Maximilian (Max) Freiherr Daublebsky von Sterneck (14. helmikuuta 1829 Klagenfurt – 5. joulukuuta 1897 Wien) oli itävaltalainen meriupseeri. Hän osallistui vuonna 1866 Lissan taisteluun Itävallan laivaston lippulaivan kapteenina ja upotti italialaisten lippulaivan törmäämällä siihen. Myöhemmin hän toimi vuodet 1883–1897 Itävalta-Unkarin laivaston komentajana, jolloin hän pyrki laajentamaan laivaston toimintaa ja lisäämään sen vahvuutta. Sotilaallisesti hän oli Jeune École -ajattelun kannattaja.
Elämäkerta
Maximilian Daublebsky von Sterneckin vanhemmat olivat Joseph von Sterneck und Ehrenstein ja Franziska von Kaiserstein. Hän oli pariskunnan nuorin poika.[2]
Daublebsky von Sterneck valmistui vuonna 1847 Venetsian laivastoakatemiasta, ja hänestä tuli aliluutnantti seuraavana vuonna. Hän osallistui vuonna 1848 Italian ensimmäisessä itsenäisyyssodassa Venetsian saartoon. Hän yleni vuonna 1853 luutnantiksi, vuonna 1859 komentajakapteeniksi ja vuonna 1861 komentajaksi.[2][3]
Toisessa Saksan–Tanskan sodassa 1864 Daublebsky von Sterneck toimi SMS Schwarzenbergin kapteenina ja osallistui Helgolandin taisteluun. Preussin–Itävallan sodassa 1866 hän toimi amiraali Wilhelm von Tegetthoffin lippulaivan SMS Erzherzog Ferdinand Maxin kapteenina ja upotti Lissan taistelussa panssarilaiva RN Re d’Italian[3] törmäämällä siihen.[2]
Daublebsky von Sterneck toimi vuosina 1869–1873 Pulan sotilassataman päällikkönä. Hänet ylennettiin vuonna 1872 lippueamiraaliksi. Hän osallistui samana vuonna kreivi Johannes Wilczekin arktiselle alueelle suunnatulle tutkimusmatkalle, jonka tarkoituksena oli valmistella Itävalta-Unkarin matkaa pohjoisnavalle.[2][3] Tämän jälkeen hän toimi kahdeksan vuoden ajan Pulan laivastoarsenaalin päällikkönä.[4]
Laivaston komentajana
Itävalta-Unkarin laivaston komentaja Friedrich von Pöck sai ylirasittuneena ja stressaantuneena hermoromahduksen marraskuun alussa 1883, ja hänet pakotettiin eroamaan. Daublebsky von Sterneck kutsuttiin 13. marraskuuta Hofburgin palatsiin keisari Frans Joosef I:n puheille ja nimitettiin uudeksi laivaston komentajaksi. Hän oli komentajaksi tullessaan suhteellisen vanha.[4] Hän sai myös ylennyksen vara-amiraaliksi.[3]
Daublebsky von Sterneck pyrki komentajana kohottamaan laivastossa palvelevien moraalia. Hänen ensimmäisen komentajuusvuotensa aikana upseerikokelaiden palveluksesta jättäytymisaste väheni puolella von Pöckin aikaan verrattuna. Hän yritti myös murtaa laivaston upseeristossa vallinnutta klikkiytymistä antamalla ylennyksiä puhtaasti vanhemmuuteen perustuen. Hän järjesti silti joillekin läheisille upseereilleen ylennyksiä ja parempia asemia – esimerkiksi entisen alaisensa kapteeni Hermann von Spaunin hän siirsi pois arkkiherttua Kaarle Stefanin adjutantin asemasta parhaisiin merikomennuksiin. Hän antoi kesällä 1884 lisäksi suosituksensa laivaston komentoketjun uusimisesta, minkä keisari hyväksyi elokuussa 1885.[5]
Siinä missä von Pöckin komentajuuden aikana laivastolla oli usein ollut käytössä vain yksi panssarilaiva kerrallaan, Daublebsky von Sterneckin aikana laivasto alkoi suorittaa kesäkuukausina säännöllisiä harjoituksia Adrianmerellä.[6] Laivaston alukset alkoivat myös tehdä merkittävästi laivastovierailuja – pelkästään vuonna 1885 Pulasta lähti laivastovierailuille neljä alusta, jotka palasivat seuraavana vuonna.[7] Laivastolle varattiin lisäksi yksinoikeus rannikkoalueen asevelvollisiin, ja vuonna 1889 perustettiin Seewehr-reservi vastineeksi armeijan Landwehrille ja Honvédille.[6] Daublebsky von Sterneck itse ylennettiin amiraaliksi lokakuussa 1888.[8]
Erityistä huomiota Daublebsky von Sterneck antoi Jeune École (suom. nuori koulukunta) -aatteen kannattajana[9] laivaston pienemmille aluksille. Hänen aikanaan laivaston palvelukseen otettiin sen ensimmäiset kymmenen torpedovenettä ja kaksi puskuriristeilijää, joista viimeisiä nimitettiin joskus ”Sterneckin peltipurkeiksi”[9]. Syyskuussa 1891 hän esitteli laivasto-ohjelman, johon olisi kuulunut muiden alusten ohella 72 torpedovenettä[10], mutta jota ei lopulta otettu käyttöön.[11] Viimeisinä vuosinaan hänen uskonsa Jeune Écoleen alkoi vähetä.[12]
Daublebsky von Sterneck oli edelleen laivaston komentajana, kun hän kuoli 68-vuotiaana 5. joulukuuta 1897 Wienissä.[3] Häntä seurasi laivaston komentajana Hermann von Spaun.[9][13] Von Spaunia vuonna 1904 puolestaan seurannut Rudolf Montecuccoli alkoi vähitellen korvata Daublebsky von Sterneckin Jeune École -pohjaista laivastoa todellisella valtamerille soveltuvalla laivastolla.[12]
Lähteet
- Vego, Milan: Maritime Strategy and Sea Denial: Theory and Practice. Routledge, 2018. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Sondhaus, Lawrence: The Naval Policy of Austria-Hungary, 1867-1918: Navalism, Industrial Development, and the Politics of Dualism. West Lafayette, Indiana: Purdue University Press, 1994. ISBN 1-55753-034-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- O’Hara, Vincent P.;Worth, Richard; Dickson, W. David: To Crown the Waves: The Great Navies of the First World War. Naval Institute Press, 2014. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
- ↑ Sondhaus 1994, s. 7
- ↑ a b c d Biographisches Lexikon des Kaiserthums Oesterreich, s. 301. (Band 38) Kaiserlich-königliche Hof- und Staatsdruckerei, 1879. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
- ↑ a b c d e Daublebsky von Sterneck, Maximilian Frh. biographien.ac.at. Viitattu 23.10.2020. (saksaksi)
- ↑ a b Sondhaus 1994, s. 80
- ↑ Sondhaus 1994, s. 80-81
- ↑ a b Sondhaus 1994, s. 81-82
- ↑ Sondhaus 1994, s. 83
- ↑ Sondhaus 1994, s. 89
- ↑ a b c O’Hara, Worth & Dixon 2014, s. 13
- ↑ Sondhaus 1994, s. 102
- ↑ Sondhaus 1994, s. 103
- ↑ a b Vego 2018
- ↑ Sondhaus 1994, s. 385
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
