Kari Kairamo vietti lapsuutensa Kotkan lähettyvillä. Hänen sukuunsa kuului useita merkittäviä suomalaisvaikuttajia, kuten isoisän isä Alfred Kihlman. Hänen isoisänsä vuorineuvos Oswald Kairamo ja isänsä vuorineuvos Aulis O. Kairamo vaikuttivat paperiteollisuudessa. Kari Kairamon veli oli arkkitehti Erkki Kairamo.[1] Kairamo suoritti ylioppilastutkinnon Oulun lyseossa vuonna 1951. Sen jälkeen opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa puunjalostustekniikkaa 1950-luvulla. Hänen opiskeluaikansa venähti poikkeuksellisen pitkäksi, kun hän harjoitti aktiivista opiskeluelämää. Hän oli mukana muun muassa polyteknikkojen kvartetissa. Kari Kairamon puoliso Arja Sohlberg oli nuoruudessaan tunnettu konserttipianisti.
Ura
Kairamo työskenteli valmistumisensa jälkeen muun muassa RosenlewilläPorissa, Metex-nimisessä suomalaisen teollisuuden myyntiyhtiössä Etelä-Amerikassa sekä New Yorkissa myymässä Ahlströmin, Tampellan ja Wärtsilän paperikoneita. Vuonna 1967 hän pestautui juuri fuusioiden kautta muodostuneeseen monialayritykseen Nokia Oy:hyn kansainvälisten asioiden johtajaksi. Vuonna 1974 Kairamo valittiin Nokian toimitusjohtajaksi vuorineuvos Björn Westerlundin jäätyä eläkkeelle. Jo tuolloin Kairamo oli osoittanut poikkeuksellisen kovan työtehonsa ja kyvykkyytensä solmia verkostoja milloin mihinkin maailman kolkkaan. Myöhemmin hän eteni konsernin pääjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi.
Kairamon aikana Nokia kasvoi ja muuttui ennätystahtia. Hän loi yhtiöön aivan uudenlaisen yrityskulttuurin ja pohjan sille mitä Nokia 2000-luvun alussa oli. Kairamo oli aktiivinen myös Nokian ulkopuolella. Hän toimi Teollisuuden keskusliiton (nyk. Elinkeinoelämän keskusliitto) hallituksen puheenjohtajana 1980-luvulla. Hän piti hyvät suhteet Neuvostoliittoon, tiedostaen kuitenkin että tulevaisuudessa Nokian on laajennuttava länteen. Kairamon johdolla Nokia tuli tunnetuksi aktiivisena yritysostajana. Kairamo vaikutti keskeisesti tapahtumaketjuun jonka seurauksena Nokia muuttui elektroniikkaa, kaapeleita, kulutuspaperia ja kumisaappaita valmistavasta monialayhtiöstä tietoliikenneyhtiöksi. Kairamo antoi suomalaisille myös ”kännykän” käsitteen päivittäiseen kielenkäyttöön.
Monen yllätykseksi presidentti Mauno Koivisto myönsi miltei heti virkakautensa alettua Kairamolle vuorineuvoksen arvonimen 4. kesäkuuta 1982. Vuoden 1982 presidentinvaalien alla Kairamo oli tukenut näyttävästi Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuutta ja siten vastustanut Koiviston valintaa.
Sairastuminen ja kuolema
Kari Kairamo sairastui jo varhain maanis-depressiivisyyteen. Sairaudesta oli paljon merkkejä jo 1960-luvulta, mutta Nokian pääjohtaja ei halunnut hakeutua sairaalahoitoon. Nokian tilanteen käytyä vaikeaksi hän teki itsemurhan kotonaan Espoossa 11. joulukuuta 1988. Hän jätti jälkeensä kuolinviestin, jonka allekirjoituksena oli ”Sairas”.[2] Kairamon kuolema oli tapahtunut lauantai-iltana, mutta Nokia tiedotti asiasta vasta maanantaina puoliltapäivin.[3] Kairamon jälkeen Nokian johtoon nousi Simo Vuorilehto.
Lähteet
Ollila, Jorma & Saukkomaa, Harri: Mahdoton menestys – kasvun paikkana Nokia. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-18117-0
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Häikiö, Martti: Nokia Oyj:n historia. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3467-6
Häikiö, Martti: ”Kairamo, Kari (1932–1988)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 700–702. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
Saari, Matti: Kari Kairamo – kohtalona Nokia. Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5315-2
Viitteet
↑Pöyry, Sirkka (päätoim.): Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit, Diplomingenjörer och arkitekter 1982, s. 315. Helsinki: Suomen Teknillinen Seura ja Tekniska Föreningen i Finland, 1982. ISBN 951-9110-10-0
