Harjaneilikka kasvaa 20–60 senttimetriä korkeaksi. Kasvi on lähes kalju. Lyhytripsiset lehdet ovat vähintään 10 millimetriä leveitä, tyvestä tupeksi yhteenkasvaneita ja vaihtelevat muodoltaan kapeansoikeista kapeansuikeisiin. Kukinto on lyhythaarainen ja tiheän huiskilomainen. Kukinnon tyvellä on siirottavia tukilehtiä. Kukat ovat isokokoisia. Verhiö on torvimainen ja ulkoverhiöllinen. Terälehdet ovat hammaskärkisiä ja niiden väri voi vaihdella valkoisesta tummanpunaiseen tai punavalkokirjavaan. Lisäteriö puuttuu. Emin vartaloita on kaksi kappaletta. Suomessa harjaneilikka kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on neliliuskaisesti aukeava kota.[1]
Erivärisiä harjaneilikan kukkia.
Harjaneilikka risteytyy ainakin pulskaneilikan (Dianthus superbus) kanssa. Risteymä tunnetaan lapinneilikan (Dianthus × courtoisii eli D. barbatus × superbus) nimellä.[2]
Levinneisyys
Harjaneilikka on kotoisin Etelä-Euroopasta, mutta on viljelykarkulaisena levinnyt paljon alkuperäistä levinneisyysaluettaan laajemmalle.[1] Esimerkiksi Fennoskandiassa lajia tavataan Norjan, Ruotsin ja Suomen keskiosiin saakka.[3] Suomessa lajia on tavattu villiintyneenä eri puolella maata Oulun korkeudelle saakka.[4]
Elinympäristö
Viljelykarkulaisena tai viljelyjäänteenä harjaneilikkaa voi tavata esimerkiksi puutarhojen liepeillä ja lähipensaikoissa.[1]
Hämet-Ahti, L., Kurtto, A. & Lampinen, R. & Piirainen, M. & Suominen, J. & Ulvinen, T. & Uotila. & P. & Väre, H. (toim.): Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
Hämet-Ahti, L. & Suominen, J. & Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
.jpg)
