Share to: share facebook share twitter share wa share telegram print page
Available for Advertising

Juhan af Grann

Juhan af Grann
Juhan af Grann lokakuussa 2012.
Juhan af Grann lokakuussa 2012.
Henkilötiedot
Muut nimet Heikki Juhani Grann
Syntynyt3. joulukuuta 1944
Kuopio
Kuollut14. tammikuuta 2023 (78 vuotta)[1]
Espoo
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja
Muut tiedot
Lempinimet The JAG[2]

Juhan af Grann (oik. Heikki Juhani Grann; 3. joulukuuta 1944 Kuopio14. tammikuuta 2023 Espoo) oli suomalainen ohjaaja ja tuottaja, joka teki erityisesti ufoilmiöitä käsitteleviä televisio-ohjelmia.[3]

Elämä

Nuoruus

Af Grann eli varhaislapsuutensa Joroisissa. Hän näytteli lapsena lapsirooleissa näytelmissä, joista useat esitettiin Kuopion kaupunginteatterissa.[4] Armeijan käytyään hän muutti Saksaan, missä työskenteli mainostoimistossa suunnittelijana, kunnes palasi Suomeen vuonna 1970.[2][5]

Paluu Suomeen

Af Grann toimi Mainostelevision erikoistoimittajana useita vuosia, kunnes hänet irtisanottiin keväällä 1983.[6][2] Yhtenä syynä irtisanomiselle olivat hänen esiintymisensä julkisuudessa.[5] Grann opiskeli elokuva-alaa Puolassa 1980-luvulla.[1] Tämän jälkeen hän perusti 1983 oman TV-tuotantoyhtiön nimeltä Grann Production.[7][2] Af Grann oli Liberaalisen kansanpuolueen ehdokkaana vuoden 1987 eduskuntavaaleissa.[4]

Yksityiselämä

Af Grannin perheeseen kuului kolme aikuista lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär.[8] Hänen sisarensa asuu Englannissa.[4] Vuonna 2009 af Grann kertoi olleensa aiemmin naimisissa mutta sittemmin eronneensa ja elävänsä yksin.[8] Hänen poikansa kertoi Ilta-Sanomissa isänsä kuolleen kotonaan Espoossa tammikuussa 2023.[9] Perheen sisällä Grannin kutsumanimi oli Jack.[1]

Näkemyksiä

Tulevaisuuden ennustaminen

Af Grann kertoi ennustaneensa ja ennustavansa edelleen tulevaa olemalla yhteydessä henkimaailman kanssa ja tulkitsemalla omalla tarinankerrontakyvyllään esimerkiksi Ilmestyskirjaa. Hän mainitsi ennustaneensa 1990-luvuilla tehdyissä dokumenteissaan vedenpaisumukset, rahoituskriisit ja evoluutioon liittyvät ongelmat.[10] Vuonna 1998 julkaistussa Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus -televisioelokuvasarjan toisessa osassa hän korostaa näkemystään, että ihmiskunta voi odottaa lähitulevaisuudessa ekologista, materiaalista ja henkistä katastrofia.[11] Vuonna 2012 hän totesi, että Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus -televisiosarjassa esitetyt väitteet ovat käymässä toteen ja lisäksi Stanfordin yliopiston professori sekä useat tiedemiehet tukevat väitettä, että maailmankuva tulee muuttumaan radikaalisti. Erääksi syyksi muutokselle af Grann mainitsi, ettei planeettamme kestä jatkuvaa kasvua.[12]

Af Grann kertoi avaruusolentojen kykenevän ottamaan ihmisen persoonan hallintaansa, jolloin usein saa sensitiivisiä kykyjä, kuten telepatiaa, selvänäköä sekä profetointia.[13] Hänellä oli kertomansa mukaan kokemuksia avaruusolennoista, minkä seurauksena hänen sensitiiviset kykynsä lisääntyivät ja hän näki, mitä maailmassa tulee tapahtumaan.[14]

