Maaseutupolitiikka

Maaseutupolitiikalla tarkoitetaan politiikkaa, jolla pyritään pitämään maaseudun elinvoimaisuutta yllä, vähentämään rakenneongelmia ja lisäämään maaseudun kilpailukykyä. Suomessa maaseutupolitiikka jakautuu useiden ministeriöiden toimialaan, joista merkittävin osa kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle.

Maaseutupolitiikka on terminä suhteellisen uusi, sillä sitä alettiin käyttää Suomessa vasta 1980-luvulla. Sitä ennen maaseutupolitiikka oli osa aluepolitiikkaa ja sektoripolitiikkoja, joista suurimpia olivat maa- ja metsätalouspolitiikka sekä koulutuspolitiikka.

Maaseutupoliittiset ohjelmat: kohti laajaa maaseutupolitiikkaa

Suomen ensimmäinen maaseutupoliittinen kokonaisohjelma, joka keskittyy erityisesti rakenneongelmien lievittämiseen ja elinvoimaisuuden säilyttämiseen, tehtiin vuonna 1991. Seuraava maaseutupoliittinen kokonaisohjelma ”Toimiva maaseutu” valmistui 1996, ja siinä korostetaan erityisesti verkostoitumista ja paikallista sekä seudullista kehittämistä. Kolmas maaseutupoliittinen kokonaisohjelma ”Ihmisen maaseutu - tahdon maaseutupolitiikka” valmistui 2001. Se painotti laajan maaseutupolitiikan keinoja ja oli edeltäjiään selvästi poliittisempi. Lisäksi sen tarkoituksena oli saada laaja ja suppea politiikka tähtäämään samaan suuntaan. Neljäs maaseutupoliittinen kokonaisohjelma ”Elinvoimainen maaseutu - yhteinen vastuumme” valmistui 2004, ja se keskittyi edeltäjänsä tapaan painottamaan laajan maaseutupolitiikan kysymyksiä. Uuden maaseutupoliittisen kokonaisohjelman laatiminen on käynnistyi syksyllä 2006.

Maaseutupolitiikka jaetaan laajaan ja suppeaan maaseutupolitiikkaan. Laajalla maaseutupolitiikalla käsitetään hallinnollisten elinten tekemiä toimia, esimerkiksi infrastruktuurin säilyttäminen ja parantaminen. Laajaan maaseutupolitiikkaan kuuluu myös maatalouden harjoittamisen turvaaminen ja maaseudun tukeminen hallinnollisin keinoin esimerkiksi verotusta keventämällä. Suppea maaseutupolitiikka käsittää maaseudun toimenpiteet ja välineet, joilla kehitetään maaseutua. Ensisijaisena tavoitteena on maaseudun uudistava kehittäminen. Tähän pääsemiseksi muokataan lainsäädäntöä, taloudellisia voimavaroja kohdennetaan ja erityisosaamista sekä virkahenkilöstöä järjestetään maaseudun hyväksi. Tämä edellyttää maaseudun omaa organisointia, ohjelmia, lakien ja asetusten muokkaamista, tutkimusta sekä rahoitusta. Yksi osa suppeata maaseutupolitiikkaa ovat maaseutujen kehittämisohjelmat ja hankkeet.

Euroopan unionin maaseutupolitiikka

Suomen kansallinen maaseutupolitiikka toimii yhdessä Euroopan unionin yhteisen maaseutupolitiikan kanssa. Euroopan unionin maaseutupolitiikan tavoitteitta ja keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi linjattiin vuonna 1989 tehdyssä ’The Future of Rural Society’ -raportissa. Sen sisältö luetteli maaseudun suurimpia ongelma ja kehityskohteita. Niitä olivat modernin elämäntyylin ja kehityksen paine, maaseudun rappeutuminen, heikoimpien alueiden asema sekä maatalouden sopeuttaminen.

Euroopan unionin Maaseudun kehittämisrahaston rahoitus kohdistuu suurimmaksi osaksi maatalouden tukemiseen ja kehittämiseen, mutta sisältää toimia myös laajempaan maaseudun elinkeinojen ja elinolojen kehittämiseen. Ohjelmakaudesta 2007 - 2013 lähtien maaseutuohjelmiin on kuulunut myös yhteisölähteinen paikalliskehittäminen Leader-toimintatavan^[1] avulla sekä maaseudun toimijoiden verkostointia edistävä maaseutuverkosto^[2].

Ohjelmaperusteinen maaseudun kehittäminen

Ohjelmaperusteisen maaseutupolitiikan ideana on käsitellä maaseutua eri kehitysalueina ja tehdä alueille omia kehitysohjelmiansa. Ohjelmat sisältävät paljon erilaisia hankkeita ja toimintoja, joilla kehitetään maaseutua. Ohjelmia on ollut kansallisia ohjelmia (esimerkiksi Suomessa ELMA ja POMO+), jotka rahoitetaan kansallisin varoin ja Euroopan unionin rakennerahaston rahoittamia ohjelmia (esimerkiksi Tavoite-ohjelmat). Ohjelmakaudella 2014–2020 Suomessa on kaksi maaseutuohjelmaa, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020^[3] ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020^[4].

Ohjelmat eivät sinänsä tee mitään, vaan ne rahoittavat ohjelman toimipiiriin kuuluvia projekteja eli hankkeita. Hankkeita ei kuitenkaan yleensä rahoiteta pelkästään ohjelman kautta, vaan siihen tarvitaan myös tietty prosentuaalinen osuus yksityistä ja julkista esimerkiksi kuntien rahoitusta. Hankerahoitusta jakavat muun muassa ELY-keskukset, maakuntien liitot ja maaseudun kehittämisyhdistykset. Ohjelmien edistymistä seurataan vuosittain annettavien raporttien^[5] kautta, ja ohjelmien tuloksia ja vaikuttavuutta arvioidaan^[6] säännöllisesti.

Lähteet

1. Leader-toimintatapa. Leader Suomi.
2. maaseutuverkosto (Arkistoitu – Internet Archive)
3. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (Arkistoitu – Internet Archive)
4. Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
5. Raportit (Arkistoitu – Internet Archive). Maaseutuverkosto.
6. arviointi. Maaseutuverkosto.

Kirjallisuutta

• Hyyryläinen Torsti & Rannikko Pertti (toim.): Eurooppalaistuva maaseutupolitiikka. Paikalliset toimintaryhmät maaseudun kehittäjinä. Vastapaino 2000.
• Uusitalo, Eero: Elinvoimaa maaseudulle. Miksi, kenelle ja miten? Maaseutupolitiikan perusteet. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15776-0

Aiheesta muualla

• Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) Maaseutupolitiikka-sivusto
• Maa- ja metsätalousministeriö: Maaseutupolitiikka
• Maaseutu.fi
• Leader