Kyttä syntyi Helsingissä vuonna 1912, mutta muutti pian perheensä mukana Viipuriin. Hänen isänsä, maaherra Wilho Kyttä, oli tuolloin saanut viran Viipurin hovioikeuden notaarina. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon Viipurin klassillisessa lyseossa Kyttä aloitti lainopin opinnot Helsingin yliopistossa. Oikeustutkinnon suorittamisen jälkeen hän kirjoittautui vuonna 1935 Turun hovioikeuteen auskultantiksi. Hänen isänsä Wilho Kyttä toimi tuolloin Turun ja Porin läänin maaherrana. Turun hovioikeudessa Kytän ura eteni vuoteen 1957 mennessä ylimääräisestä virkamiehestä hovioikeudenneuvokseksi.[1]
1950-luvun alusta lähtien Kyttä osallistui aktiivisesti kansalliseen politiikkaan, ja Suomen Kansanpuolueen kansanedustajaksi hänet valittiin vuoden 1951 eduskuntavaaleissa. Turun kaupunginvaltuuston jäsen hän oli vuodesta 1954 vuoteen 1961, jolloin hänet valittiin Turun kaupunginjohtajaksi. Samana vuonna Kyttä valittiin myös Kansanpuolueen puheenjohtajaksi. Ennen valintaansa kaupunginjohtajaksi Kyttä oli valtioneuvoston jäsen kahteen otteeseen. Molemmilla kerroilla Kyttä oli sisäasiainministeri, ensin V. J. Sukselaisenvähemmistöhallituksessa ja myöhemmin Reino Kuuskoskenvirkamieshallituksessa.[1]
Kyttä valittiin Turun kaupunginjohtajaksi Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa 18. syyskuuta 1961. Virkaa oli hakenut neljä henkilöä, joista tunnetuimmat olivat Paraisten kauppalanjohtaja Asser Brunila, Mikkelin kaupunginjohtaja Ensio Häyrinen ja Lappeenrannan kaupunginjohtaja Esko Peltonen. Kyttä ei varsinaisesti hakenut virkaa, vaan ilmoitti olevansa virkaan suostuvainen, samoin kuin hänen SKDL:läinen vastaehdokkaansa lainopin kandidaatti Mauno Tamminen.[1]
Asian valtuustokäsittelyssä käytettiin ainoastaan yksi puheenvuoro, kun SKDL:n Paavo Aitio vetosi valtuutettuihin toteamalla, että "työtätekevä kansanosa on turkulaisista suurin ja SKDL:n valtuustoryhmä on valtuuston suurin ryhmä ja on esitetty toivomuksia ja jopa vaatimuksia, että Turussa olisi oltava työläistaustainen kaupunginjohtaja". Samanlaisen puheenvuoron Aitio oli käyttänyt jo vuonna 1951, kun kaupunginjohtajaksi oli viimeksi valittu Kalervo Pellinen. Äänestyksessä Kyttä sai 32 ääntä ja Mauno Tamminen 18 ääntä. Lisäksi äänestyksessä jätettiin kolme tyhjää lipuketta. SKDL:n ryhmä ei lopulta saanut tukea miltään muulta ryhmältä. Näin ollen Kytästä tuli Turun viides kaupunginjohtaja.[1]
Oli varsin poikkeuksellista, että istuva kansanedustaja ja vielä eduskuntapuolueen puheenjohtaja valittiin suuren kaupungin kaupunginjohtajaksi. Jo valintahetkellä pidettiin todennäköisenä, että Kytän kausi jäisi lyhyeksi, kuten sitten kävikin.[1]
Toiminta kaupunginjohtajana
