Paavi Pius IIkanonisoi Katariinan 29. kesäkuuta 1461. Katariina on yksi kuudesta Euroopan suojelupyhimyksistä pyhän Benedictus Nursialaisen, pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen, pyhän Birgitan ja pyhän Edith Steinin kanssa. Hänet julisti yhdeksi nykyään 36 kirkonopettajasta autuas paavi Paavali VI 3. lokakuuta 1970. Hän on ruumiillisten vaivojen, sairauden, sairaiden ihmisten, keskenmenojen, hurskautensa takia pilkattujen ihmisten, seksuaalisten kiusauksien ja sairaanhoitajien suojeluspyhimys. Pyhä Katariina on yksi stigmaatikoista, vaikka jälkien kerrotaan muuttuneen näkymättömiksi hänen pyynnöstään.[1]
Katariina Benincasa syntyi 25. maaliskuuta 1347 Italian Sienassa. Hän oli 25-lapsisen perheen toiseksi nuorin lapsi; hänen vanhempansa olivat Giacomo Benincasa ja Lapa Piangenti – runoilija Nuccio Piangentin tytär.[2]Dominikaaniveli Tommaso Fonte oli perheelle sukua ja kasvanut heillä kasvattipoikana.[3]
Katariinan kerrotaan nähneen uskonnollisia näkyjä jo pikkulapsena, ja seitsemänvuotiaana hän päätti pysyä koko elämänsä neitsyenä. Perhe ei pitänyt tästä, mutta dominikaaliveli Tommaso tuki Katariinan päätöstä.[3]
Katariina eli teini-iän erakkona vanhempiensa kodissa, omassa pienessä huoneessaan, paastosi, rukoili ja mietiskeli. Hän liittyi dominikaanien maallikkosisariin ja teki laupeudentyötä köyhien ja sairaiden parissa.[3] Kerrotaan, että hän sai Kristukselta näkymättömän timanttisormuksen avioliiton merkiksi.[4] Siitä alkaen Katariina toimi sulhasensa Kristuksen lähettiläänä. Hän puhui ja saneli kirjeitä sulhasensa nimissä senaikaisen Euroopan tärkeimmille henkilöille, niin hengellisille kuin maallisillekin. Hänen ympärilleen kerääntyi varsin suuri oppilaiden joukko, jolle hän oli hengellinen mestari ja johtaja.[2][3]
Katariinalla oli paljon vihollisia. Pidettiin ennenkuulumattomana, että nainen puhuu niin rohkeasti papeille, piispoille ja jopa paaveille Kristuksen nimessä ja julistautuu julkisesti hänen lähettilääkseen. Näiden epäilysten tähden hänet vietiin Firenzeeninkvisition kuultavaksi. Kirkollinen oikeudenkäynti tapahtui Santa Maria Novellan dominikaaniluostarissa helluntaina 21. toukokuuta 1374.[5] Katariinalla ei ollut mukanaan vain syyttäjiä, vaan myös puolustajia. Inkvisitio ei löytänyt hänen puheistaan tai kirjoituksistaan mitään harhaoppia.
Katariinan palattua Sienaan siellä puhkesi ruttoepidemia. Katariina palveli sairastuneita niin, että hänen kerrotaan saaneen 1. huhtikuuta 1375 Kristukselta palkkioksi stigmat (ei kuitenkaan haavojen, vaan verenpunaisten säteiden muodossa).[2] Italiaa ja kirkkoa noihin aikoihin koetelleissa lukuisissa konflikteissa hän toimi rauhantuojana ja välittäjänä. Hän vaati peräkkäisiä paaveja (ensin autuasta Urbanus V:tä ja sitten Gregorius XI:tä) palaamaan Avignonista Roomaan. Kun kirjeet eivät näyttäneet saavan mitään aikaan, hän lähti itse Avignoniin saadakseen Gregorius XI:n asumaan Ikuiseen kaupunkiin. Kun paavi sitten päätti palata, sitä pidettiin Katariinan ansiona. Gregorius XI:n kuoleman jälkeen kardinaalit valitsivat paaviksi Barin arkkipiispan, joka otti nimekseen Urbanus VI (1378–1389). Ankaruudellaan tämä kuitenkin suututti kardinaalit, joista osa nousi kapinaan ja valitsi vastapaavin, Klemens VII:n (1378–1394). Kirkko jakautui. Jonkin verran myöhemmin, vuonna 1409, ilmaantui vielä yksi vastapaavi, mikä aiheutti todellisen kaaoksen. Skisma kesti 39 vuotta. Kun Katariinan ponnistukset eivät tuoneet tulosta eikä vastapaavi tahtonut luopua asemastaan, Katariina teki kaikkensa kootakseen oikean paavin ympärille mahdollisimman paljon tukijoita ja kutsui ihmisiä rukoukseen tämän puolesta. Hän myös tuki innokkaasti Urbanus VI:n uudistuksia. Paavin kutsusta Katariina tuli Roomaan tehdäkseen siellä työtä kirkon hyväksi.
Katariina kuoli uupumukseen 29. huhtikuuta 1380 Roomassa 33-vuotiaana. Hän jätti jälkeensä kolme teosta, jotka sisältävät hänen opetuksensa: Dialogi Jumalan kaitselmuksesta, Kirjeitä ja Rukouksia.
Pyhimyksenä
Katariinan kultti alkoi heti hänen kuoltuaan. Häntä pidettiin yleisesti Jumalan valitsemana ja kirkolle kaitselmuksellisena naisena. Myös hänen hautaansa pidettiin ihmeitätekevänä. Jo vuonna 1383 autuas Raimundo Capualainen, dominikaanien senaikainen kenraali, siirsi Katariinan ruumiin apostolisen istuimen luvalla Rooman Santa Maria della Minervan dominikaanikirkkoon ja rakensi sille näyttävän hautamuistomerkin. Pius II julisti Katariinan pyhäksi pyhän Pietarin basilikassa 26. kesäkuuta 1461. Kiitokseksi työstä kirkon puolustamiseksi Pius IX julisti Katariinan vuonna 1866 Rooman toiseksi suojelijaksi pyhän Pietarin ohella. Vuonna 1939 Pius XII teki hänestä pyhän Franciscuksen ohella toisen Italian suojelijan ja Paavali VI julisti hänet 1970 kirkonopettajaksi. Johannes Paavali II valitsi vielä pyhän Katariinan yhdeksi Euroopan suojelijoista. Hän on myös ruumiillisten vaivojen, sairauden, sairaiden ihmisten, keskenmenojen, hurskautensa takia pilkattujen ihmisten, seksuaalisten kiusauksien ja sairaanhoitajien suojeluspyhimys.
Ikonografia esittää pyhän Katariinan dominikaaninunnan habituksessa, piikkikruunussa, risti tai ruusukko kädessään. Hän pitää myös tiaraa. Häntä kuvataan myös Jeesus-lapsen kanssa, joka ojentaa hänelle sormusta merkiksi mystisestä kihlauksesta. Hänen tunnusmerkkejään ovat myös pääkallo, piru jalkojen juuressa, krusifiksi, lilja ja sydän.
Pyhän Katariina Sienalaisen juhlaa vietetään nykyään 29. huhtikuuta ja aikaisemmin 30. huhtikuuta.[6]
Galleria
Lähteet
Tylus, Jane: Reclaiming Catherine of Siena: Literacy, Literature, and the Signs of Others. University of Chicago Press, 2009. ISBN 9780226821283(englanniksi)
_van_Siena.jpg)
