Kantele oli Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen assistentti (1957–1963), josta loppuajan hän hoiti muita tehtäviä. Valmistumisensa jälkeen Kantele oli 1960–1962 postdoc-tutkijana Arkansasin yliopistossa.[1][4] Tuona aikana muotoutui lopullisesti hänen tutkimustyönsä ala. Hän kehitti Arkansasin yliopistossa tehokkaita menetelmiä atomiytimiengammasäteilyn havaitsemiseksi.[4] Tähän tarkoitukseen hän rakensi erilaisia spektrometrejä ja pian hänestä tuli eräs huomattavimmista asiantuntijoista ydinspektroskopian alueella.[4]
Palattuaan kotimaahan Kantele työskenteli Helsingin yliopistossa ja hän jatkoi Yhdysvalloissa aloittamaansa tutkimusta spektroskopian alalla. Hän toimi 1962–1963 fysiikan dosenttina (erikoisalana ydinfysiikka) ja sen jälkeen fysiikan apulaisprofessorina 1963–1966.[1][5] Hänen johdollaan Helsingin yliopistossa toimi suuri tutkimusryhmä. Kantele ehti ryhmineen Helsingin vuosina toteuttaa vain muutamia spektrometrihankkeita.[4] Kanteleen siirryttyä Helsingistä Jyväskylän yliopistoon huomattava osa ryhmän tutkijoista siirtyi hänen mukanaan[2].
Professorina Jyväskylän yliopistossa
Kantele sai 1966 nimityksen fysiikan professoriksi Jyväskylän yliopistoon ja hän aloitti virassaan vuoden 1967 alussa.[2][4] Professuurin tutkimus- ja opetusalaksi määriteltiin vasta syyskuussa 1991 kokeellinen ydinfysiikka.[6] Kantele oli Jyväskylän yliopiston ensimmäinen fysiikan professori.[4] Hän jatkoi Jyväskylässä tutkimustyötään ydinfysiikan parissa. Jyväskylään kehittyi pian kansainvälisesti tunnettu ydinfysiikanlaboratorio.[4] Laboratorion ensimmäinen tutkimuslaite oli neutronigeneraattori.[4]
Professori Kanteleen ensimmäisiä suuria haasteita oli saada hankituksi fysiikan laitokselle syklotroni tutkimuskäyttöön, jotta kokeellista tutkimusta voitaisiin tehdä myös Suomessa. Siihen asti mittaukset oli täytynyt käydä tekemässä ulkomaisissa tutkimuslaitoksissa. Professori Kantele onnistui hankkeessa lopulta ja 1975 Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio avattiin.[2][7] Pieni MC-20 -tyyppinen syklotroni valmistui 1975 ja sillä tehtiin sittemmin tutkimusta aina vuoteen 1991 asti.[4]
Vuonna 1983 Kantele oli mukana työryhmässä, joka suunnitteli Suomeen hankittavaksi 800 MeV:n suprajohtavan syklotronin.[8] Hanke tyssäsi, koska Valtion tiedeneuvosto ei suositellut hankkeen toteuttamista kustannussyistä.[8] Hankkeen rauettua Kanteleen johtama työryhmä esitti normaalijohtavan MC106-syklotronin hankkimista.[9] Työryhmä jätti aihetta koskevan suunnitelman valtioneuvostolle maaliskuussa 1986.[9] Jyväskylän yliopiston rehtori Martti Takalan tuella rahoitusta saatiin 1987 varattua seuraaville vuosille 30,5 miljoonaa markkaa.[10] Laitteiston hankintaprojekti kesti pitkään (1987–1991) ja se oli aikanaan Suomen kallein tutkimuslaiteinvestointi.[11] Professori Kanteleella oli hankkeessa merkittävä rooli ja hän teki runsaasti työtä hankkeen rahoituksen keräämiseksi. Hanketta tukivat kaikki suomalaiset ydinfyysikot.[4] Käyttökunnossa laitteisto oli alkuvuonna 1992.[11] Syklotroni, 130 MeV:n normaalijohtava hiukkaskiihdytin (mallinimi K-130), on käytössä edelleen.[12]
Syklotronin hankinnan yhteydessä uusittiin koko kiihdytinlaboratorio. Valmistuessaan Jyväskylän yliopiston uusi hiukkaskiihdytinlaboratorio oli eräs merkittäviä eurooppalaisia ydinfysiikan laboratorioita.[4] Juhani Kantele ehti vielä nähdä uuden laboratorion käyttökunnossa ja hänen johdollaan uudella laitteistolla tehtiin joitakin kokeita. Hän jäi sairauseläkkeelle kesäkuun alussa 1992.[4] Hänen seuraajakseen professorina nimitettiin Juha Äystö.[6]
