Jarin ja Karin kesäloma on Petteri Summasen käsikirjoittama ja ohjaama lasten televisiosarja vuodelta 2019. Jaria näyttelee Kari Hietalahti ja Karia Jukka Rasila. Sarja on jatkoa viittä vuotta aiemmin valmistuneeseen sarjaan Jari ja Kari (2014), jonka päähenkilöt perustuivat samojen tekijöiden televisiosarjan JugiStyle (2009) parodisiin hahmoihin Jari ja Kari.[1][2][3]
Road movie -henkisessä sarjassa Jari ja Kari saavat isoenolta (äänenä Veikko Honkanen) salaisen tehtävän ja ajelevat ympäri Suomea sitä selvittämässä vanhalla matkailuautolla nimeltä Kolina. Neljännessä jaksossa mukaan tulee myös papukaija nimeltä Kaija. Jari toimii autonkuljettajana, ja vähäpuheisempi Kari toimii kartanlukijana, joka katselee paperikarttaa ja antaa Jarille suullisia ohjeita mekaanisesti kuin autonavigaattori. Kari vaikuttaa joskus hieman hidasälyiseltä ja asioita sekoittavalta vaikuttava, mutta osoittaa yllättävillä lyhyillä tokaisuillaan usein ymmärtävänsä asiat paremmin ja nopeammin kuin Jari. Kari on ilmeisesti jonkinlainen aikuiseksi varttunut erityislapsi, mutta asiaa ei tässäkään sarjassa edeltäjän tavoin mitenkään korosteta[4]. Jari ja Kari ovat ilmeisesti veljeksiä (perustuen jaksossa 10 olevaan lyhyeen mainintaan).