Hilkka Toivolan vanhemmat olivat veturinkuljettaja Herman Fredrik Toivola ja Hilda Emilia Toivola, o.s. Tammi. Toivola opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1932–1935, ja Pierre Gaudinin johdolla PariisissaRanskassa 1951. Hilkka Toivolan äiti Hilda Tammi oli myös käynyt Turun piirustuskoulua, samoin Toivolan vanhempi veli. Vaikka koti oli taidemyönteinen, toivottiin tyttärestä valtionvirkamiestä, rautatieläistä, kuten hänen isänsäkin oli. Toivola suoritti Turun kauppaopiston kaksivuotisen kurssin heti käytyään viisi vuotta Turun suomalaista yhteiskoulua. Kun vakituista työtä ei kuitenkaan löytynyt, Toivola ryhtyi vuonna 1932 opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Parin viikon kuluttua piirustuskoulun aloittamisesta Toivola sai viran rautatieltä. Kaksi vuotta hän kävi päivisin töissä ja iltaisin piirustuskoulussa. Toivola erotettiin virastaan vuonna 1935, ja sen jälkeen hän omistautui taiteen tekemiseen kokopäiväisesti osallistuen taidekoulun päivä- ja iltatunteihin. Hän valmistui koulusta parhain arvosanoin. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1942 Toivola aloitti Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajan tehtävät.[2]
Toivolan puoliso oli taidemaalari Otso Karpakka. He olivat molemmat mukana Ryhmä 9:ssä, joka muodostui Otto Mäkilän ympärille, ja kuuluivat taiteilijayhdistys Arte ry:n perustajajäseniin. He olivat harvinainen 60 vuotta rinnakkain työskennellyt taiteilija- ja aviopari. Yhteistyönä syntyivät useat suuret freskot ja lasimaalaukset. Kumpikin loi kuitenkin itsenäisesti oman erillisen taiteilijauran.
Toivolalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1970. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1973 hän asui Ruskolla.[1]
Taide
Seinämaalaukset
Erityisesti freskomaalaus kiinnosti Toivolaa heti uran alkuvaiheessa. Hän kyseli neuvoa muun muassa Juho Rissaselta, ja Ennu Okan kanssa he tekivät useita freskokokeiluja, jotka kuitenkin epäonnistuivat, kunnes Oka sai stipendin Italiaan opiskelemaan freskomaalausta. Vuonna 1938 Toivola teki itsekin opintomatkan Italiaan. Ennu Oka kaatui talvisodassa. Tästä lähtien Toivola opiskeli monumentaalimaalausta yksin. Turun uuden siunauskappelin seinämaalauskilpailussa Toivola palkittiin. Vuonna 1943 helsinkiläinen taidekauppias Ivar Hörhammer järjesti nuorten taiteilijoiden kilpailunäyttelyn, jossa Toivola sai seinämaalausluonnoksellaan Koulu 10 000 markan palkinnon. Kauppakorkeakoulun juhlasalin seinämaalauskilpailussa Toivola sai kunniamaininnan. Sotavuosien takia Toivolan uran alkuvaiheen freskoinnostus jäi vaille toteutumista.[3] Hän kuitenkin avusti taidemaalari Lennart SegerstråleaSuomen Pankin talon seinäfreskojen toteutuksessa 1940-luvun alussa. Toivolan läpimurto oli Helsingin tyttönormaalilyseoon vuonna 1947 WSOY:n tilauksesta tehty seinäfresko Ihmisen elinpäivät. Toivolan toteutuneita seinämaalauksia on Turun vanhassa matkustajapaviljongissa ja Luolavuoren koulussa, Naantalin Kuparivuoren koulussa sekä Raision entisessä kunnantalossa.[1] Toivola irtaantui 1960-luvun alkupuolella hänelle tyypillisestä ihmishahmosta ja siirtyi abstraktiin ilmaisuun.[4]
Lasimaalaukset
Toivola keskittyi 1950-luvulta alkaen lasimaalaukseen. Hän voitti kilpailun Turun Mikaelinkirkon sodassa tuhoutuneiden lasimaalausten uudelleenmaalauksesta ja työ valmistui vuonna 1953. Toivolan lasimaalauksia on myös muun muassa KotkanMetsolan kirkossa sekä Siikajoen, Jomalan, Vehmaan ja Turtolan kirkossa. Viimeisimpänä valmistui vuonna 1972 Helsingin Kannelmäen kirkon alttariseinän suuri lasimaalaus.[1] Toivola teki lasimaalauksia myös P.C. Rettigin pääkonttoriin Turussa (1954), Tervolan seurakuntakeskukseen (1976) ja Ruskon terveyskeskukseen (1984).
Näyttelyt
Toivolan töitä oli ensi kerran näytteillä 1935. Sakari Saarikiven mukaan "Hilkka Toivolan jokaisen taulun lähtökohtana ja motiivina on sielullinen elämys."[5]Wäinö Aaltosen museossa oli vuodenvaihteessa 2006–2007 laaja näyttely Toivolan ja Karpakan töistä. Näyttelyä varten museo kävi läpi noin 600 teosta. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös taiteilijapariskunnan elämäntyötä käsittelevä kirja suomeksi ja ruotsiksi.
↑Sakari Saarikivi: "Suomalaisen taiteilijan säädyllinen murhenäytelmä – 10 vuotta Hilkka Toivolan taiteilijan tietä", s. 141 teoksessa Suomen taiteen vuosikirja, toim. L. Wennervirta, Y. A. Jäntti, WSOY 1945.
Kirjallisuutta
Toivola, Hilkka – Karpakka, Otso: Yhdessä elettyä. Wäinö Aaltosen museo, 2006. ISBN 952-9565-51-8
Wennervirta, L. – Jäntti, Y. A. (toim.): Suomen taiteen vuosikirja, s. 139–148. WSOY 1945.
