Igor Matovič (s. 11. toukokuuta 1973 Trnava, Tšekkoslovakia) on slovakialainen poliitikko, joka toimi Slovakian pääministerinä vuosina 2020–2021. Hän oli ennen poliittista uraansa liikemies.[1][2][3]
Maaliskuussa 2021 Matovič joutui eroamaan virastaan tilattuaan venäläistä Sputnik V -koronavirusrokotetta. Matovičia oltiin jo aiemmin kritisoitu koronaepidemian huonosta hoitamisesta. Uudeksi pääministeriksi nousi Matovičin hallituksessa talousministerinä toiminut Eduard Heger. Matovič jatkaa Hegerin hallituksen talousministerinä.[4]
Matovič perusti Tavalliset ihmiset -puolueen vuonna 2010. Puolue tunnetaan erityisesti korruptiota vastustavasta linjastaan. Hän nousi heti puolueen perustamisvuonna Slovakian parlamenttiin.[1]
Matovič tunnetaan politiikassa provokatiivisesta ja poliittisesti epäkorrektista esiintymisestään.[1] Vuonna 2010 tukeakseen kansanedustajien rikosoikeudellista koskemattomuutta rajoittavaa kansanäänestystä hän pysäköi autonsa tahallisesti keskelle kävelykatua Bratislavassa. Kun poliisit ja hinausauto tulivat paikalle, Matovič todisti olevansa kansanedustaja, siksi hänet Slovakian sen hetkisen lain mukaan jätetettiin rankaisematta.[1] Vuonna 2012 Matovič teki julkisesti valheenpaljastuskokeen todistaakseen, että hän ei ole ottanut lahjuksia vastaan. Matovič kehotti samalla myös muita parlamentin jäseniä tekemään saman kokeen. Suurin osa parlamentin jäsenistä kuitenkin kieltäytyi ja piti Matovičin ehdotusta loukkaavana.[1]
Lähteet
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
|