Muiden maiden toisen asteen tuomioistuimia (esimerkiksi YhdysvalloissaCourt of Appeals) ei suomeksi nimitetä hovioikeuksiksi, vaan vetoomustuomioistuimiksi tai valitustuomioistuimiksi.
Suomen valtioneuvosto asetti 22. lokakuuta 1953 Toivo Tarjanteen johtaman komitean tutkimaan hovioikeuksien aluerajoja.[3]
Hovioikeutta johtaa presidentti ja oikeuden jäsentä kutsutaan hovioikeudenneuvokseksi. Hovioikeuden jaosta johtavaa tuomaria kutsutaan hovioikeudenlaamanniksi. Lisäksi hovioikeudessa on esittelijöitä ja tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareita, minkä lisäksi hovioikeudessa voi olla asessoreja.[4]
Pääsäännön mukaan mistä tahansa käräjäoikeuden tekemästä pääasiaratkaisusta voi valittaa hovioikeuteen. Hovioikeus voi kuitenkin joissain tapauksissa lopettaa valituksen enemmän käsittelyn jo alkuvaiheessa olemalla myöntämättä asiassa niin sanottua jatkokäsittelylupaa. Menettely hovioikeudessa on useimmissa tapauksissa kirjallista, mutta suullisia käsittelyjä järjestetään pääsäännön mukaan osapuolen niin vaatiessa. Hovioikeuden tekemästä ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan oikeuteen, mikäli korkein oikeus myöntää asiassa valitusluvan. Varsinaisen ratkaisutoiminnan lisäksi hovioikeuden tulee valvoa oman hovioikeuspiirinsä käräjäoikeuksien toimintaa, mitä tehtävää hovioikeudet toteuttavat muun muassa tarkastuskäynneillä.