Jyrki A. Juuti

Jyrki A. Juuti (6. tammikuuta 1927 Helsinki13. toukokuuta 2001 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja ammattijärjestövaikuttaja.

Elämä

Jyrki Juutin vanhemmat olivat päätoimittaja Yrjö Juuti ja Aino Lukkarinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1947 ja valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteen kandidaatiksi 1950.[1]

Juuti oli Suomen Sosiaalidemokraatin taloustoimittaja ja pääluottamusmies sekä Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen sihteeri.[2] Suomen Sanomalehtimiesten Liiton (nykyinen Suomen Journalistiliitto) puheenjohtajana Juuti toimi vuosina 1963–1974. Aluksi hän hoiti liiton puheenjohtajan tehtäviä toimittajan työnsä ohessa, kunnes vuonna 1968 liiton puheenjohtajuus muuttui kokopäiväiseksi tehtäväksi. Juutin puheenjohtajakaudella Suomen Sanomalehtimiesten Liitto muuttui ammattiliitoksi. Yksi ratkaiseva tapahtuma oli toimittajien ensimmäisen työehtosopimuksen solmiminen vuonna 1967. Tähän asti toimittajien työehdoista oli ollut vain suosituksen luonteinen niin sanottu normaalivälikirja.[3]

Juutilla on nykyisin oma muistostipendinsä, jonka Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö eli Jokes panee hakuun vuosittain. Jyrki A. Juutin muistostipendi on tarkoitettu edunvalvontataitojen kehittämiseen.[4]

Julkaisuja

  • Rakentava vuosikymmen: yhteiskuntamme kehitys vv. 1946–1956, 1956, julkaisussa Vihuri, 46 (1956): 8, ss. 5–9, 30
  • AY-tiedon oppas, 1976
  • Suomi kipusi neljänneksi maailman levikkikilvassa, 1985, julkaisussa Suomen lehdistö, 56 (1985): 7–8, ss. 16–18
  • USA johtaa paperitonneissa – Uusi-Seelanti kilomäärissä, 1985, julkaisussa Suomen lehdistö, 56 (1985): 10, ss. 12–13
  • Suomen sija heikentyi maailman TV-tiheydessä, 1985, julkaisussa Suomen lehdistö, 56 (1985): 11, ss. 20–21

Lähteet

  1. Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1978, s. 312 (Viitattu 6.8.2019)
  2. Kerosuo, Lauri: Jyrki A. Juuti loi nykyisen liiton. Journalisti, 18.5.2001.
  3. Laine, Pekka: Puheenjohtaja kehitti journalistien ammattijärjestön. Helsingin Sanomat, 17.5.2001.
  4. Mikä on Jokes? Viitattu 8.8.2016

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!