Like a Rolling Stone on Bob Dylanin kappale ja single vuodelta 1965. ”Like a Rolling Stone" ilmestyi singlenä heinäkuussa 1965, ja se on mukana Dylanin elokuussa 1965 julkaistulla Highway 61 Revisited -albumilla.
”Like a Rolling Stone” kestää kuusi minuuttia ja yhdeksän sekuntia, sillä Dylanin onnistui murtaa ”kolmen minuutin kappalestandardi”. Vaikka näin pitkää laulua harvoin soitettiin kokonaisuudessaan radiossa, siitä tuli Dylanin uran siihen mennessä suurin hitti noustessaan Billboardin listalla sijalle kaksi.
Merkitys
”Like a Rolling Stonea” pidetään yleisesti yhtenä Dylanin ja kaikkien aikojen merkittävimmistä kappaleista. Rolling Stone -lehti valitsi sen vuonna 2004 maailman kaikkien aikojen hienoimmaksi pop-kappaleeksi[1]. Musiikkikriitikoiden arvioita kaikkien aikojen kappaleista tilastoiva Acclaimed Music sijoittaa ”Like a Rolling Stonen” ykköseksi[2]. Bruce Springsteen nosti kappaleen ja sen 15-vuotiaan Springsteeniin itseensä tekemän vaikutuksen esille puheessaan tilaisuudessa, jossa Dylan nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen. Springsteen sanoi Dylanin vapauttaneen mielen siinä kun Elvis oli vapauttanut ruumiin.[3] Dylan on itsekin kutsunut ”Like a Rolling Stonea” parhaaksi koskaan tekemäkseen kappaleeksi.[3]
”Like a Rolling Stone” merkitsi myös Dylanin uralla siirtymisestä akustisesta folkista sähköisempään ilmaisuun. Kappaleen ensimmäinen live-esitys tapahtui Newport Folk Festivalilla 25. heinäkuuta 1965. Seuraavana vuonna 17. toukokuuta 1966 Manchester Free Trade Hall -keikalla juuri ennen ”Like a Rolling Stonea” kuultiin yleisön joukosta legendaariseksi muodostunut "Judas!"-huuto.[4]
Sisältö
”Like a Rolling Stone” on syyllistävä vuodatus, joka kertoo nimeltä mainitsemattoman henkilön alamäestä. Sanoituksessa on myös surrealistisia viittauksia arvoituksellisiin hahmoihin kuten ”Neiti Yksinäinen”, ”Rääsy-Napoleon” ja kromatulla hevosella ratsastava diplomaatti, jonka olalla on siamilaiskissa.[3] Kappaleen päähahmon henkilöllisyys ei ole tiedossa. Häneksi on arvailtu muun muassa Bobby Neuwirthiä, Joan Baezia ja Bob Dylania itseään.[3]
Urut, piano ja kitarat muodostavat kappaleella tiheän ja pahaenteisen äänimaailman, jonka yllä kulkee Dylanin hapan, huolimaton ja monotoninen, puoliksi puhuttu blues rap -laulu. Joidenkin rivien lopussa Dylanin laulu nousee ivalliseksi.[3]
Tekeminen
Bob Dylan kirjoitti kappaleen kotonaan Woodstockissa palattuaan Englannin-kiertueeltaan. Sanoitus oli kymmenen sivun mittainen, Dylanin mukaan aluksi vihanpurkaus, kosto, jollekulle suunnattu puhe siitä, kuinka onnekas tämä oli ollut. Dylan ei aluksi ollut ajatellut tekstiä lauluna, mutta istuttuaan kerran pianon ääreen hän kuuli mielessään kertosäkeen ”How Does It Feel...” sävelen, joka toi hänen mieleensä hidastetun laavassa uimisen. Dylan sävelsi kertosäkeen ensin. Hän kirjoitti musiikin pianollaan korotetussa G-sävellajissa. Hän vaihtoi sävellajin C:hen levyttäessään kappaleen.[3]
Muusikot
Kappaleella urkuja soittaa Al Kooper, pianoa Paul Griffin ja kitaraa Mike Bloomfield.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
