Harjunpäänjoki (ruots. Härpö å) (eri jokiosuuksilla nimenä myös Kaasmarkunjoki, Kullaanjoki ja Joutsijoki) on Satakunnassa virtaava 34 km pitkä joki. Sen alkulähteenä on Kullaa, Ulvilassa sijaitseva Joutsijärvi. Joki virtaa entisen Kullaan kunnan sekä Ulvilan ja Porin kaupunkien alueella, ennen kuin se laskee Kokemäenjokeen noin 13 kilometriä Kokemäenjoen suistosta. Harjunpäänjoki on Kokemäenjoen oikeanpuoleinen sivujoki. Joki on pinta-alaltaan 512 km² suuruisen Harjunpäänjoen valuma-alueen laskujoki, Joutsijärven pääasiallinen laskujoki ja samalla osa Kokemäenjoen vesistöä, joka laskee Kokemäenjoen mukana Selkämereen Porin edustalla sijaitsevaan Pihlavanlahteen.[1][2][3]
Kesäkuussa 2015 tehdyn päätöksen mukaan joen uoma käännetään Holminkosken kohdalta Kokemäenjokeen Porin ja Ulvilan välistä rajaa pitkin. Tulvasuojelun vuoksi toteutettava uusi uoma on noin kahden kilometrin pituinen. Joen nykyisestä alajuoksusta tulee järvi, jonne jatkossa pumpataan vettä.[4] Aluehallintovirasto myönsi vuonna 2020 kääntöuoman rakentamiselle kuusi vuotta voimassa olevan luvan.[5]
Useita nimiä
Harjunpäänjoki tunnetaan eri kohdissa eri nimillä. Joen yläosaa Joutsijärveltä Kullaan kirkolle asti kutsutaan Joutsijoeksi, minkä jälkeen alkavaa osuutta kutsutaan Kullaanjoeksi Leineperin koskiin saakka. Joen virratessa Kaasmarkun kylän lävitse sitä kutsutaan Kaasmarkunjoeksi. Harjunpään kylän läpi virtaavaa viimeistä osuutta ennen kuin joki laskee Kokemäenjokeen kutsutaan Harjunpäänjoeksi tai myös Holminjoeksi. Kalataloudellisissa yhteyksissä puhutaan koko joesta yleensä vain Harjunpäänjokena.[1][2][6]
Joen kulku
Joutsijoki
Harjunpäänjoen, alkupaikassaan Joutsijoen, alkulähde on Joutsijärvi, jonka luusua sijaitsee järven kaakkoisosan Tammenlahdella. Joutsijärven pinta on noin 44,5 metriä merenpinnan yläpuolella, ja joelle tulee matkan aikana pudotusta yli 40 metriä, mikä näkyy koskina ja virtauksina.[1][3]
Joutsijärvi on säännöstelty järvi, ja järven pinta pyritään pitämään mahdollisimman korkealla. Säännöstelyyn kuuluu, että Joutsijoessa on virtausta myös kuivimpina vuodenaikoina.[7] Säännöstelyn tarkoituksena on turvata Porin kaupungin talousveden saanti, sillä Porin vesilaitos ottaa raakavettä Joutsijärven länsipuolella sijaitsevasta Tuurujärvestä. Järvet ovat yhteydessä toisiinsa kolmen kapean salmen kautta, joiden läpi vesi virtasi ennen vedenottoa Tuurujärvestä Joutsijärveen, mutta vedenoton myötä virtaussuunta on kääntynyt päinvastaiseksi. Joutsijoki on näin ollen myös Tuurujärven luontainen laskujoki.[7][8]
Joutsijoen virtausta ja järven pintaa säätelee joen suulla oleva Tammen säännöstelypato. Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksen mukaan Joutsijärvestä saadaan juoksuttaa järven pinnan ollessa säännöstelyrajojen välillä enintään 4 m3/s. Kuitenkin juoksutuksen Joutsijokeen on oltava vähintään 0,15 m3/s. Joutsijärven luusuassa on ollut pato 1700-luvulta lähtien, jolloin Leineperin ruukki rakensi sen.[2][9]
