Vuoden 1991 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Val di Fiemmessä Italiassa 7.–17. helmikuuta 1991.
Päivämäärä: 11. helmikuutaLaji oli ensimmäistä kertaa mukana MM-kilpailujen ohjelmassa. Vegard Ulvang johti alkukilometrit mutta voittoon hiihti hänen maanmiehensä Terje Langli. Harri Kirvesniemi pääsi mukaan viidentenä suomalaisena perinteisen tyylin 15 kilometrin hallitsevana maailmanmestarina ja oli parhaana suomalaisena kuudes.[1][2]
Muista suomalaisista Mika Kuusisto oli kilpailussa 19., Jari Isometsä 24., Seppo Rantanen 25. ja Mika Myllylä 39:s.
Päivämäärä: 9. helmikuutaBjørn Dæhlie johti kilpailua alusta saakka. Gunde Svan oli puolimatkassa kärkeä jäljessä 1,5 sekuntia mutta maalissa eroa oli jo 8,4 sekuntia.[1][3]
Suomen Jari Räsänen oli kilpailussa 12.,[1][3] Jari Isometsä 16., Timo Kuorelahti 18. ja Kari Ristanen 41:s.
Päivämäärä: 7. helmikuutaVladimir Smirnov johti suurimman osan matkasta mutta hävisi lopulta Gunde Svanille 4,9 sekunnin erolla. Svan saavutti jo seitsemännen maailmanmestaruutensa.[3][4]
Suomen Jari Räsänen oli kilpailussa 17., Seppo Rantanen 22. ja Mika Kuusisto 24:s.
Päivämäärä: 17. helmikuutaTorgny Mogren nousi kärkeen puolimatkan paikkeilla ja saavutti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen arvokilpailuvoiton 17,2 sekunnin erolla maanmieheensä Gunde Svaniin.[5][6]
Suomen Jari Räsänen oli kilpailussa 26.,[5][6] Seppo Rantanen 30., Kari Ristanen 37. ja Timo Kuorelahti 40:s.
Päivämäärä: 15. helmikuutaNorjan Øyvind Skaanes karkasi ensimmäisellä osuudella yli 40 sekunnin päähän Sveitsistä, Itävallasta, Suomesta ja Ruotsista, ja kun muutkin norjalaiset hiihtivät osuuksiensa nopeimmat ajat, voitti Norja ylivoimaisesti. Harri Kirvesniemi nosti Suomen toisella osuudella toiseksi ja kolmannella osuudella Jari Isometsä säilytti kakkossijan peesattuaan Gunde Svania suurimman osan matkasta ja jätettyään hänet lopulta yli kuuden sekunnin päähän. Viimeisellä osuudella Torgny Mogren nosti Ruotsin hopealle ja Jari Räsänen toi Suomen pronssille.[7][8]
Päivämäärä: 12. helmikuutaVoitosta kamppailivat Norjan Trude Dybendahl ja Suomen Marja-Liisa Kirvesniemi, jolla oli vuoden 1989 maailmanmestarina kilpailussa paikka viidentenä suomalaisena. Dybendahl johti koko matkan ajan niukasti ja voitti lopulta 5,7 sekunnin erolla. Kaksi kultaa jo voittanut Neuvostoliiton Jelena Välbe jäi lipsuvilla suksillaan 19:nneksi.[2][9]
Suomen Tuulikki Pyykkönen oli kilpailussa 12., Eija Hyytiäinen 22. ja Pirkko Määttä 24:s.
Päivämäärä: 10. helmikuutaJelena Välbe johti kilpailua alusta saakka.[10][11]
Suomen Marjut Lukkarinen oli kilpailussa yhdeksäs,[10][11] Jaana Savolainen 20., Raili Savolainen 21. ja Erja Kuivalainen 31:s.
Päivämäärä: 8. helmikuutaJelena Välbe voitti ylivoimaisesti. Stefania Belmondo saavutti ensimmäisenä italialaisena naishiihtäjänä MM-mitalin.
