Lublin R-XIII oli puolalaisen Plage i Laśkiewiczin kehittämä ja valmistama yhteys- ja tulenjohtokone, joka kehitettiin osana 1920-luvun lopulla käynnistettyä Puolan ilmavoimien ja -laivaston ilmavoimien ajanmukaistamisohjelmaa. Konetyyppi kehitettiin tehtaan R-XIV-mallin pohjalta ja sen prototyyppi lensi ensilentonsa heinäkuussa 1931. Tyyppiä valmistettiin kaikkiaan 273 kappaletta. Auttamattoman vanhentunut R-XIII oli edelleen toisen maailmansodan alkaessa seitsemän puolalaisen tähystyslaivueen käytössä, jotka kärsivätkin raskaita tappioita vanhentuneen kalustonsa seurauksena.
Puolan ilmavoimat ja meri-ilmavoimat olivat lisäämässä kalustoaan. Ilmavoimat etsi jatkokoulutus- ja taitolentokonetta sekä kevyttä tiedustelukonetta ja laivasto tulenjohto- ja kellukkein varustettua alkeiskoulutuskonetta. Tilanne oli Lublinin tehtaan kannalta hyvä, sillä tehdas arveli Lublin R-X -mallin olevan edelleen kehitettävissä asevoimien uusien tarpeiden mukaiseksi. Tehtaan pääsuunnittelija Jerzy Rudlicki teki vuonna 1928 esityksen uudesta koneesta, jossa olisi uusi elliptinen siipi ja muita parannuksia.[1]
Lublin R-XIV ja R-XV
Mallintunnuksen R-XIV -saanut kone täytti ilmavoimien alkeiskoulukoneelle asettamat vaatimukset, 7,7 millimetrin tähystäjäkonekiväärillä aseistetun R-XV-mallin täyttäessä tiedustelu- ja yhteyskoneelle asetetut vaatimukset. Kellukkein varustettua R-XV:tä tarjottiin myös laivastolle. Rudlicki kaihtoi aluksi taikauskoisena R-XIII tunnusta koneissaan.[2]
Lublinin tehdas vastaanotti 30 koneen tilauksen, josta puolet olivat R-XIV-koulukoneita ja puolet R-XV-yhteyskoneita. Ilmailuosasto peruutti kuitenkin yhteyskoneiden tilauksen esittäen R-XIV-koneiden aseistamista. R-XIV -tilauksen viimeinen kone aseistettiin, jotta sitä voitaisiin käyttää mallin testaamiseen tiedustelu- ja yhteyskoneena. Rudlickin suunnittelema R-XIV valittiin tiedustelaivueiden uudeksi konetyypiksi joulukuussa 1929. Muina vaihtoehtoina olivat olleet kilpailevien tehtaiden PWS.5- ja PZL Ł.2-mallit.[3]
Lublin R-XIV:stä ei rakennettu varsinaista prototyyppiä, sillä se pohjautui jo testattuun R-X-malliin. Ensimmäinen tuotantokone (valmistenumero 54.1) oli varustettu Škodan valmistamalla 220 hevosvoiman (164 kW) moottorilla ja Szomanskin kaksilapaisella puupotkurilla. R-XIV:n ensilento tehtiin heinäkuun 1930 alulla. Esisarjan koneet alkoivat valmistua hyvin pian ensilennon jälkeen, ja myös niillä alettiin tehdä koelentoja. Lyhyen valmistajan testijakson jälkeen ensin valmistunut kone toimitettiin testattavaksi ilmailuinstituuttiin Varsovaan.[3]
Kokeet olivat menestys ja ilmavoimat hyväksyi ensimmäisen R-XIV:n 9. elokuuta 1930. Hyväksynnän jälkeen alkoi koneiden luovutus 2. lentorykmentin Krakovassa sijainneelle jatkokoulutuskeskukselle ja myöhemmin Deblinissä sijainneelle lentokoulutuskeskus No.1:lle. Sarjan viimeinen kone (valmistenumero 54.14) vastaanotettiin 30. huhtikuuta 1931. Se siirrettiin siviilirekisteriin tunnuksella SP-AFD ja lensi maaliskuussa toisen puolalaiskoneen kanssa Latvian Riikaan ja Viron Tallinnaan.[4]
Viimeinen kone sarjanumerolla 54.15 varustettiin irrotettavalla 7,7 millimetrin Lewis-konekiväärillä ja sitä muutenkin varustettiin tiedustelu- ja yhteyskoneeksi. Kone valmistui 1. heinäkuuta 1931 ja se toimitettiin 15. heinäkuuta tekniseen instituuttiin hyväksyttäväksi. Eversti Jerzy Kossowskin lentämien koelentojen aikana kone osoittautui poikkeuksellisen hyväksi lentää. Kossowskin tehdessä taitolentoliikkeitä kone sakkasi ja hän hyppäsi koneesta. Ilman lentäjää kone oikeni ja teki täydellisen laskun avoimelle pellolle, jossa se tosin kääntyi nokilleen ajettuaan ojaan.[4]
Maakoneesta meritoimintakäyttöön muunnettu R-XIII, jonka pohjalta kehitettiin myöhemmin vesikoneversio R-XIIIbis. Kuva on otettu koelentojen aikana.
