Hideyoshin kuoltua Yukinaga liittyi Ishida Mitsunarin johtamaan Länsi-Japanin klaanien muodostamaan liittoumaan Tokugawa Ieyasua vastaan. Liittouma koki tappion Sekigaharan taistelussa vuonna 1600, ja vangiksi joutunut Yukinaga teloitettiin.
Yukinaga oli rikkaan sakailaisen lääkekauppiaan poika.[1] Muistona sukujuuristaan Yukinaga käytti myöhemmin tunnuksenaan (uma-jirushi) suurta paperista apteekkarin pussia.[1] Hänen vanhempansa kastettiin varhaisten käännynnäisten joukossa 1560, kun kristinusko alkoi juurtui japanilaiseen yläluokkaan. Jesuiitat kastoivat Yukinagan kuitenkin vasta vuonna 1583 nimellä Agostinho, eikä hän luultavasti tästä syystä omaksunut kaikkia kristittyjä vaikutteita elämäänsä. Hänet kuitenkin tunnettiin kastamisensa jälkeen hyväntekijänä, ja Yukinaga lahjoitti rahaa useisiin kohteisiin, kuten Osakan spitaalisten turvapaikkaan.[2]
Yukinaga astui Hideyoshin palvelukseen vuonna 1581,[3] ja oli jo varhain mukana Ōtan linnan valtauksessa. Vuonna 1587Kyūshūn kampanja aikaan Yukinagan tehtävänä oli kapinan tukahduttaminen Higon provinssissa. Tästä hänet palkittiin läänityksellä, joka sisälsi puolet provinssista sekä Udon linnan.[4]
Kun Hideyoshi aloitti Korean kampanjansa, Yukinaga lähetettiin johtamaan ensimmäisiä valloitusjoukkoja.[5] Hän toimi ensimmäisen divisioonassa, ja toi mukanaan 7000 miehen armeijan. Hänen lisäkseen divisioonassa komentajina toimivat Matsuura Shigenobu sekä kristityt daimiot Sō Yoshitoshi, Arima Harunobu ja Ōmura Yoshiaki. Lisäksi suurin osa daimioiden sotilaista olivat uskonnoltaan kristittyjä. Ennen varsinaisten taisteluiden alkua, Yukinagalla oli komennettavanaan ensimmäiset joukkojenkuljetusalukset. Koska nämä alukset olivat hitaita eivätkä kykenisi puolustautumaan Korean laivastoa vastaan, Yukinagan oli määrä odottaa lisäjoukkoja ennen etenemistä. Yukinaga kuitenkin päätti ottaa tietoisen riskin tavoitteenaan yllättää korealaiset maihinnousulla ennen kuin nämä ehtisivät muodostaa kunnollista puolustusta, ja komensi alukset liikkeelle. Yukinagan yritys onnistui, sillä korealaiset alukset eivät hyökänneet.[6]
Japanilaiset rantautuivat Busaniin 23. toukokuuta1592,[7] ja maissa komennon otti alueeseen perehtynyt Sō Yoshitoshi, joka johti kaupungin linnan piiritystä. Yritettyään ensin epäonnekkaasti suostutella korealaisia antautumaan, Sō lähetti musketein varustautuneet sotilaat hyökkäykseen.[7] Tämä eskaloitui nopeasti verilöylyksi, ja suurin osa linnan väestä tapettiin eläimiä myöten.[8] Sen sijaan japanilaisten tappiot olivat vähäisiä. Busanin taistelun aikaan Yukinaga jatkoi etenemistä rannikkoa pitkin, ja valtasi Dadaejinin sekä Dongnaen linnoitukset.[9]
Yukinagan oli määrä miehittää japanilaisten rantautumispaikka, ja odottaa muiden joukkojen saapumista, mutta Yukinaga päätti jatkaa matkaansa kohti Soulia. Lisäjoukkojen komentaja Katō Kiyomasa ei ollut mielissään asetoverinsa teosta, ja lähti nopeasti tämän perään rantauduttuaan. Heidän perässään kulki myös Kuroda Nagamasa, joka oli rantautunut Pusanin länsipuolelle.[10]