Avaruusolennot

Af Grannin mukaan monien ihmisten kokemien erikoisten tapausten ja salaliittojen takana ovat avaruusolennot, hänen määritelmänsä mukaan alien hybridit.[15] Hänen mukaansa avaruusolennot tarkkailevat, valvovat ja säätelevät ihmisten elämää useilla eri tavoilla ja käyvät päivittäin maapallolla.[16] Alien hybridien aiheuttamia ikävyyksiä ovat af Grannin mukaan keskenmenot, joilla ne pyrkivät kontrolloimaan ihmisten mutaatioita ja kehitystä.[15] Hän väitti kokeneensa kontaktin avaruusolentoihin Israelissa lähellä Jaffan kaupunkia.[17] Hän kertoi aiemmasta kontaktistaan neljävuotiaana kolmeen avaruusolentoon, jotka olivat saapuneet hänen huoneeseensa yöllä ja kommunikoineet hänen kanssaan. Avaruusolennot olivat lennättäneet af Grannin 200 metrin päähän Kuopion kaupunginteatterin ja kasarmin välissä olevalle vihreälle kentälle. Ne olivat FBI:n luokituksen mukaan Reticum-4-nimiseltä planeetalta ja kaikista avaruuden 25 rodusta juuri niillä on etuoikeus Maahan, joka on niiden koeplaneetta. Af Grann luonnehti olentojen olevan 120–130 senttimetrin pituisia ja viirusilmäisiä ja hän kutsui niitä nimityksellä ”Pieni Harmaa”.[5]

Af Grannin mukaan avaruusolentojen ja ihmisten kanssakäymisellä on erilaisia vaikutuksia. Esimerkkinä hän mainitsi, että auttamishaluisten olentojen kanssakäymisestä on saattanut seurata syövän parantuminen, kun taas sikiösieppauksia tekevät olennot ovat keskeyttäneet raskauden. Af Grann kertoi tavanneensa henkilökohtaisesti äitejä, joilta sikiö on hävinnyt.[4]

Salaliittoteoriat

Af Grann uskoi yhteiskunnan siirtyvän myöhäis-orwellilaiseen järjestelmään, jossa ihmiset implantoidaan poliittisen kontrollin takia mikrosiruilla, joiden avulla heitä voidaan salakuunnella ja jäljittää. Hän kertoi tietävänsä myös erittäin salaisia virkamiehiä Yhdysvalloista, jotka on implantoitu. Af Grannin dokumenttisarjassa Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus Yhdysvaltain armeijan salaisen tiedustelupalvelun majuri Ed Dames kertoo ryhmänsä olleen tekemisissä avaruusolentojen kanssa, joiden sivilisaatio on 100 miljoonaa vuotta ihmiskuntaa edellä.[18]

Kotisivuillaan af Grann kertoi kuunnelleensa salaisia äänitallenteita ufohavaintoon liittyvästä dialogista Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn ja Air Force Onen pilotin välillä. Lisäksi hän mainitsi, että Kennedy oli kiinnostunut ufoilmiöstä.[19] Af Grannin Tunkeilijat (Intruders) -televisioelokuvasarjassa John F. Kennedyn lentostuertti kertoo presidentti Kennedyn ja hänen välillään Berliinin matkalla käydyistä keskusteluista ja paljastaa, että presidentti ja Yhdysvaltain hallitus ovat tietoisia maapallon ulkopuolisista vierailijoista Maa-planeetalla. Presidentti Kennedy oli lentostuertin kanssa keskustellessaan todennut ufoaiheesta: ”Olet oikeassa, poika, he ovat jo täällä.”[20]

Filmografia

Ohjaajana

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Dokumentti
1969 Kun maailma paloi
1972 Ihminen tundrassa
1975 UKK – Luova valtiomies
1977 Luonnon luomaa
1985 À la Finlandia
1992 Vieraita taivaalta (Visitors from Space)
1995 UFOt ja paranormaalit ilmiöt (UFOs & Paranormal Phenomena)
1998 Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus (The New Apocalypse - Mankind's Last Exodus)
2002 Tunkeilijat (Intruders)

Käsikirjoittajana

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Dokumentti
1972 Ihminen tundrassa
1977 Luonnon luomaa
1992 Vieraita taivaalta (Visitors from Space)
1995 UFOt ja paranormaalit ilmiöt (UFOs & Paranormal Phenomena)
1998 Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus (The New Apocalypse - Mankind's Last Exodus)
2002 Tunkeilijat (Intruders)

Tuottajana

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Dokumentti
1992 Vieraita taivaalta (Visitors from Space)
1995 UFOt ja paranormaalit ilmiöt (UFOs & Paranormal Phenomena)
1998 Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus (The New Apocalypse - Mankind's Last Exodus)
2002 Tunkeilijat (Intruders)

