Kyrönjoen suuseudun rautakautisen kulttuurikeskuksen hävittyä vuoden 800 tienoilla jäi seutu avoimeksi etelästä tuleville erämiehille ja uudisasukkaille.[1] Pitkään Etelä-Pohjanmaata asuttivat ilmeisesti yksinomaan lappalaiset. Muinaislöytöjen puutteesta on päätelty, että uudisasukkaiden muutto alueelle on tapahtunut tämän jälkeen melko hitaasti. Alueesta muodostui muinaisten Suur-Sastamalan ja Suur-Pirkkalan seutujen sekä Sastamalasta eronneen Kyrön pitäjän nautinta-aluetta ja samoilta alueilta Kyrönjoen seutu lienee saanut ensimmäiset asukkaansa.[2] Uudisasutus on todennäköisesti ollut vilkasta 1100-luvulla. Asutus eteni Kyrönjokivarren lisäksi 1200-luvun alkupuolella myös toisiin jokilaaksoihin nykyisten Laihian ja Vöyrin alueille sekä hieman myöhemmin myös Lapualle. [3]
Kyrön alkupitäjän asukkaat lienevät lähtöpaikoillaan joutuneet kristinuskon vaikutuspiiriin. Niinpä katolinen kirkko on todennäköisesti järjestänyt oloja alusta saakka.[4] Kyrön kirkkopitäjän hallinnollinen järjestely on muodostunut myöhäisintään 1200-luvun alkupuolella. Vuosisadan lopulla perustettiin Kyrön naapuriin myös Mustasaaren ja Pietarsaaren kirkkopitäjät.[5] Myöhempi hallinto- ja käräjäpitäjäjako rakentui kirkollisen aluejaon pohjalle.[6]
Kyrön suurpitäjän ensimmäinen hajaantumisaalto tapahtui 1500-luvun alussa, kun ensin Vöyri irrotettiin Kyröstä ja Mustasaaresta omaksi kirkkopitäjäkseen ja tämän jälkeen Laihialle ja Ilmajoelle perustettiin omat kappeliseurakunnat.[7] Vöyri erottautui Kyröstä pian myös omaksi hallintopitäjäkseen. Suurin piirtein 1500-luvun puolesta välistä 1600-luvun alkuun ulottuvalla ajanjaksolla myös Ilmajoki, Laihia ja Lapua itsenäistyivät suurpitäjästä sekä kirkollisesti että hallinnollisesti.[8] Vuonna 1607 hallitus ryhtyi jakamaan Pohjanmaan suuria pitäjiä edelleen ja Vähäkyrö erotettiin kirkkopitäjäksi. Hallinnollinen jako seurasi jälleen perästä ja entisestä Suur-Kyröstä jäi jäljelle Isonkyrön pitäjä.[9]
Hallinto ja aluejako
Pohjan Kyrön rajat eri aikoina.
Kyrö jakautui varsin varhaisessa vaiheessa Pohjan-Kyröön ja eteläosan ns. Ydin-Kyröön tai Hämeenkyröön. Syynä oli alueen laajuus ja hallinnan mahdottomuus silloisin viestintä- ja liikenneyhteyksien sekä väestön kasvun vuoksi. Yhä on nähtävissä näitten kahden alueen välissä harvemmin asutettu erämaa-alue. Väestö keskittyi Suur-Kyrössä etelä- ja pohjoisosiin, mikä edesauttoi eriytymistä.
Alun perin (Etelä-Pohjanmaan) Pohjan Kyrö oli kirkolliseen verotukseen liittyen jaettu kolmeen kolmanneskuntaan.[5] Viimeistään Korsholman linnaläänin perustamisen yhteydessä on pitäjässä siirrytty kolmanneskuntajaosta yleisesti käytössä olleeseen neljänneskuntajakoon. Verorasitus jaettiin tasan neljänneskuntien kesken.[6] Myöhemmin hajoamisprosessin aikana vanha neljänneskuntajako menetti merkityksensä ja osittain näitä vastaamaan tulivat perustetut kappeliseurakunnat.[9]
Hämeen- tai ns. Ydin-Kyrön alue jakautui myöhemmin 1640-luvulla Hämeenkyröksi (Kyrö af Tavastland) ja Ikaalisten Kyröksi (Kyrö af Ikalisis). Sekä Hämeenkyrö että Ikaalisten Kyrö jakautuivat 1865 annetun keisarillisen asetuksen myötä kuntiin ja seurakuntiin, joilla oli erillinen hallinto. Hämeenkyrö jakutui Viljakkalaksi ja Hämeenkyröksi, joista Viljakkala on tehnyt kuntaliitoksen Ylöjärveen 2000-luvulla. Ikaalisten Kyrö jakautui ensin kahtia Kankaanpään eriytyessä kappeliseurakunnaksi 1840-luvulla ja sittemmin omaksi kunnaksi 1860-luvulla. Sittemmin Parkano erottautui 1880-luvulla Ikaalisten Kyröstä ja Kihniö Parkanosta myöhemmin. Myös Honkajoki ja Karvia muodostuivat omiksi kunnikseen ja seurakunniksi 1800-1900-lukujen taitteessa. Viimeisenä Ikaalisista erosi Jämijärvi 1910-luvulla.
Väestö
Väestö Kyröön tuli Kyrösjärven vesistön kautta Suur-Sastamalasta ja Suur-Pirkkalasta. Etelä-Pohjanmaan Pohjan-Kyrö sai asutusta myös Ruotsista ja Savosta. Asutus pohjoiseen Etelä-Pohjanmaalle tuli Kyrönjokea pitkin. Savolaisia tuli eritoten Kyrön itäisiin ja pohjoisiin osiin, joiden asutus ei ollut yhtä vakiintunutta ja tiivistä kuin Kyrön eteläosassa. Vanhastaan alueella asui saamelaisia vielä 1600-luvullakin Kyrön eteläosissa ennen siirtymistä pohjoisempaan tai sulautumista valtaväestöön.
Verokirjoista on päätelty, että 1400-luvun alussa (Etelä-Pohjanmaan) Pohjan Kyrön taloluku oli 160[10] ja 1530-luvulla se ilman Vöyriä lähenteli kuuttasataa.[11] 1500-luvulla tapahtuneen hajaantumisprosessin tuloksena pitäjän taloluku laski noin neljäänsataan.[12]
Lähteet
Luukko, Armas: Etelä-Pohjanmaan historia II: Keskiaika ja 1500-luku. Helsinki: Etelä-Pohjanmaan historiatoimikunta, 1950.
Alhonen Pentti, Papunen Pentti, Sarkki-Isomaa Seija: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I vuoteen 1640. Vammala: Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki, 1996.
Vappula, Jorma: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia II 1641-1721. Vammala: Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki, 1999.
Markkola, Pirjo: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia III Suuresta Pohjan sodasta pitäjänjakoon 1721-1852. Jyväskylä: Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki, 2006.
Alhonen, Pentti et al: Hämeenkyrön historia I Esihistorialliselta ajalta vuoteen 1721. Vammala: Hämeenkyrön kunta ja seurakunta, 1983.
