Anja Helena Pesola (s. 2. heinäkuuta 1947 Kuopio) on entinen suomalainen kansanedustaja. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1979–1991 edustaen Keski-Suomen läänin vaalipiiriä. Pesola toimi Holkerin hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä vuoden 1989 loppuun saakka, minkä jälkeen hän siirtyi Kelan johtajaksi.[1]
Ylioppilaaksi Pesola kirjoitti vuonna 1967 Jyväskylän tyttölyseosta. Hän kävi Saksan liittotasavallassa opintomatkalla vuonna 1970 ja valmistui myöhemmin yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1975. Naimisiin hän meni pankinjohtaja Tapio Pesolan kanssa vuonna 1971.[1]
Pesola on toiminut vuodesta 1990 lähtien Kelan johtajana.[1] Hänen on tarkoitus jäädä 68-vuotiaana eläkkeelle kesällä 2015.[2]
Ministerin arvonimen Pesola sai vuonna 2011.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
|
---|
Eduskuntaryhmä (47) | |
---|
- ↑ Eeva Kuuskoski erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä 1980 ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmään.
- ↑ a b Irma Rihtniemi-Koski kuoli kesken vaalikauden 6. tammikuuta 1981.
|