Hallaman vanhemmat olivat varatuomari, oikeusneuvos Eino Arvid Airaksinen ja lastentarhanopettaja Inga Kajsi Hallman. Osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan hän vietti Viipurissa. Vanhempien avioeron jälkeen Jaakko otti 16-vuotiaana sukunimekseen äidin tyttönimestä suomennetun Hallaman. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta vuonna 1936, opiskeli Cambridgen yliopistossa vuonna 1938 ja valmistui Suomessa filosofian kandidaatiksi 1941. Hän sai vuonna 1960 virka-arvon erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri.[4][3][5]
Hallama oli ulkoasiainministeriön palveluksessa vuodesta 1941 alkaen. Hän oli ministeriön avustajana 1941–1943, avustajana Bernissä 1943–1945 ja jaostosihteerinä 1945–1948. Hallama toimi lähetystösihteerinä Brysselissä 1948–1949 ja Washingtonissa 1949–1952 ja oli sitten jaostopäällikkönä 1952–1954 ja lähetystöneuvoksena Moskovassa 1954–1958. Hän toimi ulkoasiainministeriön poliittisen osaston osastopäällikkönä 1959–1962, kansliapäällikkönä (valtiosihteeri) 1962–1967, suurlähettiläänä Moskovassa 1967–1970 ja 1974–1982[4] ja Kööpenhaminassa (1970–1974).[4][3]
Ulkoministeriön valtiosihteerinä Hallama joutui loppusyksyllä 1961 keskelle noottikriisiä, jonka selvittelyssä hänen roolinsa on aiheuttanut myöhemmin runsaasti väittelyä. Hallama vieraili ensin ulkoministeri Ahti Karjalaisen kanssa Moskovassa ja lopulta presidentti Urho Kekkosen kanssa Novosibirskissä. Hallama vastaanotti Novosibirskissä tiedon oikeuskansleri Olavi Hongan luopumisesta presidenttiehdokkuudestaan. Historiantutkija Timo Soikkasen kirjoittaman ulkoministeriön historian mukaan Hallama olisi heti nootin tultua omin päin kääntynyt Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettilään välityksellä sotilasliitto NATOn puoleen saadakseen moraalista tukea Suomelle. Soikkasen mukaan Hallama salasi asian presidentiltä ja hallitukselta ja otti näin uransa kannalta valtavan riskin. Useimmat muut historiantutkijat ovat kuitenkin pitäneet Soikkasen näkemyksiä Hallaman toiminnasta perusteettomina ja mielikuvituksellisina. Muiden muassa Suomen YK-lähettiläänä toimineen Ilkka Pastisen mukaan Hallama oli luonteeltaan päinvastoin äärimmäisen varovainen.[5]
Noin 40 vuoden iässä Hallama sairastui Parkinsonin tautiin, jota yritettiin vuonna 1963 parantaa TukholmanKaroliinisessa sairaalassa maailmankuulun ruotsalaisen aivokirurgin Herbert Olivecronan suorittamalla leikkauksella. Operaatio ei kuitenkaan täysin onnistunut, minkä seurauksena Hallama menetti puhekykynsä lopulta miltei täysin. Hallaman sairaudesta huolimatta Urho Kekkonen luotti hänen Neuvostoliiton tuntemukseensa niin paljon, että hän nimitti Hallaman tärkeälle paikalle Moskovan-suurlähettilääksi vuonna 1967. Toimittuaan välillä neljä vuotta suurlähettiläänä Kööpenhaminassa Hallama palasi suurlähettilääksi Moskovaan vuonna 1974. Mauno Koiviston tultua uudeksi presidentiksi vuonna 1982 Hallama kutsuttiin kotiin Moskovasta, ja hän siirtyi ulkoministeriön palveluksesta eläkkeelle vuonna 1983 tehtyään yli 40 vuoden työuran.[5]
Jaakko Hallama oli naimisissa vuodesta 1947 Anita Hallaman (o.s. Weber) kanssa, ja heillä oli kaksi poikaa.[1] Anita Hallama tuli tunnetuksi pitkäaikaisesta suhteestaan presidentti Urho Kekkoseen.[6][3] Lähetystösihteerinä Moskovassa Hallaman alaisena työskennelleen Kauko Jämsénin mukaan Kekkonen nimitti jo vaikeasti sairaan Jaakko Hallaman suurlähettilääksi Moskovaan vuonna 1974 nimenomaan Anita Hallaman tahdosta, vaikka neuvostoliittolaisten taholta oli annettu ymmärtää Hallaman olevan tehtävään vähemmän toivottu henkilö paljolti hänen epäselvän puheensa vuoksi.[5]
Lähteet
↑ abTalvitie, Heikki: ”Hallama, Jaakko (1917–1996)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 508–509. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4Teoksen verkkoversio.
