Ksenofanes oli kotoisin Kolofonista, Jooniasta. Hän harjoitti filosofiaa eri puolella Kreikkaa, erityisesti Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaisissa siirtokunnissa, kiertelemällä kaupungista toiseen. Hänen sanotaan olleen Arkhelaoksen tai Botonin oppilas ja Parmenideen opettaja. Aiemmin hänen on ajateltu olleen myös Zenon Elealaisen, Parmenideen kollegan, opettajana ja sitä kautta läheinen elealaiselle koulukunnalle. Nykyisen näkemyksen mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.[1]
Ajattelu
Tiedot Ksenofaneen ajatuksista ovat peräisin lähinnä hänen runoudestaan. Diogenes Laertioksen mukaan hän kirjoitti paitsi eeppisessä runomitassa myös elegia- ja jambirunoutta.[2] Ksenofaneen runoutta on säilynyt ainoastaan myöhempien kreikkalaisten filosofien ja muiden kirjailijoiden lainaamissa katkelmissa. Hänen runonsa kritisoivat ja satirisoivat useita ajalle tyypillisiä ilmiöitä ja ajatuksia, kuten kreikkalaisen mytologian ihmishahmoisten jumalten pantheonia, sekä kreikkalaisten suurta kunnioitusta urheilijoita kohtaan. Luonnonfilosofiassa Ksenofanes katsoi muun muassa, että maa on joskus ollut veden peitossa. Hänen tietoteoreettinen näkemyksensä oli, että on olemassa todellinen totuus, mutta ihmiset eivät kuolevaisina pysty tietämään sitä.[3]
Teologia
Ksenofanes hylkäsi Herakleitoksen tavoin uskon moniin jumaliin sekä sen, että jumalat muistuttaisivat ihmisiä. Hän sanoi, että Homeros ansaitsisi piiskaa sen johdosta, että hän on valehdellut jumalista ja heidän ominaisuuksistaan. Hän myös pilkkasi ajatusta ihmishahmoisista jumalista sanomalla:
»Mutta jos härjillä ja hevosilla ja leijonilla olisi kädet ja ne osaisivat käsin maalata ja tehdä teoksia niin kuin ihmiset, niin hevoset tekisivät jalojen ratsujen kaltaisia, härät uljaiden härkäin kaltaisia jumalhahmoja ja jokainen laji hahmoja oman kuvansa mukaan.[4]»
Tämän sijaan Ksenofanes muotoili ajatuksen yhdestä jumalasta, joka on abstrakti, universaali, muuttumaton, liikkumaton sekä aina ja kaikkialla läsnä oleva. Tämä jumala ei ollut ihmisenmuotoinen eikä tällä ollut mitään inhimillisiä elimiä tai heikkouksia. Se oli luonto ilman rajoja. Hänen ajatteluaan pidetään panteistisena. Ksenofanesta pidetään ensimmäisenä monoteistina länsimaisen filosofian historiassa.[3]
Ksenofanes kirjoitti myös, että runoilijoiden tulisi kertoa jumalista ainoastaan sellaisia tarinoita, jotka ovat yhteiskunnallisesti rakentavia. Platon edusti myöhemmin samaa ajatusmaailmaa.
Luonnonfilosofia
Ksenofaneen mukaan kaikki elävä koostui vedestä ja maasta. Maailmassa on käynnissä jatkuva syklinen prosessi, veden (meren) ja maan sekoittuminen ja kamppailu maailman hallinnasta. Maa on kerran ollut kauttaaltaan veden peitossa, minkä osoittavat muun muassa korkealta vuoristosta löytyvät merenelävien fossiilit. Se on sittemmin kuivunut, mikä on paljastanut maan, mutta se tulee vuorollaan peittymään jälleen meren alle, jolloin koko ihmiskunta hukkuu. Lopulta seuraa kaiken uusi alku.[3]
Ksenofanes pyrki poistamaan mystisyyden erilaisista taivaankappaleista ja -ilmiöistä. Aurinko, kuu ja tähdet olivat hänen mukaansa tulessa olevia pilviä, samoin pyrstötähdet ja meteorit. Myös sateenkaari oli vain värikäs pilvi. Tähdet sammuivat joka aamu ja syttyivät taas yöksi. Samoin aurinko syntyi joka aamu uudestaan, kun tulessa olevat osaset kerääntyivät yhteen. Tämä mahdollisti sen, että maanpiirin eri alueilla oli omat auringot ja kuut. Auringonpimennykset ovat seurausta siitä, että aurinko siirtyy alueelle, jossa ei asu ketään, ja katoaa näin ikään kuin maan koloon.[3]
Tietoteoria
Ksenofanesta on joskus pidetty eräänlaisena tietoteoreettisen skeptisismin edelläkävijänä. Hän katsoi, etteivät ihmiset voi saavuttaa koskaan koko totuutta ja näin tietoa tietynlaisista asioista. Hän vaikuttaa kuitenkin puhuvan tällöin lähinnä jumalista sekä tähtitieteellisistä ja meteorologisista ilmiöistä. Näiden asioiden suhteen ihmisillä voi olla vain mielipiteitä.[3]
Erään tulkinnan mukaan tieto näistä asioista on Ksenofaneesta mahdotonta siksi, ettei meillä ole keinoja osoittaa mielipiteitämme todeksi. Tieto vaatisi sitä, että tiedämme tietävämme. Toisaalta Ksenofanes vaikuttaa mahdollistavan sen, että voimme ajan kuluessa saavuttaa yhä oikeampia mielipiteitä todellisuutta koskien.[3] Ihmiset voivat toimia ainoastaan tällaisten "työhypoteesien" varassa. Voimme siis toimia niin kuin tietäisimme totuuden, kunhan vain tiedostamme, että se olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Tämän näkemyksen nosti uudelleen esiin Karl Popper, ja se muodostaa kriittisen rationalismin perustan.
Lähteet
Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 334–335 (IX.2), 570–571. (Suomennos ja selitykset Marke Ahonen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3
↑Diogenes Laertios (DL): Merkittävien filosofien elämät ja opit IX.18.
↑ abcdefSchofield, Malcolm: The Ionians. Teoksessa Taylor, C. C. W.: From the Beginning to Plato: Routledge History of Philosophy, s. 68–79. (Routledge History of Philosophy, osa I) Routledge, 2003. ISBN 0415308739Teoksen verkkoversio.
Ksenofanes. (Fragmentit 1, 11, 14–16, 22 ja 34. Suomeksi tulkinnut Mika Saranpää) Niin & näin, 1996, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Tekstifragmenttien laitoksia
Lesher, J. H.: Xenophanes of Colophon: Fragments. Toronto: Toronto University Press, 1992. Ksenofonilta säilyneiden fragmenttien kreikankielinen alkuteksti, englanninkielinen käännös, kommentaari ja bibliografia.
