Jelena Borisovna Mizulina (ven.Елена Борисовна Мизулина; s. 9. joulukuuta1954Bui, Kostroman alue) on venäläinenpoliitikko ja juristi. Hän edusti 1990-luvulla maansa progressiivista oppositiota, mutta on sittemmin siirtynyt äärimmäisen konservatiivisiksi ja patrioottisiksi kuvailtuihin arvoihin.[1][2] Mizulina tunnetaan varsinkin Venäjällä "homopropagandan" kriminalisoineen lain kirjoittajana.[1]
Mizulina valittiin vuonna 1993 Venäjän liittoneuvostoonJegor Gaidarin DVR-vaaliliiton listoilta.[2] Vuonna 1995 hänet valittiin valtioduumaanJablokon edustajana. Hän oli siellä aktiivinen oppositioedustaja. Mizulina piti sotaa Tšetšeniassa "järjettömänä sisällissotana, joka on mahdoton lopettaa". Vuonna 1999 hän oli varapäällikkö komiteassa, joka pyrki panemaan Boris Jeltsinin viralta. Vuonna 2001 Mizulina siirtyi Jablokosta Oikeistovoimien liittoon, joka piti Jablokoa pääkilpailijanaan ennen vuoden 2003 vaaleja. Mizulina ei kuitenkaan tullut valituksi vuonna 2003.[1] Hänet nimitettiin silti helmikuussa 2004 valtioduuman edustajaksi Venäjän perustuslakituomioistuimeen.[2] Mizulina tuki vuonna 2004 Vladimir Putinia kuvernöörien suoran valinnan korvaamisessa presidentillisellä nimitysjärjestelmällä. Mizulinan kanssa aiemmin läheistä yhteistyötä tehnyt Boris Nadeždin järkyttyi tästä. Nadeždinin mukaan Mizulina oli aikoinaan demokraatti ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja, joka ei puhunut Jumalasta eikä kirkosta toisin kuin jatkossa.[1]
Mizulina palasi valtioduumaedustajaksi vuonna 2007 Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen listoilta. Hän pääsi perhe-, nais- ja lapsikomitean johtoon.[1] Vuonna 2015 hän palasi Venäjän liittoneuvostoon.[2]
Kiistellyt ratkaisut
Ilja Ponomarjovin mukaan Mizulina vastusti alun perin homopropagandalain säätämistä, koska piti sitä Venäjän perustuslain vastaisena, mutta suostui kuitenkin kirjoittamaan sen.[1] Mizulinan johtama komitea hahmotteli kesällä 2013 uutta perhepolitiikkaa, jonka päämääränä olisi lopulta kieltää abortti ja avioero sekä lisätä papiston valtaa perheasioissa. Mizulina kritisoi Vitali Milonovin alkuperäistä homopropagandalakia, koska piti sitä liian lievänä.[2] Mizulina myös kirjoitti lain, jonka virallinen tarkoitus oli lasten suojelu kehitystä haittaavalta informaatiolta, mutta jonka arvostelijat näkivät johtaneen nettisensuuriin.[2]Google, Yandex, LiveJournal ja Vkontakte protestoivat lakia vastaan, minkä lisäksi venäjänkielinen Wikipedia sulki sivunsa vuorokaudeksi.[1] Mizulina piti lain arvostelijoita pedofiilien asioiden ajajina.[2][1]
Boris Nadeždinin mukaan Mizulinan ideologinen muutos oli asteittainen eikä mitään tiettyä käännekohtaa ollut. Ilja Ponomarjov arveli nettisensuurilaista esitetyn kritiikin radikalisoineen Mizulinan, josta hänen mukaansa tuli salaliittoteoreetikko.[1] Mizulina on muun muassa pitänyt iPhonealasten seksuaalisen hyväksikäytön välineenä.[4][1]
Yksityiselämä
Mizulinan ja Mihail Mizulinin tytär on Jekaterina Mizulina, joka on johtanut "Turvallisen Internetin liitto" -sensuurielintä.[3] Mizulinalla on myös poika.[2]