Heti valintansa jälkeen Kyttä julkaisi Suomen Turku -lehdessä kirjoituksen, jossa hän jakoi turkulaiset neljään eri ryhmään. Ensimmäinen ja toinen ryhmä olivat fakki-idiootit, jotka näkevät oman asiansa tärkeimpänä, ja sosiaaliset ihmiset, jotka näkevät ympärillään paljon epäkohtia ja vaativat niihin korjauksia. Kolmas ryhmä koostui Kytän mukaan veronmaksajamentaliteetin elähdyttämistä ihmisistä, jotka ovat usein oppositioasemassa kaupungin virkamiehiin nähden. Neljännen ja kaikkein suurimman ryhmän muodostivat tavalliset turkulaiset, jotka vaihtelevalla mielenkiinnolla seuraavat kolmen edellämainitun ryhmän puuhia kaupungin päätöksenteossa. Kyttä kertoi pitävänsä erittäin tärkeänä neljännen ryhmän mielenkiinnon ylläpitoa, koska hänen mukaansa he muodostavat sen joukon, jonka kannanoton varaan muodostuu kaupungin yleinen mielipide.[1]
Kaupunginjohtajana Kyttä piti tiukasti ohjat omissa käsissään. Hän turvautui päätöksenteossa hänet valinneeseen määräenemmistöön eikä antanut pienempien poliittisten koalitioiden häiritä omaa työtään. Kyttä jatkoi edeltäjänsä Kalervo Pellisen tavoin hyvien suhteiden luontia valtionhallinnon suuntaan, mihin hänellä olikin kansanedustajana hyvät mahdollisuudet. Kytän virkakauteen sattui kaksi tilaisuutta, jolloin Turku oli kansallisen huomion keskipisteenä. Turun uusi kaupunginteatterin talo vihittiin käyttöön syyskuussa 1962. Kyttä johdatti tällöin tasavallan presidentti Urho Kekkosen ja Sylvi Kekkosen täyden teatterisalin ensimmäiselle riville, ja Suomen kansa seurasi tapahtumaa suoran lähetyksen kautta televisiosta. Uuden teatterisalin eturivissä istui tällöin myös muita kansallisia merkkihenkilöitä eduskunnan puhemiehestä maaherroihin ja kenraaleihin.[1]
Vähän teatterijuhlan jälkeen Turulla oli merkittävä rooli, kun Yhdysvaltain varapresidentti Lyndon B. Johnson sekä hänen puolisonsa Lady Bird Johnson tekivät valtiovierailun Suomeen ja Turkuun. Turussa kaupunginjohtaja Kyttä isännöi vierailua, jonka yhteydessä järjestetyllä lounaalla Kyttä luovutti Johnsonille Voitto Vikaisen pronssireliefin ja sai vastalahjaksi varapresidentiltä puheenjohtajan nuijan.[1]
Kyttä irtisanoutui kaupunginjohtajan tehtävästä melkein tasan kaksi vuotta valintansa jälkeen 9. syyskuuta 1963. Valtuusto myönsi hänelle eron, mutta hänen puoluetoverinsa Kansanpuolueen valtuutettu Arvid Schrey totesi puheenvuorossaan, että "olemme olleet sinuun tyytyväisiä ja olisimme mielellämme nähneet, että olisit jäänyt. Talosta ei lähdetä kuitenkaan kuin torpasta ja ehdotan, että valtuusto järjestää eroavalle kaupunginjohtajalle ja hänen puolisolleen läksiäisjuhlan".[1]
Yksityiselämä
Harras Kytän puoliso oli Heli Annikki Vallila. Heidän tyttärensä on taidehistorian professori Riitta Nikula, jonka puoliso on entinen oikeuskansleri, oikeustieteen tohtori Paavo Nikula. Riitta ja Paavo Nikulan poika on toimittaja ja juontaja Jone Nikula.[2]
Lähteet
↑ abcdefghiPekka Ruola: Harras Kyttä, Turun kaupunginjohtajana 1961-1963. Suomen Turku - Åbo, vår stad, 2013, nro 3, s. 16-17.
↑ Matti Juti: Maaherra Wilho Kytän suvun lähteillä. Sastamalan Joulu 2014, s. 47–49. Sastamala: Lions Club Sastamala/Vammala, 2014.