Pato säätelee joen virtausta pari kilometriä joen alajuoksulle sijaitsevalle Sahalahdelle saakka. Sahalahti on järvimäinen joen suvantokohta, jonka ala on hieman alle kolme hehtaaria. Joutsijärven ja Sahalahden välissä virtaavat kaksi noin 40–50 metriä pitkää koskea, Paattikoski ja Pitkäkoski.[2][10] Sahalahti on padottu pohjapadolla, joka nostaa joen pintaa puoli metriä. Padon alapuolelta alkaa noin 40 metriä pitkä Sahakoski.[2]
Joki virtaa Kosken kylälle asti metsäisen maaston läpi. Kosken kylän kohdalla joessa on Äijänkosken pato, jonka yhteydessä on vanha mylly. Pato muodostaa samalla Kosken kylän kohdalle jokeen pienen suvannon. Hieman alempana joessa on toinen vanha pato, jossa on toiminut vanha mylly.[2]
Koko Joutsijoen yläjuoksu Kosken kylästä alkaen aina Joutsijärvelle saakka muodostaa pitkän ja vaihtelevan koskijakson, jossa vuorottelevat nopea- ja hidasvirtaiset osuudet, padot ja suvannot. Joki on yläjuoksullaan selvästi kapeampi ja vähävetisempi alajuoksullaan. Uoma on pääosin 2–4 metriä leveä ja pudotusta Joutsijärven ja Koskin kylän välisellä Koskijaksolla on putouskorkeutta 15 metriä.[2]
Kosken kylän jälkeen joki virtaa peltoaukeiden läpi Kullaan entisen kuntakeskuksen Kankaan sivuitse, missä jokea aletaan kutsua Kullaan kirkon kohdalla Kullaanjoeksi.[1][2]
Kullaanjoki
Joki virtaa Kullaanjokena Kullaan kirkolta aina Leineperin kylään asti. Jokiosuus on vaihtelevaa suo-, metsä- ja peltomaata ja asutus alueella on harvaa haja-asutusta. Leineperin ja Kankaan välisellä jokiosuudella on kaksi joen veden pinnan säätelemiseksi rakennettua pohjapatoa.[2][11]
Leineperin vanhassa ruukkikylässä on kolme erillistä koskea, ylimpänä virtaava Emäntäkoulunkoski, ruukin alueen Pajakoski ja alinna oleva Myllykoski. Niiden putouskorkeus on yhteensä kahdeksan metriä. Koskista vanhan ruukin vieressä sijaitsevassa Pajakoskessa on sulkulaittein varustettu pato, joka on säädellyt veden juoksutusta padon alapuolisille vesivoimaa käyttäville laitteille. Nykyisin pato toimii ylisyöksypatona luukkujen ollessa ala-asennossa, ja tarvittaessa juoksutusta lisätään luukkuja nostamalla. Leineperin Patokoskesta alkaa 225–250 metriä pitkä koskiosuus, ja pienen suvannon jälkeen alkaa 100 metriä pitkä Myllykoski. Myllykoski on myös padottu.[2]
Kaasmarkunjoki
Leineperin jälkeen joki virtaa tasaisella maalla peltoaukeiden halki Kaasmarkun ja Leineperin väliselle Solakoskelle, jota edeltää laajempi suvantolampi. Solakoski on padottu, sen pudotuskorkeus on 2,7 metriä, ja sillä on pituutta sata metriä. Kosken partaalla on sijainnut Leineperin ruukin vanhoja teollisuuslaitoksia.[2]
Kaasmarkun kylälle virratessaan Kaasmarkun tehtaankosket muodostavat yli kilometrin pituisen pitkän koskijakson. Sillat ja välisuvannot jakavat koskijakson kolmeen osaan, jotka ovat Ylinen-, Keskinen- ja Alinen tehtaankoski. Tehtaankoskien putouskorkeus on 9,6 m. Kullakin koskiosuudella on vanha vesimyllyn paikka. Tehtaankoskien jälkeen alajuoksulla on Kaasmarkun kylällä muutama pohjapato ja pienempi koski.[2]
Harjunpäänjoki