Dubbaukset

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

  1. a b c Parikka, Valtteri: Juhan af Grannin poika muistelee isäänsä HS:lle Helsingin Sanomat. 3.3.2023. Viitattu 8.3.2023.
  2. a b c d Juhan af Grann Everything2.com. 29.10.2001. Viitattu 17.1.2017.
  3. Sutinen, Essi – Parikka, Valtteri: Ohjaaja Juhan af Grann on kuollut Helsingin Sanomat. 2.3.2023. Viitattu 7.3.2023.
  4. a b c d Kiviluoma, Merja: Juhan af Grann uskoo: Vielä sarastaa uusi maailma! (PDF) Sielunpeili-lehti. Viitattu 16.1.2017.
  5. a b c Grünthal, Kaja: Juhan af Grann tässä hei! (PDF) (Haastattelu) Helsingin Sanomat. 1998. Viitattu 17.1.2017.
  6. Juhan af Grann: ”Olin koko kansan kusitolppa” Oulu-lehti. 23.1 2013. Viitattu 16.1.2017.
  7. Biography Juhan af Grannin kotisivut. Viitattu 17.1.2017.
  8. a b Juhan af Grannista tuli isoisä MTV Viihde. 12.12.2009. Viitattu 16.1.2017.
  9. Lehtonen, Samu: Juhan af Grann on kuollut Ilta-Sanomat. Viitattu 2.3.2023.
  10. Juhan af Grann ei hellitä ennustamasta YLE uutiset. 14.1.2011. Viitattu 16.1.2017.
  11. The New Apocalypse – Mankind’s Last Exodus Juhan af Grannin kotisivut. Viitattu 16.1.2017.
  12. Juhan af Grannin ennustus: Ihmiskunta tulee kokemaan vaikeita aikoja Studio55.fi. 28.02.2012. Viitattu 16.1.2017.
  13. Juhan af Grann: ET voi ottaa persoonasi Studio55. 28.2.2012. Studio55.fi. Viitattu 16.1.2017.
  14. Juhan af Grann uudesta sarjastaan: Huuhaaväitteet tulevat keikahtamaan nurin Studio55. 28.2.2012. Studio55.fi. Viitattu 16.1.2017.
  15. a b Juhan af Grann: Flunssani oli alieneiden operaatio MTV3 Viihde. 04.12.2009. Viitattu 15.1.2010.
  16. Juhan af Grann: Alienit aiheuttivat minulle 40 asteen kuumeen Aamulehti. 04.12.2009. Viitattu 23.1.2010.
  17. Juhan af Grann: Olen nähnyt Israelissa UFOja ja humanoideja! Radio Nova. 14.12.2009. Viitattu 28.1.2010.
  18. The New Apocalypse - Mankind's Last Exodus Juhan af Grannin kotisivut. Viitattu 28.1.2010.
  19. Esitelmät Juhan af Grannin kotisivut. Viitattu 16.1.2017.
  20. Intruders – Tunkeilijat Ultra-lehti. Viitattu 16.1.2017.

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Juhan af Grann.

Read other articles:

راي مارشال معلومات شخصية الميلاد 22 أغسطس 1928 (العمر 95 سنة)أوك غروف مواطنة الولايات المتحدة  الحياة العملية المدرسة الأم جامعة ولاية لويزياناجامعة كاليفورنيا، بركلي (الشهادة:دكتوراه في الفلسفة)[1]  المهنة اقتصادي،  وأستاذ جامعي  الحزب الحزب الديمقراطي الأمريكي

太陽の墓場監督 大島渚脚本 大島渚、石堂淑朗製作 池田富雄出演者 炎加世子、佐々木功音楽 眞鍋理一郎撮影 川又昻編集 浦岡敬一製作会社 松竹配給 松竹公開 1960年8月9日[1] 1986年11月26日[2]上映時間 87分製作国 日本言語 日本語テンプレートを表示 『太陽の墓場』(たいようのはかば)は、大島渚が監督し、1960年に公開された日本の映画[3]。松竹が制作...

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Januari 2023. Keripik Daun BrayoTempat asalIndonesiaDaerahDemak, Jawa TengahBahan utamaDaun Brayo Keripik Daun Brayo adalah makanan[1] tradisional khas dari Demak, di Kecamatan Sayung Kab. Demak, tepatnya di pemukiman Makam Tengah Laut K.H. Mudzakir, daun Br...

