihin (les causes intellectuelles).[3][5] Teoksessa semantiikka ei käsitetä kuitenkaan niinkään sanan yleisessä nykymielessä kuin kielitieteen koko 1800-luvulle ominaisessa historiallis-vertailevassa mielessä: huomion kohteena oli se, miten merkitykset siinä kuin äänteetkin kielen historiassa muuttuvat.
Paitsi kielentutkimus sinänsä, Bréalia kiinnostivat kielenopetuksen pedagogiikka ja koulutusuudistus, eikä hän tästä näkökulmasta voinut hyväksyä Schleicherin ”orgaanista” kielikäsitystä, jossa kieli nähtiin elävän olennon kaltaisena kaikissa siihen kuuluvissa ominaispiirteissään – syntymä, varttuminen, kasvu ja kehitys, kuolema. Hän syytti käsitystä mystisismistä ja romantisoinnista.[5] Käytännössä Bréalin tieteenteoreettinen puolenvalinta kävi – aikalaisillekin – ilmi jo hänen valittuaan ranskannettavakseen kielihistorian perusteokseksi mieluummin Boppin Vergleichende Grammatikin (joka ilmestyi kuudessa osassa pitkin väliajoin 1833–52) kuin Schleicherin uudemman teoksen Compendium der vergleichenden Grammatik der indogermanischen Sprachen (1861–62).[6]
Orgaanisuuden sijaan Bréal halusi nostaa viestinnälliseksi toimijaksi ihmisen, joka käyttäessään samalla muuttaa kieltä. Kuten Wilhelm von Humboldt ja Otto Jespersen, hän korosti, ettei kieltä ole ilman sitä puhuvaa ihmistä[7] – kieli oli sosiaalinen tosiasia.[3] Sanojen merkityksen historiallinen muutos ei näin vääjäämättä merkinnyt kielen rappiota, kuten Schleicher esitti, vaan ne säilyttivät yleisen tehtävänsä sen muututtuakin.[7]
Bréal toimi merkittävässä roolissa kielitieteen perusteellisesti uudistaneen Ferdinand de Saussuren uralla. Luovuttuaan opettamisesta École de Hautes Études’issä vuonna 1882 Bréal nimitytti tuolloin vasta 25-vuotiaan Saussuren tilalleen tunnistettuaan tämän kyvyt, vaikka oli itse tutkijana hyvin erityyppinen – vahvasti humanistinen ja pikemmin suuntautunut pedagogiaan kuin kielitieteen teoreettiseen perustaan. Saussuren valinta vaikutti myös myönteisesti Ranskan kielitieteen opetukseen, joka oli ollut Bréalin oppositioasenteen vuoksi jo vaarassa syrjäytyä tieteenalan kehityksestä muualla.[3]
Samoin Bréal onnistui edistämään fonetiikan kehitystä Ranskassa. Vaikka hän ei itse alaa harrastanut, hän järjesti oman oppituolinsa yhteyteen maan ensimmäisen kokeellisen fonetiikan laboratorion abbé Jean-Pierre Rousselot’lle, joka myöhemmin sai Collège de Francesta myös oman fonetiikan oppituolin.[3]
Julkaisuja
Excursions pédagogiques. Paris, Hachette 1866.
Franz Boppin teoksen Vergleichende grammatik ranskannos Grammaire comparée des langues indo-européennes viidessä osassa: I 1866, II 1868, III 1869, IV 1872 ja V 1874.
Mélanges de mythologie et de linguistique. Paris, Hachette, 1877.
Essai de sémantiques: Science des significations. Hachette, Paris 1897.
Lähteet
Aarsleff, Hans 1982a: Bréal vs. Schleicher: Reorientation in linguistics during the latter half on the nineteenth century. Teoksessa: Hans Aarsleff: From Locke to Saussure: Essays on the study of language and intellectual history. University of Minnesota Press, Minneapolis. 293–334.
Aarsleff, Hans 1982b: Bréal, “la sémantique," and Saussure. Teoksessa: Hans Aarsleff: From Locke to Saussure: Essays on the study of language and intellectual history. University of Minnesota Press, Minneapolis. 382–398.
↑Aleksandr Prohorov (toim.), Большая советская энциклопедия, Moskova, The Great Russian Encyclopedia, , 3. painos (OCLC 14476314). Tieto on haettu Wikidatasta.
↑ abcdefgMeillet, Antoine: Michel Bréal et la grammaire comparée au Collège de France. Teoksessa: Thomas A. Sebeok (toim.): Portraits of linguists: A biographical source book for the history of western linguistics, 1746–1963. Indiana University Press, Bloomington 1966. 440–453.
