Le Paradisin joukkomurha oli saksalaisen Waffen-SS:n suorittama sotarikos toisessa maailmansodassa. Se tapahtui Ranskan taistelun aikana 27. toukokuuta 1940, kun brittiläinen siirtoarmeija vetäytyi Dunkerqueen.[1]
SS-Hauptsturmführer Fritz Knöchleinin johtama SS-divisioona Totenkopfin 14. komppania otti vangiksi lähinnä Royal Norfolk -rykmentin 2. pataljoonaan kuuluneita brittisotilaita. Noin 100 miehen vahvuinen osasto oli joutunut eroon muista yksiköistä ja päättänyt puolustautua SS-joukkoja vastaan Le Paradisin kylässä sijainneessa maalaistalossa. Ammusten loputtua britit antautuivat. Useimmat heistä olivat haavoittuneita. SS-miehet riisuivat vangit aseista ja kokosivat heidät tien vierellä sijainneen muurin eteen. SS-miehet avasivat tulen konekivääreillä kohti sotavankeja. Tulitusta jatkettiin niin kauan kuin ruumiskasoista kuului tuskanhuutoja tai valitusta. Äänten vaiettua Knöchlein komensi miehiään liittämään pistimet kivääreihinsä ja pistämään tai ampumaan mikäli joku osoitti pieniäkään elonmerkkejä. Joukkomurhassa kuoli 97 brittiä ja vain kahden haavoittuneen onnistui paeta elävänä.[1][2]
Tekoa eivät hyväksyneet edes kaikki saksalaiset. SS:n vastustajana tunnettu kenraali Erich Hoepner vaati osallisia tuomittavaksi ja käynnisti oman tutkimuksensa. Hän sai selville SS-miesten syyllistyneen teloitusten lisäksi myös siviilien ryöstämiseen, mutta hänen tutkimuksiinsa ei kuitenkaan suhtauduttu vakavasti natsijohdon keskuudessa, niillä ei ollut näkyvää vaikutusta, eivätkä Knöchlein tai hänen esimiehensä Theodor Eicke saaneet moitteita rikoksestaan.[2]
Paenneet sotavangit piileksivät sikoläteissä, kunnes heidät löysi ranskalaisrouva Duquenne-Creton ja hänen poikansa Victor. Duquenne-Cretonit auttoivat heitä ja luovuttivat heidät toiselle saksalaisyksikölle kertomatta heidän kohtalostaan. Toinen heistä, sotamies Albert Pooley oli haavoittunut vaikeasti ja palautettiin terveydentilansa vuoksi Britanniaan jo 1943, mutta kukaan ei vielä tuolloin uskonut, että saksalaiset voisivat syyllistyä hänen kuvailemaansa sotarikokseen. Sodan jälkeen tilanne kuitenkin muuttui, kun natsihallinnon julmuus paljastui yleisesti. Pooleyn avulla Fritz Knöchlein vangittiin ja tuomittiin Hampurissa pidetyssä sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemaan. Molemmat henkiin jääneet todistivat Knöchleinia vastaan, joka teloitettiin osuudestaan Le Paradisin joukkomurhaan vuonna 1949.[1][3][2]
Lähteet