Kaasmarkun kylän jälkeen joki on uurtanut itselleen syvän ja kiemurtelevan uoman syvälle hienojakoiseen maaperään. Kaasmarkun jälkeen alkava jokiosuus on kutsuttu Harjunpäänjoeksi. Harjunpäänjoen varsi joen loppuosuudella ennen kuin joki laskee Kokemäenjokeen on lähes kokonaan viljeltyä, ja pellot yltävät lähes joen törmälle asti.[2][12]
Harjunpäänjoessa sijaitseva Holminkoski sijaitsee Ulvilan Harjunpään kylältä alajuoksulle päin Porin ja Ulvilan kaupunkien rajalla. Koski on 80 metriä pitkä, ja sen pudotuskorkeus on 1,6 metriä. Koski on ollut aiemmin padottu myllyä varten, mutta pato on rikkoutunut 1960-luvulla.[2][13]
Holminkosken jälkeen joki virtaa Porin Isojoenrannan alueen läpi, missä se laskee Kokemäenjokeen Porin keskikaupungin länsipuolella, lähes merenpinnan tasolla.[2][14]
Harjunpäänjoen alajuoksun alue on altis tulville, ja Porin kaupungin tulvasuojelu on päättänyt vuonna 2015 kääntää Harjunpäänjoen uoman kulkemaan Holminkoskesta lähtien Porin ja Ulvilan kaupunkien rajaa pitkin Kokemäenjokeen. Kääntöuomasta tulee kaksi kilometriä pitkä. Nykyisestä joen alaosasta muodostetaan sisäjärvi, jolle järjestetään vaihtovesipumppaus.[4]
Valuma-alue
Joutsijärvi on Harjunpäänjoen alkulähde ja valuma-alueen suurin järvi. Joutsijärven ja siihen yhteydessä olevan Tuurujärven lisäksi valuma-alueen merkittävät järvet ovat Palusjärvi ja Pyhäjärvi. Palusjärven vedet laskevat Palusjokea pitkin Pyhäjärveen, jonka 2,4 km pitkä laskujoki Pyhäjärvenjoki yhtyy Kullaanjokeen Kankaan ja Leineperin välissä. Palus- ja Pyhäjärvien yhteinen valuma-alue muodostaa koko joen 512 km² valuma-alueesta viidesosan.[2][7][15]
Joen valuma-alueella on Joutsijärven, Tuurujärven, Palusjärven ja Pyhäjärven lisäksi useita pienempiä järviä, joista suurimmat ovat Levajärvi, josta Kullaanjokeen laskee 13 kilometriä pitkä Levaoja, sekä Harjavallassa sijaitsevat Juupajärvi, Katinhäntä ja Pitkäjärvi, joiden yhteinen laskujoki, 16 kilometrin pituinen Juupajoki, laskee Kullaanjokeen Leineperistä yläjuoksulle päin.[2][7][16][17]
Muita pieniä sivujokia ovat jokeen Kaasmarkussa laskeva, peltoaukeilta alkunsa saava Kovelinoja sekä Harjunpäässä laskeva Haukioja, jonka latvavesillä sijaitsee pieni Haukijärvi.[2][18][19]
Historia
Varhaisimmat merkit ihmisasutuksesta joen varrella ovat kivikautisia muinaisjäännöksiä, joita on löydetty Sahalahden ympäristöstä. Museovirasto on suorittanut alueella kaivauksia, joissa on löytynyt kiviaseita, työkaluja ja ruukkuja.[20][21][22]
Nimensä Sahalahti on saanut 1600-luvulta, jolloin Sahalahden aliseen Sahakoskeen rakennettiin saha vuonna 1631. Saha tuotti puutavaraa Porin laivanrakennusteollisuuteen ja Porin palojen jälkeiseen jälleenrakennukseen.[21] Sahan toiminta loppui 1880-luvulla. Koskessa on lisäksi ollut 1700-luvun loppupuolelta lähtien mylly. Nykyisin koskessa on jäljellä Sahalahden pintaa säätävä pohjapato.[2]
Kosken kylässä on ollut toiminnassa muitakin myllyjä, jotka ovat sijainneet Äijänkoskessa ja sen alisessa Sippolankoskessa. Äijänkoskessa on ollut mylly 1850-luvulta lähtien, ja vanhaa kosken partaalla olevaa myllyrakennusta ja sen uittoränniä ylläpidetään kylämaisemassa. Joki on ollut uittoväylänä aina vuoteen 1957 asti.[2][23]