3. kesäkuuta Yukinaga kohtasi kenraali Yi IinSangjun taistelussa.[11] Ii johti pientä ratsuväen osastoa sekä 900 maanviljelijän joukkoa, jonka tarkoituksena oli estää Chungjun valtaus. Lyhyen kahakan jälkeen korealaiset kuitenkin pakenivat, ja Yi Ii raportoi japanilaisten etenemisestä kenraali Sin Ipille. Sin Ip päätti kohdata vastustajansa Tangumdaen kukkuloilla, ja sijoitti sotilaansa Han-joen varrelle niin etteivät nämä voisi paeta.[12] Taistelu oli joka tapauksessa jälleen voitokas japanilaisille, jotka Yukinaga oli levittänyt laajalle alalle, jotta hänen armeijansa olisi näyttänyt entistä suuremmalta. Edes Ipin ratsunmiesten armeija ei kyennyt rikkomaan japanilaisten rivejä, ja kenraali menehtyi sotilaittensa joukossa.[13]
Huolimatta jatkuvista voitoista, japanilaisten komentajien välillä oli paljon erimielisyyksiä. Erityisesti kristityn Yukinagan ja samurain arvoja painottaneen Katō Kiyomasan välillä oli jatkuvaa kilpailua ja riitelemistä.[5] Tangumdaen voiton myötä ärtynyt Kiyomasa jopa pilkkasi Yukinagan kauppiasjuuria, ja Yukinagan alaiset saivat vaivoin hillittyä Yukinagaa, jotta tämä ei olisi nostanut miekkaa liittolaistaan vastaan.[14]
Tangumdaen taistelun jälkeen Soulin korealaiset pakenivat lähestyneitä japanilaisia, ja kaupunki oli helposti vallattavissa. Yukinaga ehti kaupunkiin ensin, koska löysi nopeasti sopivan paikan ylittää Han-joen.[14] Joidenkin väitteiden mukaan hän rikkoi sillan takanaan hidastaakseen kilpakumppaniaan, mutta todennäköisemmin sen olivat tehneet korealaiset.[14] Joka tapauksessa Kiyomasa joutui rakentamaan lauttoja ylittääkseen joen samalla kun Yukinagan liput jo koristivat muuria. Kiyomasan häpeää lisäsi se, että hän joutui suostuttelemaan Yukinagaa päästämään joukkonsa kaupunkiin.[15]
Kaksi viikkoa myöhemmin Yukinaga ja Kiyomasa lähtivät etenemään kohti pohjoista. He eivät kokeneet juurikaan vastarintaa ennen Imjin-jokea, jonka toisen rannan korealaiset olivat miehittäneet. Koska joen ylittäminen olisi vaatinut liikaa miestappioita, japanilaiset päättivät esittää perääntyvänsä kohti Munsania. Korealaiset lähtivät pian japanilaisten perään epäorganisoidusti, ja joutuivat japanilaisten väijytykseen.[16] Taistelun seurauksena korealaiset kokivat suuria tappioita, ja pakenivat paikalta.[16] Tämä avasi japanilaisille vapaan reitin kohti Pjongjangia, jota kohti Yukinagan joukot lähivät marssimaan. Kiyomasa puolestaan lähti joukkoineen etenemään kohti koillista tarkoituksenaan saavuttaa kaksi paennutta korealaista prinssiä.[15]
Yukinagan päästyä Taedong-joelle, Pjongjangin välittömään läheisyyteen, hän leiriytyi ja yritti jälleen neuvotella korealaisten kanssa.[17] Nämä kuitenkin vastasivat hyökkäämällä japanilaisten leiriin yöllä, ja onnistuivat tekemään jonkin verran vahinkoa.[18] Japanilaiset saivat tilanteesta jälleen otteen, kun Konishiin liittynyt Kurodan armeija ajoi korealaiset pakoon.[17] Veneensä menettäneet korealaiset kahlasivat joen yli, ja huomaamattaan näyttivät japanilaisille parhaat ylityspaikat.[17] Myös kaupunkiin jääneet sotilaat pakenivat, ja jättivät kiireessä muonavarantonsa japanilaisten käytettäväksi.[18]