Tehdas lähetti 20. huhtikuuta 1930 laivastolle ilmoituksen tarjouspyynnön hyväksymisestä. Vaatimusten mukaan koneessa piti olla Skodan lisenssivalmistama Wrightin moottori ja laskutelineet piti voida vaihtaa tarvittaessa kellukkeisiin. Seuranneissa keskusteluissa laivasto hylkäsi R-XV:n ja esitti R-XIII:n käyttämistä suunnittelun perusteena. Lopulta tehdas varusti R-XIII:n (valmistusnumero 56.1) kahdella tasapohjaisella puisella kellukkeella. Kone toimitettiin kesällä 1931 Puckin laivastoasemalle, missä laivasto teki koneelle hyväksyntäkokeet. Tuotantoon siirrettynä malli sai nimen R-XIIIbis.[5]
Nimenmuutos
Ilmailuosasto oli aiemmin asettanut muutamia vaatimuksia tiedustelu- ja tulenjohtokoneille: koneet esitettiin varustettavan suuremmalla panostuksella, ja taaempaan ohjaamoon esitettiin Scarff-renkaan asentamista ampuma-alan parantamiseksi. Uudet vaatimukset palauttivat Lublinin tehtaan koneen suunnittelupöydälle. Uudistetussa koneessa oli R-XIV:sta tuttu siipiprofiili, mutta uudelleensuunniteltu takarunko sekä aseistus. Lisäksi peräsimen kokoa oli kasvatettu. Rudicki hylkäsi lopulta taikauskonsa ja nimesi uuden suunnitelman R-XIII:ksi, koska kone perustui hallituksen tilaukseen.[6]
R-XIII, R-XIIIA ja R-XIIIB
Hallitus tilasi alkuun R-XIII:n prototyypin (valmistusnumero 56.1). 50 konetta käsittänyt (valmistenumerot 56.2–56.51) jatkotilaus allekirjoitettiin 21. heinäkuuta 1931. Prototyypissä ei ollut Scarff-rengasta, sen takarunko oli edelleen kulmikas, eikä siinä ollut pyöristettyä yläosaa kuten myöhemmissä versioissa. Mallin hyväksyntätestit saatiin päätökseen syyskuussa. Konetyypin muutamat varhaiset yksilöt saivat mallinimen R-XIIIA.[7]
Sarjavalmistus käynnistyi 17. syyskuuta 1931 mallinimellä R-XIIIB. Ilmavoimat vastaanotti valmistusnumerolla 56.2 tunnetun koneen 7. kesäkuuta 1932. Lublinin tehdas valmisti sarjatuotantokoneita yhden koneen viikkotahdilla. Ensimmäisen tilauksen viimeinen kone luovutettiin 15. toukokuuta 1933. Siviilirekisteritunnuksen SP-AJT saaneeseen koneessa oli tavallinen ohjaamo matkustajalle, eikä siihen asennettu Scarff-rengasta. Kolmekoneiset tulenjohto- ja yhteyslentolentueet oli kalustettu R-XIIIB koneilla vuoden 1932 loppuun mennessä, ja ne liittettiin lennostoihin.[7]
R-XIIIbis
Onnistuneiden testien jälkeen laivasto tilasi 9. tammikuuta 1932 kolme R-XIIIbis konetta samanlaisin puisin kellukkein kuin testeissä olleessa koneessa. Lisäksi tilaukseen kuului kolmet laskutelineet, joissa tuli olla PZL:n oleoprenumaattiset iskunvaimentimet sekä mahdollisuus vaihtaa renkaat suksiin. Tilatut koneet saivat laivaston ilma-alusrekisterissä tunnukset 701, 702 ja 703. Tunnuksia käytettiin myös niiden valmistusnumeroina. Kaikki kolme konetta toimitettiin syksyllä 1932.[8]