Leineperin ruukki perustettiin Kullaanjoen varteen vuonna 1771. Antti Ahlström osti ruukin vuonna 1877, ja A. Ahlström Osakeyhtiö perusti Leineperiin myös sahan. Leineperi tunnetaan sahanpaikkana jo tätä varhaisemmalta ajalta, kun Anolan kartano rakennutti sahan 1630-luvulla. Masuuni lopetti toimintansa 1891, ja raudan valmistus lopetettiin 1900-luvun alussa. Leineperin ruukkialue on kulttuurihistoriallisesti arvokas alue.[2][12][23][24] Leineperin Emäntäkoulunkoskessa on aikoinaan toiminut rautaruukin ja sahan lisäksi myös meijeri.[2]
Leineperin kylältä alajuoksulle olevassa Solakoskessa sijaitsi Leineperin ruukin vuonna 1786 perustamia teollisuuslaitoksia. Paikalla on ollut muun muassa erilaisia pajoja sekä valssaamo. Nykyään koskessa on vielä jäljellä pato.[2]
Kaasmarkun tehtaankoskissa on ollut kaksi myllyä jo 1600-luvulla. Nykyisin jäljellä on 1800-luvun keskivaiheilla rakennettu mylly, joka on kunnostettu muistuttamaan kulttuuriperinnöstä.[2][23] Tehtaankoskien partaalle rakennettiin 1860-luvulla verkatehdas, joka oli toiminnassa vuoteen 1926 saakka. Se työllisti parhaimmillaan 160 työntekijää. Toiminta loppui tulipaloon, joka tuhosi tehtaan perustuksia myöten. Tehtaasta on jäljellä ainoastaan kivijalan jäännöksiä ja rakennettuja jokiuoman reunoja.[2][25]
Joessa on kaikkiaan ollut aikoinaan yhteensä 11 pienvesivoimalaitosta, mutta yhtään ei ole enää toiminnassa.[2]
Veden laatu
Harjunpäänjoen valuma-alueella ei nykyään ole juurikaan teollisuutta, vaan sitä kuormittaa lähinnä maa- ja metsätalous. Joen vesi on humusväritteistä ja ruskeavetistä.[2][7] Joen alajuoksulla, missä maataloutta on paljon, vesi on myös pelloilta johtuvan eroosion samentamaa.[2]
Virkistyskäyttö
Joen lukuisat koskipaikat tekevät siitä suositun virkistyskalastajien keskuudessa. Se on myös ainoa osa Kokemäenjoen vesistössä, jonne mereltä nousevilla kaloilla on vapaa kulkuyhteys. Merkittäviä kalalajeja ovat muun muassa taimen, lohi ja vaellussiika.[26]
Turun maaseutuelinkeinopiirin kalatalousyksikkö on 10. tammikuuta 1997 määrännyt koski- ja virtapaikat Kaasmarkun-Harjunpäänjoessa välillä Joutsijärvi-Kokemäenjoki (käytännössä siis Kullaalta Poriin asti) lohi- ja siikapitoiseksi vesistöksi. Jokamiesoikeuksiin perustuva onkiminen ja pilkkiminen sekä läänikohtaisen viehekalastusmaksun nojalla kalastaminen on kielletty. Kalastusta voidaan harjoittaa vain Kaasmarkun-Suoliston kalastuskunnan luvalla ja pyydysmerkillä.[27]
Kalastuskuntien vesialue Kaasmarkunjoessa alkaa entisen Kullaan rajalta ja jatkuu kylän ohi Tampereentielle saakka ja sen jälkeen puolisen kilometriä joen pohjoisrantaa. Myös Lanningin alueella on kylän kuuluvaa jokialuetta. Lisäksi vesialueisiin kuuluvat muut kylien alueilla olevat yhteiset vesialueet.[27]
Meritaimen-/lohikantojen turvaamiseksi on Kaasmarkun sekä Suoliston kalastuskunnan hallitus päättänyt, että kyseisen lajin kalastuskielto on voimassa toistaiseksi.[27]
