Kosovon kriisin neuvotteluratkaisu tuli välttämättömäksi kriisin kärjistyttyä sodaksi Naton ja serbijohtoisen Jugoslavian liittoarmeijan välillä maaliskuussa 1999 Naton lentokoneiden aloitettua Serbian pommitukset. Sotaa ennen serbijoukot olivat lisänneet sotilaallista otettaan Kosovossa. Tämä oli johtanut massiiviseen albaanitaustaisen väestön pakoon ympäröiviin maihin.
EU:n kevään 1999 puheenjohtajamaa Saksa liittokansleri Gerhard Schröderin johdolla oli käynyt jo huhtikuussa taustakeskusteluja mm. Venäjän kanssa. Venäjän erikoislähettiläs Viktor Tšernomyrdin kävi tällöin tuloksettomia neuvotteluja Belgradissa Jugoslavian serbipresidentin Slobodan Miloševićin kanssa, joka johti Venäjän lähentymiseen lännen kanssa. Venäjän puolella länteen suuntautumisessa oli Tšernomyrdinin mukana lisäksi sisäministeri Sergei Stepašin.[2]
Samaan aikaan YK:n pääsihteeri Kofi Annan oli nimittänyt YK:n Kosovon erityislähettiläiksi Ruotsin entisen pääministerin Carl Bildtin ja Slovakian ulkoministeri Eduard Kukanin, joiden käytännön rooli jäi avoimeksi. Yhdysvallat ja erityisesti maan ulkoministeri Madeleine Albright ei halunnut YK:lle johtavaa roolia rauhanhieronnassa peläten Miloševićin kykyä manipuloida YK:n edustajia. Tällöin päädyttiin Yhdysvaltain ja Venäjän edustajien välisissä neuvotteluissa 4. toukokuuta Washingtonissa pyytämään presidentti Martti Ahtisaarta rauhanvälittäjäksi. Ahtisaari oli juuri ilmoittanut jättäytyvänsä tavoittelemasta toista kautta Suomen presidenttinä. Lisäksi hänellä oli hyvät näytöt Namibian rauhanprosessissa. Yhdysvallat ja Venäjä ottivat keskusteluun mukaan liittokansleri Schröderin koskien presidentti Ahtisaaren roolia[2]
Valmistelevat työt - Schröder, Chirac, Annan, Talbott, Tšernomyrdin
Ahtisaari tapasi liittokansleri Schröderin 7. toukokuuta Hannoverissa pidetyssä kokouksessa. Seuraavalla viikolla 10.-11. toukokuuta Helsingissä vieraili Ranskan presidentti Jacques Chirac. Keskustelut kahden vahvan EU-maan johtajan kanssa antoivat Ahtisaarelle vahvan pohjan aloittaa neuvottelut.[2]
Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Strobe Talbott ja Venäjän erityisedustaja Jugoslaviassa Viktor Tšernomyrdin matkustivat Helsinkiin, jossa neuvottelut käytiin presidentti Ahtisaaren johdolla presidentinlinnassa ja Mäntyniemen edustustiloissa. Ahtisaaren johdolla neuvotteluissa haettiin konkretiaa, jollaisiksi nousi kaksi asiantuntijaryhmää - toinen ratkomaan serbien vetäytymistä Kosovosta ja toinen pakolaisen paluuta Kosovoon. Tämän vaiheen tuloksena nähtiin "raamit, joiden puitteissa kompromissia voitiin alkaa hakea".[2]
Presidentti Ahtisaari loi taustavoimakseen asiantuntijaryhmän, johon kuuluivat:
prikaatinkenraali Kari Rimpi puolustusministeriöstä ja
everstiluutnantti Lauri Ovaska puolustusministeriöstä.