Korealaiset eivät hyväksyneet Pjongjangin menettämistä, ja yrittivät vallata kaupungin takaisin yhdessä Ming-dynastian sotilaiden kanssa.[19] Japanilaiset kokivat suuria menetyksiä luultuaan hyökkäävää armeijaa huomattavasti suuremmaksi, mutta totuuden selvittyä houkuttelivat vastustajansa kaupungin sisälle, ja väijyttivät heidät siellä.[19] Tästä huolimatta japanilaiset kokivat taistelussa huomattavia tappioita, eikä taistelun jälkeistä tilannetta helpottaneet jatkuvat muonitusongelmat. Yukinaga ymmärsi japanilaisten edenneen liian pitkälle, ja alkoi pohtia vetäytymistä.[19]
Vuoden 1593 alussa Li Rusongin johtamat korealaiset ja kiinalaiset joukot hyökkäsivät jälleen Pjongjangiin, mutta tällä kertaa toivat mukanaan suuremman armeijan.[20] Kiivaan taistelun aikana Yukinaga sai mahdollisuuden vetää joukkonsa kaupungista, ja hän tarttui tähän. Hän johti armeijansa ulos kaupungin eteläisistä porteista, ja marssitti nämä jäätyneen Taedong-joen yli.[20] Yukinagan harmiksi lähimmät varuskunnat olivat myös paenneet, ja vieneet tarpeelliset muonavarat menneessään, joten hän joutui etsimään näitä yhä etelämmästä.[20] Lopulta he palasivat takaisin japanilaisten hallitsemaan Souliin. Yukinagaa seuranneet kiinalaiset eivät olleet halukkaita taistelemaan japanilaisia vastaan, ja samalla pelkäsivät pohjoisesta palaavan Kiyomasan saartamiksi.[21]
Japanilaisten olot Soulissa olivat tukalat, sillä ruuasta oli jatkuvasti pulaa, ja taudit olivat yleisiä. Japanilaiset kenraalit pyysivät Hideyoshia olemaan lähettämättä lisäjoukkoja, koska näille ei riittäisi ravintoa. Lisäksi korealainen amiraali Yi Sun-sin oli japanilaisten sisämaakampanjan aikaan vallannut rannikkokaupunkeja takaisin, ja samalla tuhosi Japanista Koreaan yrittäneitä muonitusaluksia. Tämän johdosta japanilaiset alkoivat suunnitella perääntymistä, ja saivat tähän luvan Hideyoshilta.[22]
Rauhanneuvottelu
Japanilaisista rauhaa lähti neuvottelemaan Yukinaga, joka neuvotteluiden aluksi vapautti kaksi Kiyomasan vangitsemaa prinssiä.[22] Vaikka Konishilla ei ollutkaan suoranaisia valtuuksia päätösten tekemiseen, hän halusi saada rauhan aikaan mahdollisimman nopeasti, ja lupasi japanilaisten perääntyvän Koreasta. Hän jopa myöntyi Mingin esitykseen siitä, että Hideyoshi nimitettäisiin Japania hallitsevaksi vasallikuninkaaksi, mikä vastasi Korean hallitsijan asemaa.[22] Tätä japanilaiset eivät kuitenkaan kertoneet Hideyoshille itselleen, joka luuli yhä tilanteen ollen hänen hallinnassaan.[22] Rauhanneuvotteluiden päätteeksi japanilaiset perääntyivät Busaniin, mutta eivät poistuneet täysin niemimaalta.[23]
Rauhansopimusta seuranneena ajanjaksona Yukinaga toimi yhä oleellisena osana maiden välisten suhteiden hoitamisessa. Hän pyrki pitämään rauhansopimuksen ehdot pois Hideyoshin tiedosta, ja samalla muutti Hideyoshin viestejä kiinalaisille.[24] Lokakuussa 1596 kiinalaiset lähettiläät saapuivat Japaniin tuomaan lahjoja Hideyoshilla, ja tälle viimein selvisi hänen asemansa "Japanin kuninkaana".[25] Raivostunut Hideyoshi tuhosi saamansa lahjat, ja karkotti kiinalaisten saattueen. Hän ei kuitenkaan käskenyt Yukinagaa suorittamaan seppukua neuvonantajiensa pyynnöstä.[26] Sen sijaan Yukinaga lähetettiin jälleen Koreaan komentamaan japanilaisten toista hyökkäystä niemimaalle.[23]
Sekigaharan taistelu
Yksi Konishin tunnuksista.
