Jared Lee Loughner (s. 10. syyskuuta1988[1]) on yhdysvaltalainen mies, joka ampui syksyllä 2010 demokraattista kongressiedustajaa Gabrielle Giffordsia päähän ja surmasi kuusi muuta ihmistä. Loughner oli suunnitellut tekoa ennakolta.[2]
Loughner ei kuulunut teekutsuliikkeeseen, mutta hänen hallustaan on löydetty siihen liittyvää aineistoa. Loughner osti pistoolin marraskuussa 2010, vaikka hänet oli erotettu oppilaitoksestaan järjestyshäiriöiden takia ja muut oppilaat olivat varoittaneet hänen väkivaltaisuudestaan. Loughner oli hylätty kutsunnoissa, ja hänet on tuomittu huumeiden hallussapidosta.[2]
Poliisi pidätti ammuskelun jälkeen Loughnerin, joka yritti paeta paikalta. Poliisi uskoi, että Loughner saapui paikalle toisen henkilön kanssa. Tuojakssi paljastui kuitenkin myöhemmin taksikuski, joka oli etsinyt Loughneria, koska tämä ei maksanut taksimatkaa.[9] Loughner oli hakenut ennen ampumavälikohtausta asevoimiin, mutta häntä ei ollut hyväksytty palvelukseen vuonna 2008. [10][11] Loughnerin lempikirjoihin olivat kuuluneet muun muassa Adolf HitlerinTaisteluni ja Karl MarxinKommunistisen puolueen manifesti.
Loughnerilla oli käyttäjätunnus YouTube-palvelimella, jossa hänen käyttäjätunnuksensa oli nimellä "Classitup10".[12][13][14] FBI ilmoitti tutkivansa kaikki Lougnerin YouTube-videot, internet-kirjoitukset ja mahdolliset sähköpostit, joita myös useissa uutisissa lainattiin.[15] Joitakin tunteja ennen ammuskelutapausta, Loughnerin Myspace-sivuun oli päivitetty tekstit: "Hyvästi", ja hän oli sanonut ystävilleen: "Pyydän, älkää olko vihaisia minulle."[16]
Oikeudenkäynti ja tuomio
Loughner ei saanut vapautusta takuita vastaan.[17] 10. tammikuuta 2011 kaikki Tusconin tuomarit ilmoittivat jäävänsä oikeusprosessista estyneinä pois,[18] ja seuraavana päivänä loput Arizonan liittovaltion tuomarit ilmoittivat jäävänsä estyneinä oikeusprosessista pois, syynä yhteydet edesmenneeseen tuomari John Rolliin.[19] Tuomari Alex Kozinskin ohjeistamana oikeusprosessi siirrettiin San Diegon alueen tuomarin Larry Burnssin hoidettavaksi.[20] Loughner tuotiin tuomari Lawrence Anderson eteen kuulemaan häntä koskevat syytteet 10. tammikuuta Sandra Day O’Connorin oikeussalissa.[21] Tuomari kysyi Loughnerilta, että ymmärsikö tämä nostetut syytteet, ja Loughner vastasi ymmärtävänsä. Alustava kuulustelu määrättiin alkavaksi 24. tammikuuta 2011.[22] Hän oli pidätettynä 13. tammikuuta lähtien Federal Correctional Institution -vankilassa Phoenixissä.[23]
Yhdysvaltain liittovaltio haastoi Loughnerin oikeuteen:
Syyte 1: kongressin jäsenen (Gabrielle Giffordsin) murhayrityksestä (attempting to kill a member of Congress).
Syyte 2: ensimmäisen asteen murhasta valtion työntekijää (Gabriel Zimmerman) kohtaan (first-degree murder)
Syyte 3: ensimmäisen asteen murhasta valtion työntekijää (tuomari John Roll) kohtaan (first-degree murder)
Syyte 4: murhayrityksestä valtion työntekijää (Pamela Simon) kohtaan (attempted murder)
Syyte 5: murhayrityksestä valtion työntekijää (Ron Barber) kohtaan (attempted murder) [24]
Harvinaisempi, niin sanottu liittovaltion suuri valamiehistö (eng. Federal Grand Jury) haastoi 20. tammikuuta 2011 Loughnerin alustavasti oikeuteen nostamalla kolme syytettä:
Syyte 1: kongressin jäsenen (Gabrielle Giffordsin) murhayrityksestä (attempting to kill a member of Congress)
Syyte 2: murhayrityksestä valtion työntekijää (Pamela Simon) kohtaan (attempted murder)
Syyte 3: murhayrityksestä valtion työntekijää (Ron Barber) kohtaan (attempted murder) [25]
Oikeudenkäyntiä lykättiin Loughnerin psyykkisten ongelmien vuoksi.[26] Elokuussa 2012 Loughner tunnusti syyllisyytensä ja vältti sen vuoksi kuolemantuomion.[27] 9. marraskuuta 2012 oikeus tuomitsi hänet seitsemään peräkkäiseen elinkautiseen sekä 140 vuoden vankeuteen.[28] Rangaistuksessa ei ole mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen, eli Loughner viettää vankilassa loppuelämänsä.[29]
Lähteet
↑Jijo Jacob: Who is Jared Lee Loughner?International Business Times. 10.1.2011. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
↑ abTeppo Tiilikainen: Sarah Palin syytettynä. Suomen Kuvalehti, 14.1.2011, nro 2, s. 14–15.
↑Eric Lipton, Charlie Savage, Scott Shane: Arizona Suspect’s Recent Acts Offer Hints of Alienation. 2011-01-08, Määritä ajankohta! The New York Times. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2011. (englanniksi)
↑Federal Complaint Filed Against Jared Lee Loughner, pdf-tiedosto, Defendant Loughner will make an initial appearance on the complaint at 3 p.m. Monday January 10, 2011 in front of Magistrate Judge Lawrence Anderson at the Sandra Day O’Connor Courthouse in Phoenix in courtroom 302., viitattu oikeusistunnon ajankohtaan ja paikkaan 18.1.2011.
↑Arizona shooting: Latest developments Viitattu 18.1.2011: Updated at 4:33 p.m. Suspect Jared Lee Loughner has made a 15-minute initial appearance in a federal court in Phoenix. A judge asked Loughner whether he understood the charges - attempted assassination of a member of Congress; two counts of murder for the deaths of Judge John Roll and Gabriel Zimmerman; and two counts of attempted murder. Loughner replied that he understood.