Kenta Inoue Informasi pribadiNama lengkap Kenta InoueTanggal lahir 23 Juli 1998 (umur 25)Tempat lahir Prefektur Kanagawa, JepangTinggi 1,70 m (5 ft 7 in)Posisi bermain GelandangInformasi klubKlub saat ini Oita TrinitaKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2020– Oita Trinita * Penampilan dan gol di klub senior hanya dihitung dari liga domestik Kenta Inoue (lahir 23 Juli 1998) adalah seorang pemain sepak bola Jepang.[1] Karier Kenta Inoue memulai karier profesionalnya...

Kejuaraan Eropa UEFA 1976Europsko prvenstvo u nogometu 1976. (Kroasia)Европско првенство во фудбал 1976 (Makedonia)Европско првенство у фудбалу 1976 (Serbia)Evropsko prvenstvo v nogometu 1976 (Slovenia)UEFA Euro 1976 official logoInformasi turnamenTuan rumahYugoslaviaJadwalpenyelenggaraan16 Juni – 20 JuniJumlahtim peserta4Tempatpenyelenggaraan2 (di 2 kota)Hasil turnamenJuara Cekoslowakia (gelar ke-1)Tempat kedua Jerman BaratTe...

Coordenadas: 40° 29' N 8° 36' O  Portugal Bustos, Troviscal e Mamarrosa    Freguesia   Igreja Matriz de BustosIgreja Matriz de Bustos Localização Bustos, Troviscal e MamarrosaLocalização de Bustos, Troviscal e Mamarrosa em Portugal Coordenadas 40° 29' N 8° 36' O Município Oliveira do Bairro Código 011407 História Fundação 28 de janeiro de 2013 Administração Tipo Junta de freguesia Características geográficas Área total 28,42 ...

The back of the procession The Trialeti Chalice is a silver cup from Trialeti, Georgia.[1] It was discovered during an archaeological expedition in the 1930s, it was one of the objects from the Trialeti culture that were excavated from Kurgan barrows in Trialeti, and has been dated to the 18th-17th centuries BCE.[2] The outside of the cup is decorated with two processional friezes,[3] the lower depicts nine deer, stags and hinds walking clockwise around the cup. The fr...

Національний дивізіон Молдови 1999—2000Деталі турніру Дата проведення 25 липня 1999 — 14 червня 2000 Кількість учасників 10Призери Переможець Зімбру (8-й титул) 2-е місце Шериф 3-є місце Конструктурул (Кишинів)Путівки в континентальні кубки Ліга чемпіонів Зімбру Кубок УЄФА Шериф...

ARL3 Наявні структури PDBПошук ортологів: PDBe RCSB Список кодів PDB 1FZQ, 3BH6, 3BH7, 4GOJ Ідентифікатори Символи ARL3, ARFL3, ADP ribosylation factor like GTPase 3, JBTS35, RP83 Зовнішні ІД OMIM: 604695 MGI: 1929699 HomoloGene: 48276 GeneCards: ARL3 Онтологія гена Молекулярна функція • nucleotide binding• GDP binding• microtubule binding• GTP binding• зв'язування з іон

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (مارس 2019) رايموندو دياز باتشيكو   معلومات شخصية الميلاد سنة 1906  الوفاة 30 أكتوبر 1950 (43–44 سنة)  سان خوان، بورتوريكو  مواطنة الولايات المتحدة  الحياة العملية

جوان ريفرز معلومات شخصية اسم الولادة Joan Alexandra Molinsky الميلاد 8 يونيو 1933(1933-06-08)بروكلين، نيويورك، الولايات المتحدة الوفاة 4 سبتمبر 2014 (81 سنة)مانهاتن، نيويورك، نيويورك، الولايات المتحدة سبب الوفاة توقف القلب،  ونقص التأكسج الدماغي[1]  الإقامة لارتشمونت  الجنسية الول...

Canadian-American comics creator Travis CharestCharest in May 2009Born1969NationalityCanadianArea(s)Penciller, PainterNotable worksDarkstars, WildC.A.T.s, Grifter/Shi, WildC.A.T.s/X-Men: The Golden Age, The Metabarons Travis Charest (born 1969) is a Canadian comic book penciller, inker and painter, known for his work on such books as Darkstars, WildC.A.T.s, Grifter/Shi, WildC.A.T.s/X-Men: The Golden Age and The Metabarons. He is known for his detailed line work and muted color palette, and is...

