Isolaa on sanottu Suomen tärkeimmäksi tekstiilisuunnittelijaksi.[3]
Hän toimi Marimekontekstiilien pääsuunnittelijana 38 vuotta. Isolan suunnittelemissa painokuoseissa on yli 500 aiheiltaan ja tyyliltään erilaista kuviota. Isolan kankaat vaikuttivat 1950- ja 1960-luvuilla merkittävästi suomalaisten kotien sisustukseen.[3][4]
Isolan Lokki Aarno Ruusuvuoren ja Armi Ratian suunnitteleman Marisaunan seinässä vuonna 1968.Isolan kankaat Meloni, Unikko ja Joonas liikkeessä näytteillä (kuvan yläosa).
Isola piirsi ensimmäiset kuvionsa Printex Oy:lle, Marimekon edeltäjälle, vuonna 1949. Hän toimi Marimekon sisustuskankaiden pääsuunnittelijana vuoteen 1987 asti.
Virikkeitä malleihinsa Isola sai kansantaiteesta, modernista kuvataiteesta, luonnosta ja matkoiltaan eri puolille maailmaa.
Isola tulkitsi omaperäisesti ja rohkeasti kullekin ajalle ominaisia teemoja ja tyylejä.
Unikko-kuosi lanseerattiin 1964, vaikka Marimekon perustaja Armi Ratia ei halunnut yrityksensä tuottavan kukkakuoseja. 1990–2000-luvulla Kirsti Paakkasen johtama Marimekko valmisti monenlaisia tuotteita, jotka perustuivat Unikko-kuosin erilaisiin väri- ja kokovaihtoehtoihin. Kuviota myös lisensioitiin muiden yritysten valmistamiin tuotteisiin, kuten kävelysauvoihin ja televisioihin.
Ensimmäisiä Isolan suunnittelemia malleja oli omana aikanaan suosittu Amfora (1949), yksi oslolaisen museon kokoelmien innoittamista malleista.[5][6]
Jatkossa suosittuja malleja olivat Appelsiini vuodelta 1950 ja Kivet, jonka Isola suunnitteli väripaperista saksilla leikatuista ympyröistä vuonna 1956.[7]
Eniten tunnettuja kankaita on 1960-luvulta. Isolan kuosi Satula vuodelta 1960 toi kansantaidevaikutteet, perinteiset kirjontamallit ja pitsimäiset kuviot kankaisiin. Se oli osa Ornamentti-sarjaa.
Vuonna 1961 Isola suunnitteli kolme suosittua kuosia. Lokki sovelsi suuria aaltomaisia poimuihin viittaavia kuvioita. Silkkikuikka ja Joonas taas leikittelivät rennoilla viivoilla.
Suurikuvioinen Melooni vuodelta 1963 kuvasti 1960-luvun henkeä pelkistetyssä kontrastisuudessaan.
Yhä Marimekon ehkä tunnetuimpiin kuvioihin kuuluva Unikko vuodelta 1964 päätyi vaatteisiin vasta 2000-luvulla. Saman vuoden mallit Kaivo ja Seireeni olivat Meloonin tapaan pelkistettyjä suuria kuvioita. Molempien lähtökohtana oli veden pinnan liikkeet ja kuviot. Isolan 1970-luvun kankaat olivat vähemmän pelkistettyjä. Rakastaa, ei rakasta vuodelta 1972[7] kuvaa päivänkakkaroita.
Maija Isolan kuoseja
Maija Isolan suunnittelema Unikko-kuosi (1964).
Amfora 1949
Appelsiini 1950
Pariisin portit 1952
Kivet 1956
Auringonkukka 1959
Sarafan 1960
Satula 1960
Tantsu 1960
Tulipunainen 1960
Joonas 1961
Lokki 1961
Silkkikuikka 1961
Ananas 1962
Praliini 1962
Melooni 1963
Kaivo 1964
Seireeni 1964
Unikko 1964
Husaari 1967
Härkä 1967
Taifuuni 1968
Hevosvaras 1968
Pepe 1970
Tuuli 1971
Primavera 1972
Rakastaa, ei rakasta 1972
Puuska 1984
Taidemaalarina
Isola teki taidemaalarina lähes 50-vuotisen uran, mutta hänen maalauksensa ovat paljon tuntemattomampia kuin tekstiilit. Itse Isola oli sitä mieltä, että hän on ennen kaikkea taidemaalari. Hänen maalauksensa olivat 1950-luvulla abstrakteja sommitelmia, joiden värit olivat murrettuja. Kuvissa havaitsee myös ulkomailta vähän aiemmin Suomeen saapuneiden vaikutteiden, kuten konkretismin ja informalismin jäljen. Kirkkaat värit ja paljaat väripinnat tulevat Isolan maalauksiin 1960-luvulta alkaen ja kuva-aiheet ovat usein pelkistettyjä yksityiskohtia ympäristöstä. Isola matkusteli paljon asuen muun muassa Yhdysvalloissa ja 1970-luvun alussa Algeriassa, jossa tehdyt maalaukset uhkuvat elinvoimaa, mikä näkyy esimerkiksi kukka-asetelmissa.[8]
Yksityiselämä
Maija Isolan vanhemmat olivat maanviljelijät Mauno Isola ja Toini Esteri Pätiälä. Maija Isola oli avioliitossa kolme kertaa. Ensimmäinen puoliso oli henkilökuntapäällikkö Georg Leander vuosina 1945–1948. Tästä avioliitosta syntyi Maija Isolan ainoa lapsi Kristina Isola vuonna 1946. Toinen puoliso oli taidemaalari Jaakko Somersalo vuosina 1952–1955 ja kolmas puoliso oli varatuomari Jorma Tissari vuosina 1959–1971.[2]
Hän asui 1970-luvun alussa Algeriassa mm. Oranissa kolme vuotta[9] ja oli suhteessa varatun miehen, häntä nuoremman Mohamed Bouamaman[10] kanssa vuoteen 1974 asti ja asui sen jälkeen vuodesta 1977 lähtien Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinassa egyptiläisen tutkija Ahmed Al-Haggagin[10] kanssa vuoteen 1980 asti. Tämän jälkeen Isola palasi asumaan Suomeen.
Maija Isola oli maalaistalon tytär Riihimäeltä ja asui myöhempinäkin vuosinaan ateljeeasunnossa lapsuudenkotinsa lähellä. Tytär Kristina työskenteli 1980-luvulta lähtien äitinsä henkilökohtaisena apulaisena ja suunnitteluparina. Maija Isolan kuoltua Kristina Isola jatkoi äitinsä työtä suunnittelemalla uusia värityksiä Maija Isolan kuoseihin.[11]
↑Mäcklin, Harri: Taidemaalari Unikko-kuosin takana. Helsingin Sanomat, 15.5.2021, s. C 9. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.5.2021.
Aav, Marianne – Kivilinna, Harri – Viljanen, Eeva (toim.): Maija Isola: Elämä, taide, Marimekko. (Näyttely 25.5.–4.9.2005) Helsinki: Designmuseo & Marimekko, 2005. ISBN 952-9878-41-9
Karjalainen, Tuula: ”Isola, Maija (1927–2001)”, Suomen kansallisbiografia, hakemisto, s. 43–44. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 978-951-746-452-9Teoksen verkkoversio.
Shimatsuka, Eri ym.: Maija Isola: Art, Fabric, Marimekko: The Story of a Legendary Designer of Marimekko. Tokyo: PIE International, 2012. ISBN 978-4-7562-4366-9
.jpg)