Suomalaisten työnjakona oli sotilaiden keskittyvän serbijoukkojen vetäytymiseen ja kansainvälisten joukkojen saapumiseen, ulkoministeriön edustajan EU-suhteisiin ja presidentin kanslian edustajien neuvottelustrategiaan. Tämän jälkeen Ahtisaari tapasi 14. toukokuuta YK:n pääsihteeri Annanin Hollannin Noordwijkissa, jossa selvitettiin YK:n ja Naton välisiä ristiriitoja.[3] Seuraavana päivänä 15. toukokuuta Ahtisaari tapasi vielä Hollannin pääministerin Win Kokin ja sunnuntaina 16. toukokuuta Norjassa ETYJin puheenjohtajan, Norjan ulkoministeri Knut Vollebaekin.[4]
Palattuaan Helsinkiin Ahtisaari tapasi siellä liittokansleri Schröderin. Tällöin EU:n puheenjohtamaan roolissa Schröder antoi täyden tukensa Ahtisaaren mahdolliselle sovittelijan tehtävälle sanoessaan "Olemme vakuuttuneita Suomen tasavallan presidentin argumentointikyvystä ja neuvottelutaidoista, josta on jo useita esimerkkejä ja toivomme tätä pohjalta pääsevämme hyvään tulokseen."[5][2]
Neuvotteluja Ahtisaaren, Talbottin ja Tšernomyrdinin kesken jatkettiin sen jälkeen vielä Helsingissä presidentinlinnassa. Helsingin kolmikantaneuvottelujen jälkeen Tšernomyrdin lensi Belgradiin tapaamaan Miloševićia. Ahtisaari tapasi Tšernomyrdinin heti sen jälkeen Moskovassa, jossa Tšernomyrdin toi esille tiedon Miloševićin asenteen pehmenemisestä.[6][2]
Moskovan jälkeen Ahtisaari siirtyi Tukholmaan, jossa hän informoi pääsihteeri Annania neuvottelutilanteesta ja samalla sopi tehtäväkentästä YK:n Kosovo-lähettilään Bildtin kanssa.[7] Sen jälkeen Ahtisaari palasi Moskovaan, jossa 26. ja 27. toukokuuta käytiin pitkät neuvottelut Stalinin huvilalla.[8] Mukana Venäjältä oli mukana ulkoministeri Igor Ivanov ja Venäjän sotilasedustajat. Keskusteluissa oli pohjana kolme eri paperia, joista yksi oli amerikkalaisten, yksi suomalaisten ja yksi venäläisten laatima. Lopullinen paperi oli muokattu versio amerikkalaisesta paperista. Viimeiset valmistavat neuvottelut käytiin Saksassa Petersbergissä 1. kesäkuuta. Viimeisenä ongelmana amerikkalaisten ja venäläisten välillä oli rauhanturvaoperaation joukkojen kokoonpano. Lopulta asiassa päästiin ratkaisuun.[2]
Varsinaiset neuvottelut
Ennen kuin Ahtisaaren johtama valtuuskunta matkusti Belgradiin pyrittiin varmistamaan etukäteen Miloševićin suopeus neuvotteluille ja rauhanehdoille. Ruotsalainen liikemies Peter Castenfelt toimitti Miloševićille tiedon tulevista rauhanehdoista. Castenfelt oli toiminut Venäjän huippujohdon luottomiehenä aiemmissa diplomaattisissa yhteydenotoissa.[2]
Presidentti Ahtisaari ja erikoislähettiläs Tšernomyrdin matkustivat seurueineen 2. kesäkuuta Belgradiin neuvottelemaan sodan lopettamisesta Jugoslavian serbipresidentti Miloševićin kanssa. Neuvottelut alkoivat välittömästi Ahtisaaren ja Tšernomyrdinin saavuttua Belgradiin. Ahtisaari kertoi Miloševićille, että hänellä on mukana selkeät ehdot, jotka kansainvälinen yhteisö on hänelle asettanut. Miloševićin puoli tuntia kestäneen puheen jälkeen Ahtisaari korosti, että ehdoista ei enää neuvotella. Ne ovat muuttumattomat. Niiden mukaan kaikkien serbijoukkojen oli vetäydyttävä Kosovosta. [9]
Milošević kutsui saman iltana koolle hallituksen ja parlamentin ylimääräiseen istuntoon. Seuraavana aamuna kahden neuvotteluistunnon jälkeen Milošević ilmoitti Jugoslavian suostuvan ehtoihin.[10] Tämän jälkeen Ahtisaari ja Tšernomyrdin seurueineen poistuivat Belgradista. Ahtisaari matkusti suoraan Kölniin, jossa oli käynnissä EU:n huippukokous liittokansleri Schröderin johdolla. Siellä Ahtisaari otettiin vastaan suurena sankarina.[11]
Neuvottelut johtivat Naton pommitusten loppumiseen ja sotatoimien loppumiseen 10. kesäkuuta 1999.[2]
Lähteet
↑Max Jakobsson: Ota tai jätä, Milosevic. Helsingin Sanomat, 27.10.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.5.2022.