R-XIX
Vuosina 1931-1932 tehtaan suunnittelijat tekivät erilaisia muunnoksia R-XIII:sta. Muista poikkeavin oli Rudlickin V-pyrstöinen R-XIX. Koneen kehitysidea pohjautui erityisen onnistuneisiin koelentoihin Hanriot HD.14 koneella, johon oli asennettu Rudlickin V-pyrstö. Samoin kuin ulkomaiden edustajien kiinnostukseen Rudlickin ideoihin liittyen. Lublinin tehtaiden toimitusjohtaja diplomi-insinööri Zygmunt Zakrzewski hyväksyi V-pyrstö idean, joka mahdollisti takaapäin aiheutuneen hyökkäyksen aiheuttaman uhan torjunnan edullisesti. Ilmailuosasto ei kuitenkaan innostunut esityksestä ja kehitystä jouduttiin jatkamaan tehtaan varoin.[9]
Lublin R-XIIID -koneita tehtaan kentällä Lublinissa.
Vuonna 1932 yksi laivastolle luovutetuista koneista varustettiin Townend-renkaalla, joka paransi suorituskykyä. Rudlicki suunnitteli samanaikaisesti lukuisia muutoksia moottorin asennukseen, laskutelineisiin jne. Tuotantoon siirrettynä uusi kone sai nimen R-XIIID. Muutostöiden seurauksena tehdas vastaanotti uuden 120 ilmavoimille toimitettavan R-XIII koneen tilauksen syyskuussa 1932.[10]
Tilaus 112/32, joka oli päivätty 19. syyskuuta, sisälsi[10]:
48 kappaletta 220 hevosvoiman Wright/Škoda moottorilla varustettua R-XIIIC konetta (valmistusnumerot 56.52 -52.99)
parannetun version R-XIIIB:stä, jossa uudistettu sähköjärjestelmä ja rungon alla uusi viestien poimintakoukku
R-XIIIE, jossa 360 hevosvoiman Gnome-Rhône 7K Titan Major -moottori (valmistusnumero 56.100)
R-XIIIF, jossa Puolassa suunniteltu 340 hevosvoiman G.1620 Mors -moottori (valmistusnumero 56.101)
70 kappaletta R-XIIID, joissa uusi 220 hevosvoiman Wright/Škoda moottori (valmistusnumerot 56.102 - 56.171)
Sotatoimet
Vuonna 1939 ilmavoimilla oli 225 kappaletta Lublin R-XIII -koneita. Saksan hyökätessä Puolaan ne oli sijoitettu seitsemään tiedustelulentolaivueeseen (16., 26., 36., 43., 46., 56. ja 66 tiedustelulentolaivue), joissa kussakin oli seitsemän lentokonetta. Lisäksi koneita oli sijoitettu yhteyslentotarkoituksiin eri yksiköihin. Loput koneet olivat koulutuskäytössä. R-XIII laivueet, jotka oli liitetty kenttäarmeijoihin suorittivat vanhentuneella kalustollaan tehtäviään. Lähes puolustuskyvyttömät, erittäin hitaat ja matalalla toimivat koneet eivät olleet ainoastaan helppoja saaliita Saksan ilmavoimien hävittäjille, vaan ne joutuivat toistuvasti omien maajoukkojen tulituksen kohteeksi. Taisteluissa tuhoutuneista koneista noin 70 prosenttia tuhoutui maajoukkojen tulitukseen.[11]
Laivastolla oli 1. syyskuuta 1939 kuusitoista R-XIII konetta. Kymmenen R-XIII ja kaksi R-VIIIbis konetta muodosti laivaston yhteistoimintalaivueen, koulutuslaivueessa oli viisi konetta. Kuudestoista R-XIII ja kolme RWD 8 konetta muodostivat yhteyslentueen.[12]
.jpg)