Pirkko Määttä oli puolimatkassa neljäntenä ja sijoittui lopulta parhaana suomalaisena viidenneksi. Marjut Lukkarinen oli ensimmäisessä arvokilpailuhiihdossaan yhdeksäs. Marja-Liisa Kirvesniemen lupaava alku tyrehtyi kaatumiseen ja hän putosi 12:nneksi. Tuulikki Pyykkönen keskeytti. [3][12]
Päivämäärä: 16. helmikuutaKultaa voitti rauhallisesti aloittanut Neuvostoliiton Ljubiov Jegorova yli puolen minuutin erolla maannaiseensa Jelena Välbeen. Alkupuoliskon kärkipaikkaa piti Italian Manuela Di Centa, joka sai pronssia.[6][13]
Suomen Marjut Lukkarinen oli kilpailussa 17.,[6][13] Raili Savolainen 31., Eija Hyytiäinen 39. ja Erja Kuivalainen 42:s.
Päivämäärä: 14. helmikuutaEnsimmäisellä osuudella kärjessä hiihtivät Neuvostoliitto ja Norja, joista Kanada ja Suomi jäivät puolisen minuuttia. Toisen osuuden nopein oli Marja-Liisa Kirvesniemi, joka nosti Suomen kolmanneksi noin 20 sekunnin päähän Norjasta. Kolmannella osuudella Neuvostoliitto nousi kärkeen 20,7 sekuntia edellä Suomea, jonka osuuden toiseksi nopein hiihtäjä Marjut Lukkarinen nosti toiseksi. Neuvostoliitto voitti ylivoimaisesti ja Italia ja Norja nousivat mitaleille ohi Suomen Tuulikki Pyykkösen, joka joutui hiihtämään hänelle heikommin sopivan vapaan tyylin osuuden. Neuvostoliiton Raisa Smetanina voitti uransa seitsemännen arvokisakullan ja kaikkiaan 20. arvokisamitalin.[2][13]
Päivämäärä: 9. helmikuutaFred Børre Lundberg voitti ylivoimaisesti kultaa hyvän hiihtonsa ansiosta. Kolme seuraavaa taistelivat mitaleista 0,6 sekunnin sisällä.[3][14]
Suomen Pasi Saapunki oli kilpailussa 19., Jukka Ylipulli 23. ja Sami Kallunki 37:s.
Päivämäärä: 13. helmikuutaItävalta oli ylivoimainen. Maailmanmestaruutta puolustanut Norja sijoittui viidenneksi ja lähes neljä minuuttia voittajasta jäänyt Suomi kuudenneksi.[2][14]
Päivämäärä: 16. helmikuutaHeinz Kuttin voitti hypättyään toisella kierroksella kilpailun pisimmän, 95-metrisen hypyn. Kazuhiro Higashi johti ensimmäisen kierroksen jälkeen 88,5-metrisellä hypyllään mutta toisen kierroksen 90-metrinen hyppy riitti vain viidenteen sijaan.[6][15]
Suomen Risto Laakkonen oli kilpailussa kahdeksas,[6][15] Vesa Hakala 14. ja Raimo Ylipulli 21:s.
Päivämäärä: 10. helmikuutaMestaruuden voitti yllättäen 19-vuotias Franci Petek 115,5 ja 117 metrin hypyillään. Myös 114 ja 118 metriä hypännyt norjalainen hopeamitalisti Rune Olijnyk kuului yllättäjiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa oli japanilainen Kazuhiro Higashi, joka pääsi toisella kierroksella vain 102 metriin ja putosi kymmenenneksi.[11][16]
Suomen Risto Laakkonen oli kilpailussa 12., Raimo Ylipulli 20.,[11][16] Ari-Pekka Nikkola 30., Jari Puikkonen 34. ja Matti Nykänen 50:s.
Päivämäärä: 14. helmikuutaEnsimmäisen kierroksen jälkeen Itävalta johti ja Suomi oli puoli pistettä jäljessä toisena. Suomi johti niukasti vielä ennen toisen kierroksen viimeisiä hyppääjiä mutta Itävallan Andreas Felder hyppäsi 108,5 metriä ja Suomen Risto Laakkonen 103,5 metriä, joten Itävalta voitti kultaa 4,8 pisteen erolla Suomeen. Parhaat henkilökohtaiset pisteet keräsi Norjan Rune Olijnyk ja toiseksi parhaat Suomen Ari-Pekka Nikkola.[2][17]