Historic building in Gainesville, Alabama United States historic placeCoffin ShopU.S. National Register of Historic Places Location in AlabamaShow map of AlabamaLocation in United StatesShow map of the United StatesLocationMcKee and Monroe Sts., Gainesville, AlabamaCoordinates32°49′18″N 88°9′30″W / 32.82167°N 88.15833°W / 32.82167; -88.15833Arealess than one acreBuilt byEdward N. KringArchitectural styleShotgun PlanMPSGainesville MRANRHP reference...

AmericaSutradara D. W. Griffith Produser D. W. Griffith Ditulis oleh Robert W. Chambers PemeranCarol DempsterNeil HamiltonLionel BarrymorePenata musikJoseph Carl BreilAdolph FinkSinematograferG. W. BitzerMarcel Le PicardHendrik SartovHarold S. SintzenichPenyuntingJames SmithRose SmithPerusahaanproduksiD. W. Griffith ProductionsDistributorUnited ArtistsTanggal rilis 21 Februari 1924 (1924-02-21) Durasi141 menitNegara Amerika Serikat BahasaFilm bisu dengan antar judul Inggris Film le...

1984–1995 Sikh-nationalist militant uprising in Punjab, India Insurgency in Punjab, IndiaAffected areas are coloured in RedDate1 June 1984 – 31 August 1995[7][8][9](11 years and 3 months)LocationPunjab, India[a]Result Indian victory Rajiv–Longowal Accord in 1985 partially implemented Insurgency quelled; major violence ends after 1995 Many Sikh separatists flee from IndiaBelligerents  India Khalistani militants[1][2][3 ...

Canadian businessman (May 14, 1863–March 24, 1931) Lawrence SolmanBornMay 14, 1863Toronto, Canada WestDiedMarch 24, 1931 (aged 67)Toronto, Ontario, CanadaOccupationbusinessman Lawrence Lol Solman (May 14, 1863 – March 24, 1931[1]) was a prominent businessman in Toronto, Ontario, Canada. Biography Born in Toronto, Solman was educated in public schools.[2] After attending the Mechanic's Institute, he began business in a mail-order operation in Detroit; operated a restaur...

Painting by Ilya Repin Ivan the Terrible and His Son Ivan on 16 November 1581Russian: Иван Грозный и сын его Иван 16 ноября 1581 годаArtistIlya RepinYear1883–1885MediumOil on canvasDimensions199.5 cm × 254 cm (78.5 in × 100 in)LocationTretyakov Gallery, Moscow Ivan the Terrible and His Son Ivan on 16 November 1581[a] is a painting by Russian realist artist Ilya Repin made between 1883 and 1885. It depicts th...

2000 Indian filmKakkai SiraginilaeTitle cardDirected byP. VasuWritten byP. VasuProduced byG. V. AnandhanStarringParthibanPreetha VijayakumarCinematographyR. Raghunatha ReddyEdited byP. MohanrajMusic byIlaiyaraajaProductioncompanyAnand Movie LandRelease date10 March 2000Running time143 minutesCountryIndiaLanguageTamil Kakkai Siraginilae (transl. Wings of the crow) is a 2000 Indian Tamil-language drama film written and directed by P. Vasu. Parthiban and Preetha Vijayakumar star, whilst Ma...

Artikel utama: Pemilihan umum Presiden Indonesia 2019 Pemilihan umum Presiden Indonesia di Banten 20192014202417 April 2019 (2019-04-17)Jajak pendapat Terdaftar7.452.971[1]Kandidat   Calon Joko Widodo Prabowo Subianto Partai PDI-P Gerindra Aliansi Koalisi Indonesia Kerja[2] Koalisi Indonesia Adil Makmur[2] Pendamping Ma'ruf Amin Sandiaga Uno Suara popular 2.530.608 4.045.338 Persentase 38.48% 61.52% Presiden petahanaJoko Widodo PDIP Presiden terpili...

Isla de Caja de Muertos Ubicación geográficaCoordenadas 17°53′41″N 66°31′08″O / 17.89472222, -66.51888889Ubicación administrativaPaís Puerto Rico Puerto RicoDivisión Ponce y Puerto RicoCaracterísticas generalesSuperficie 1,54Longitud 2,75 kmAnchura máxima 0,86 kmPunto más alto 52PoblaciónPoblación 0 hab.  ()Densidad 0 hab./km²[editar datos en Wikidata] Playa de Caja de Muertos. La isla como parte del barrio Ponce Playa. La isla de ...

Kembali kehalaman sebelumnya