Watersin elokuvien tunnistettavin piirre on epäsovinnainen huumorintaju, jossa tabuja rikotaan suruitta ja pilaillaan sovinnaisten normien ja hyvän maun kustannuksella.kenen mukaan? Hänen varhaiskauden elokuvissaan ihmiset esimerkiksi syövät koiran ulosteita, syntymäpäivillä esiintyy laulava peräaukko, transvestiitteja ja muita kulttuurin hämärästä marginaalista ponnistavia kummallisuuksia, joita esitellään varsin laveasti.
»Minulle huono maku on juuri se mistä viihteessä on kaiken kaikkiaan kysymys. Jos joku oksentaa katsoessaan filmiäni, otan sen vastaan kuin myrskyisät suosionosoitukset [4]» (John Waters)
Watersin myöhemmissä töissä on itseisarvoinen šokeeraaminen jäänyt vähemmälle, ja ne keskittyvät enemmän leikittelemään vaikkapa nostalgisen 1950-luvun rock 'n' roll -nuorisoelokuvan tyylilajeilla (Cry Baby) tai puolustamaan independent-elokuvia, kuten elokuvassa Cecil B. Demented (2000). Waters on myös kirjoittanut kirjoja, joista tunnetuin on varmasti hänen varhaiskauden elokuviensa tekemisestä kertova Shokkiarvo: hyvällä maulla tehty kirja huonosta mausta (suom. 1989).
↑Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 1053. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 30.5.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