Vuonna 1598 heikentynyt Hideyoshi nimitti viisi sijaishallitsijaa, viiden vanhemman neuvoston, joiden tuli hallita maata kunnes hänen poikansa Hideyori olisi tarpeeksi vanha. Samana vuonna Hideyoshi menehtyi, ja pitkään kestänyt hanke Korean valtaamiseksi lopetettiin. Neuvoston jäsenten välille syntyi kuitenkin pian erimielisyyksiä, ja lopulta he jakautuivat kahteen leiriin Tokugawa Ieyasun ja Ishida Mitsunarin taakse. Tämä hajotti samalla myös suurimman osan Japanin daimioista kahteen leiriin. Yukinaga valitsi useimpien kristittyjen daimioiden tapaan kristinuskolle myönteisemmän Mitsunarin, johon liittyivät myös muun muassa Ukita Hideie, Mōri Terumoto, Ōtani Yoshitsugu sekä suuri osa läntisen Honshūn daimioista.[27] Tokugawan puolelle asettuivat puolestaan muun muassa Daten, Mogamin ja Maedan klaanit, jotka olivat pääasiassa Itä-Japanista.[27]
Vuonna 1600 osapuolet kohtasivat Sekigaharan taistelussa, joka loppui Tokugawan johtaman Itä-Japanin liittouman voittoon. Yukinaga joutui hävityn taistelun päätteeksi vangiksi eikä kristittynä suostunut seppukuun, joten hänet teloitettiin.[28] Ennen kuolemaansa Yukinaga lähetti viestin vaimolleen Justalle, jossa hän kehotti palvelemaan Jumalaa uskollisesti.[28] Hän myös pyysi itselleen pappia, mutta tähän ei suostuttu.[28] Yukinagan kuoltua hänen läänityksensä annettiin Tokugawan palvelukseen astuneelle Katō Kiyomasalle.[3] Yukinagan linnassa olleet joukot antautuivat kuitenkin vasta kuukausien piirityksen jälkeen saatuaan varmistuksen herransa kuolemasta.[2] Hänen vanhin poikansa teloitettiin ja Koreasta tuoma ottotytär Julia lähetettiin maanpakoon.[29] Yukinagan toisen pojan kohtalosta ei ole varmaa tietoa, mutta hänen huhuttiin selvinneen ja alkaneen buddhalaiseksi munkiksi.[29] Yukinagan tytär Maria oli avioliitossa Sō Yoshitoshin kanssa, mutta Yoshitoshi jätti kristinuskon Sekigaharan taistelun jälkeen ja erosi vaimostaan, joka pakeni Nagasakiin.[29]
Japanissa Yukinagan nimi unohdettiin pitkäksi aikaa, koska hän oli taistellut Ieyasua vastaan.[2] Sen sijaan Euroopassa hänen kunniakseen pidettiin hautajaispuhe, nimellä Argomento della Tragedia Intitolata Agostino Tzunicamindano re Giapponese, jonka vuonna 1607 kirjoitettu kopio on yhä tallessa Genovassa.[2]
Goodrich, Luther Carrington; Fang, Zhaoying: Dictionary of Ming biography, 1368-1644. Columbia University Press, 1976. ISBN 978-0-231038-01-0
Hall, John Whitney: The Cambridge History of Japan: Early modern Japan, Volume 4. Cambridge University Press, 1991. ISBN 978-0-52122-355-3
Palais, James B.: Confucian Statecraft and Korean Institutions: Yu Hyŏngwŏn and the late Chosŏn Dynasty. University of Washington Press, 1996. ISBN 978-0-29597-455-2
Turnbull, Stephen R.; McBride, Angus: Samurai Heraldry. Osprey Publishing, 2002. ISBN 978-1-84176-304-0
Turnbull, Stephen R.: The Samurai: A Military History. Routledge, 1996. ISBN 978-1-873410-38-7
Turnbull, Stephen R.: War in Japan: 1467–1615. Osprey Publishing, 2002. ISBN 978-1-84176-480-1
Wakabayashi, Bob: Anti-foreignism and Western learning in early-modern Japan. Harvard University Asia Center, 1992. ISBN 978-0-674040-37-3
