Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1971 elokuvaa. Vuoden 2005 elokuvasta on oma artikkelinsa.
Jali ja suklaatehdas (engl. Willy Wonka and the Chocolate Factory) on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen musikaalielokuva, jonka on ohjannut Mel Stuart. Elokuva perustuu Roald Dahlin samannimiseen kirjaan. Pääosassa esiintyy Gene Wilder. Jali ja suklaatehdas oli ehdokkaana parhaan musiikin Oscar-palkinnon saajaksi.[1]
Elokuvassa köyhä poika voittaa pääsylipun kierrokselle ihmeelliseen suklaatehtaaseen yhdessä neljän muun lapsen kanssa. Lasten seikkailua säestävät kummallisen, lyhytkasvuisen umppa-lumppa-heimon laulut.[2]
Alkuperäisen kirjan kirjoittaneen Dahlin tiedettiin olleen elokuvasovitukseen "hyvin pettynyt", koska hänen mielestään "elokuvan tarina painottui liikaa Villi Vonkan hahmoon, eikä niinkään päähahmoksi tarkoitettuun Jaliin".[3]
Näyttelijät
[a]
Arvosteluja
Episodin Tom Kajaslampi antoi elokuvan UHD-julkaisulle neljä tähteä viidestä, sanoen 4K-kuvan olleen lähes virheetön.[4]
Lähteet
Huomiot
Aiheesta muualla