PROFILBARU.COM

Jacob Johann von Sievers (ven. Я́ков Ефи́мович Си́верс, 19. elokuuta 1731 Wesenberg, nyk. Rakvere, Viro – 23. heinäkuuta 1808 Bauenhof (nyk. Valmiera), Liivinmaan kuvernementti) oli venäläinen valtiomies, Novgorodin kuvernööri ja suurlähettiläs Puolassa. Hän oli myös kenraalien Karl Karlovich Sievers, Jacob Karlovich Sievers ja Jegor Karlovich Sievers setä.

Elämäkerta

Jacob Johann von Sievers oli Sieversin sukua Virosta ja syntyi vuonna 1731 köyhään aatelisperheeseen. Hän muutti Pietariin 12-vuotiaana setänsä Karl Sieversin kanssa. Hän meni myöhemmin naimisiin tämän tyttären kanssa.

Sievers aloitti uransa kirjurina Ulkomaisten asioiden kollegiossa. Hän oli myös Venäjän suurlähetystöissä Kööpenhaminassa ja Lontoossa.

Seitsenvuotisessa sodassa hän toimi päämajoitusmestarina Gross-Jägersdorfin, Zorndorfin sekä Kołobrzegin valloituksissa. Vuosina 1759–1760 hän oli venäläis-preussilaisen vankienvaihtokomitean sihteerinä.

Novgorodin kuvernööri

Sievers oli Novgorodin kuvernöörinä vuosina 1764–1781. Varsin pian kuvernööriksi tulonsa jälkeen hän totesi, että Novgorodin kuvernementin talous oli huonossa kunnossa, minkä vuoksi hän kirjoitti keisarinna Katariina Suurelle omista parannusehdotuksistaan. Niistä tärkeimpiä olivat maidenjako ja metsiensuojelu maatalousalueilla. Sen lisäksi kuvernööri Sievers toteutti monia muita projekteja kuvernementissaan, mihin hän sai keisarinnan suostumuksen. Nämä kirjattiin myös kuvernementin ohjeisiin ja lakikokoelmiin.

Jacob Johann von Sievers teki erittäin paljon alueensa hyväksi. Erityisesti hän kiinnitti huomiota maatalouden kehitykseen sekä suolan, turpeen ja kivihiilen hankintaan. Hänelle oli erittäin tärkeää myös tiestön, jokiväylien ja koulujen kehittäminen. Hän pyrki myös kehittämään huonoon kuntoon menneitä kaupunkeja ja kohentamaan erityisesti Tveriä.

Novgorodin kuvernöörinä Sievers saavutti keisarinna Katariina Suuren erityisen suosion. Vuonna 1774 hänet nimettiin vesiväylästön johtajaksi. Virassaan hän kunnostutti ja rakennutti eri kanavia sekä kunnostutti erittäin tärkeän Vyšni Volotšokin vesitien.

Vuonna 1781 hänet nimettiin valtioneuvokseksi, mutta saatuaan vihollisekseen Grigori Potjomkinin hän joutui jättämään tämän viran. Syynä tähän oli Jacob Sieversin ero vaimostaan Elizaveta Karlovna Sieversistä. Heillä ei ollut avioliitossa lapsia. Näiden asioiden vuoksi Sievers oli kahdeksan vuotta syrjässä vuoteen 1789 asti.

Puolan jako

Vuonna 1789 Sievers nimettiin suurlähettilääksi Puolaan. Hän toimi puheenjohtajana Grodnon Sejmissä (vanha Puolan parlamentti), jossa hän halusi hajottaa Targowican konfederaation. Sievers auttoi vahvasti myös Puolan toisessa jaossa.

Syksyllä 1793 Sejm kokoontui Grodnon uudessa linnassa. Targowican konfederaation puolustajat halusivat Sejmin ottavan etäisyyttä patrioottiseksi muuttuneesta Varsovasta. Sievers rupesi suostuttelemaan Sejmin edustajia lahjuksin ja uhkauksin hyväksymään sopimuksen Puolan toisessa jaosta. Linnan olivat piirittäneet venäläiset sotajoukot uhkauksia tukemaan. Sejmin istunto jatkui aamuun asti. Edustajat vastasivat vaikenemalla Sejmin marshal Belinskin kehotukseen hyväksyä sopimus. Lopulta Krakovan edustaja Jusef Ankvits sanoi, että "Vaikeneminen on hyväksymisen merkki." Belinski totesi sopimuksen hyväksytyksi.

Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta lakkasi periaatteessa olemasta, kun se jaettiin Preussin, Itävallan ja Venäjän keisarikuntien kesken vuonna 1795. Tämän seurauksena Grodnon kuvernementista muodostettiin Venäjän keisarikunnan hallinnollinen alue, jona se oli vuosina 1795–1915. Se käsitti alueen, joka nykyisin muodostaa Valko-Venäjän Brestin, Hrodnan alueiden länsiosat ja suuren osan Puolan Podlasian voivodikunnasta.

Valtiomiehen tehtäviä

Vuonna 1794 Sievers kutsuttiin takaisin Venäjälle Pietariin, jossa hän asui Katariina Suuren valtakauden loppuun asti. Hän sai vuonna 1793 Puolan valkoisen kotkan ja Pyhän Stanislavin kunniamerkit.

Vuonna 1796 Venäjän keisari Paavali I nimitti Sieversin senaattoriksi.

Vuonna 1797 hänet nimitettiin vesireitistön johtajaksi. Hän rakennutti Siversovin kanavan, joka yhdistää Mustajoen ja Olhavanjoen. Se lyhentää Vyšni Volotšokin vesitien matkaa, ohittaa Ilmajärven sekä Mustajoen matalan alajuoksun. Siversovin kanava on rakennettu vuosina 1798–1803. Kanavaprojekti onnistui niin hyvin, että Venäjän keisari Aleksanteri I nimesi kanavan Sieversin kunniaksi.^[1]

Kunniamaininnat

Jacob Johann von Sieversin kunniaksi on nimetty Siversovin kanava, joka yhdistää Mstajoen ja Olhavanjoen Novgorodissa.
Jacob Johann von Sievers on myös ikuistettu pienplaneetan nimeksi: 22253 Sivers.

Katso myös

Lähteet

↑ Venäjän diplomaatit

Kirjallisuutta

Katariina II. Katariina II kirjeitä kreivi Sieversille // Русский архив, 1870. - Изд. 2-е. - М., 1871. - Стб. 1422-1438.
Сиверс Я.Е. Kreivi Sieversin puhe Novgorodin kuvernementin tilasta 1764 // Русский архив, 1892. – Кн. 3. – Вып. 10. – С. 169-198.
Karl Ludwig Blum: Ein russischer Staatsmann, Denkwürdigkeiten des Grafen von Sievers, Leipzig 1857-58, 4 Bände
Karl Ludwig Blum: Graf Jacob Johann von Sievers und Russland zu dessen Zeit. Leipzig; Heidelberg: Winter, 1864
Kleinschmidt, Arthur: Russland's Geschichte und Politik dargestellt in der Geschichte des russischen hohen Adels. Adamant Media Corporation, 2001
Jones, Robert E: Provincial Development in Russia. Catherine II and Jacob Sievers. Rutgers University Press 1984