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b c d e Harjunpäänjoki, Pori (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Rannikko, Leena: Kokemäenjoen ja sen sivuhaarojen kalataloudelliset kunnostustarpeet (pdf) kesäkuu 2006. Työvoima ja elinkeinokeskus. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ a b OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 30.11.2014.
- ↑ a b Tulvasuojelu: Harjunpäänjokeen rakennetaan kääntöuoma Porissa 1.6.2015. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 6.8.2015. Viitattu 1.6.2015.
- ↑ Laakso, Antti: Pori saa kaivaa uuden jokiuoman hillitsemään tulvia 5.6.2020. Yle Uutiset. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Kokemäenjoki kokemaenjoki.fi. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ a b c d e Ahlman, Santtu: Kullaan vedet - kunnostus ja käyttö (pdf) 2013. Ulvilan kaupunki, ympäristötoimi. ISBN 978-951-98658-4-3 Viitattu 23.8.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ Talousveden hankinta Porin vesi. Arkistoitu 19.3.2015. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Ojala, Eija; Salokangas, Susanna; Ojanen, Mikko: Joutsijärven ja Tuurujärven vesiensuojelusuunnitelma (pdf) Turun yliopisto, Satakunnan ympäristöntutkimuskeskus, Porin Vesi. Arkistoitu 21.4.2015. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Sahalahti, Ulvila (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Leineperi, Ulvila (Kansalaisen karttapaikka) Helsinki: Maanmittaushallitus. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ a b Harjunpäänjoen kulttuurimaisema Satakuntaliitto. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Holminkoski (Kansalaisen karttapaikka) Helsinki: Maanmittaushallitus. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Harjunpäänjoki kokemaenjoki.net. Arkistoitu 15.12.2014. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Pyhäjärvenjoki, Ulvila (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Juupajoki, Ulvila (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Levaoja, Ulvila (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Kovelinoja, Ulvila (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Haukioja, Ulvila (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Vikkula, Anne: Kivikautisten asuinpaikkojen kaivauskertomus 19.2.1982. kulttuuriymparisto.nba.fi. Viitattu 23.8.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Rauhala winnova.fi. Viitattu 23.8.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ Rauhala 7.11.1996. kulttuuriymparisto.nba.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ a b c Satakunnan kulttuuriympäristöt (pdf) Satakunnan museo. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 18.8.2015.
- ↑ Sivujoet kokemaenjoki.net. Arkistoitu 20.5.2015. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Historialliset kohteet ja museot 7.11.1996. Ulvilan kaupunki. Arkistoitu 5.8.2018. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Harjunpäänjoen alaosan kalataloudellinen kunnostus alkaa Varsinais-Suomen ely-keskus. Viitattu 23.11.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Kalastus - Kaasmarkun Vanhemmat ry www.kaasmarkku.fi. Arkistoitu 14.4.2016. Viitattu 2.4.2016.
Aiheesta muualla