Hallintotehtävät ja fysiikan laitoksen toiminnan kehittäjä
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos perustettiin vuonna 1965.[13] Kun Juhani Kantele aloitti professorina, laitos oli vasta käynnistämässä toimintaansa. Hän käytti merkittävän osan työpanoksestaan laitoksen toiminnan kehittämiseen ja sen perusopetuksen käynnistämiseen.[4] Opettajana hän oli vaativa ja tunnettu tasokkaista luentomonisteistaan.[4] Kantele toimi fysiikan laitoksen johtajana 1968–1973.[13]
Kantele osallistui myös tiedekuntansa hallintoon. Hän toimi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina 1971–1974 ja 1977–1980.[14] Dekaanina hänet tunnettiin yliopistollisen demokratian puolustajana, johon luotettiin.[4]
Tiedeasiantuntija ja kansainvälinen tiedetyö
Professori Kantele oli suosittu puhuja kotimaisissa ja kansainvälisissä tiedekonferensseissa. Hän oli vierailevana tutkijana ja luennoitsijana ulkomaisissa yliopistoissa. Arkansasin yliopiston lisäksi hän vietti yli vuoden mittaisen vierailun Niels Bohr-instituutissa Tanskassa, Uppsalan yliopistossaRuotsissa ja Los Alamosin tutkimuslaitoksessa Yhdysvalloissa.[4]
Tutkijana
Tutkimuksessa Kantele erikoistui ydinfysiikkaan. Hän oli erityisesti kokeellisen ydinfysiikan tutkimuksen asiantuntija, joka laajensi alan tutkimusta tekemällä elektronispektroskopiamittauksia hiukkaskiihdyttimen suihkuista.[2] Hän kehitti sekä mittausmenetelmiä että laitteistoja. Hän oli eräs huomattavimpia asiantuntijoita ydinspektroskopian alueella. Professori Kantele oli eräs johtavia tutkijoita myös atomiytimien E0-siirtymien tutkijana.[4]
Tieteellisen työn ohella Kantele toimitti ydinspektroskopian oppikirjan. Teos jäi kesken hänen kuoltuaan ja sen toimitti loppuun professori Juha Äystö.
Julkaisuja
Professori Kantele on kirjoittanut tai toimittanut useita fysiikan alaan liittyviä kirjoja. Huomattava osa niistä on ollut käytössä fysiikan oppimateriaalina.
Juhani Kantele: Sähköopin cum laude-kurssin luennot (1968). Helsinki: Limes.
Juhani Kantele: Kvantti-, atomi- ja molekyylifysiikan cl-luennot : fysiikka 7. osa 1 (1970). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Juhani Kantele: Kvantti-, atomi- ja molekyylifysiikan cl-luennot : (fysiikka VII). Osa 2 (1970). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Juhani Kantele: What can we learn from EO transitions - and how? (1981). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Juhani Kantele & Juha Äystö (toim.): Handbook of Nuclear Spectrometry (1995). Academic Press. ISBN 978-0123964403
Lähteet
Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965-1995. Opettajankoulutuksen laajentamispyrkimyksistä monialaiseen tiedekuntaan. (1995). Jyväskylä: Gummerus. ISBN 951-34-0622-9
Rauno Julin & Juha Äystö: Pesulan kellarista EU:n laatulaboratorioksi. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta. Jyväskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-051-39-6303-3
↑ Juha Äystö, Tommi Eronen, Ari Jokinen, Anu Kankainen, Iain D. Moore & Heikki Penttilä (toim.): Igisol: Three decades of research using Igisol technique at the University of Jyväskylä (2012), s. 74. Springer Science+Business Media. Teoksen verkkoversio GoogleBooks-palvelussa. Viitattu 14.12.2015
↑ abcdefghijklmnopqrstAhti Pakkanen: Muistokirjoitus Professori Juhani Kantele. Arkhimedes 3/1993, s. 307-308.
↑Fysiikka, Helsingin yliopiston opettaja ja virkamiesluettelo 1918–2000. Viitattu 14.12.2015
