Iskelmäkaruselli pyörii on Harry Orvomaan ohjaama musiikkielokuva vuodelta 1960 ja kolmas tuolloin tehdyistä iskelmäelokuvista.[1]
Ohjaaja Orvomaa oli Scandia-musiikin toimitusjohtaja. Elokuva jäi hänen ainoaksi ohjauksekseen, ja hän myönsi sittemmin, ettei tiennyt elokuvan ohjaamisesta juuri mitään. Elokuvan menestys jäi vaatimattomaksi, eikä vuonna 1961 suunniteltua jatko-osaa tehty. Ammattinäyttelijöitä olivat ainoastaan Tommi Rinne sekä Teatterikoulun käynyt Vieno Kekkonen, joka tosin loi uransa laulajana[1][2].
Näyttelijät
Arviot
Aikalaisarvioissa myönteistä huomiota sai ainoastaan tähtilaulaja Laila Kinnunen, muuten elokuvaa pidettiin amatöörimäisenä ja sen käsikirjoitusta hatarana[3]. Käsikirjoituksen teki viihteen alalla ensimmäisenä yrityksenään myöhemmin televisioviihtessä menestynyt Aarre Elo[1].
Televisioesitysten yhteydessä on kritiikissä pidetty vetonaulanumerona Rock-Jerryn esittämää hokemaa ”wop-bop-a-loo-bop a-lop-bam-boom”, joka on alkujaan peräisin Little Richardilta.[4]
Lähteet
Aiheesta muualla