Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Yhdysvaltain komentajan Courtney Hodgesin alkuperäinen tarkoitus oli sitoa alueella olevat saksalaiset joukot ja estää niitä vahvistamasta pohjoisessa Aachenin kaupungin ja Rurjoen välissä olevia joukkoja. Yhdysvaltalaisten alkuperäiset tavoitteet olivat vallata Schmidt, puhdistaa Monschau vihollisista ja edetä Rurjoelle.lähde?
Walter Modelin johtamat saksalaiset puolustivat aluetta sinnikkäästi kahdesta syystä: Alue toimi Ardennien taistelun hyökkäyksen valmistelualueena ja siellä sijaitsi Schwannenauelin pato, jonka avaaminen olisi tulvittanut joen alajuoksun estäen saksalaisilta sen ylityksen. Yhdysvaltain sodanjohto ymmärsi tämän vasta useita tappioita kärsittyään ja niinpä saksalaiset pystyivät pitämään alueen hallinnassaan Saksan viimeisen länsirintamalla tehdyn suurhyökkäyksen aloittamiseen asti.lähde?
Saksalaiset puolustivat linjojaan sitkeästi, ja yhdysvaltalaiset jatkoivat hyökkäyksiään samalla jääräpäisyydellä. Ardennien taistelun avannut Saksan laaja offensiivi keskeytti taistelut alueella vuodenvaihteen ajaksi. Niitä jatkettiin uudella innolla 30. tammikuuta 1945. Yhdysvaltalaisten 1. ja 9. armeija onnistuivat valtaamaan Rurjoen padot 10. helmikuuta, jolloin taistelu ratkesi liittoutuneiden voitoksi.[1]
Tappiot
Monet aiemmissa sotatoimissa kunnostautuneet yhdysvaltalaisdivisioonat menettivät taistelevasta vahvuudestaan tuhansia miehiä Hürtgenin metsässä. Yhdysvaltojen joukkojen kokonaistappiot olivat noin 33 000 miestä. Heistä 24 000 kaatui, haavoittui tai jäi sotavangiksi. Vihollisen toiminnasta riippumattomat syyt verottivat myös joukkoja. Noin 9 000 miestä päätyi tappiotilastoihin muun muassa paleltumisten, sairastumisten, onnettomuuksien ja omien tulituksen vuoksi.[1]
Saksalaisten tappiot olivat suurin piirtein yhtä korkeat. Saksalaisdivisioonat olivat usein vajaavahvuisia ja osa niistä tuhoutui taisteluissa täydellisesti, jonka jälkeen ne muodostettiin uudelleen hätäisesti kootuista joukoista ja heitettiin takaisin rintamalle.[1] Niitä täydennettiin muun muassa eläkeiässä olevilla miehillä ja kouluikäisillä pojilla. Eräässä tapauksessa yhdysvaltalaisosasto otti vangikseen kivääriryhmän, johon kuului kaksi miestä, toinen 75-vuotias ja toinen 65-vuotias, sekä muutama Saksan armeijaan värvätty nainen.[2]
Seuraukset
Vaikka Hürtgenin metsän taistelujen kaltaiset loppuvaiheen sotatoimet aiheuttivat liittoutuneille jonkin verran tappioita, Saksa puolestaan menetti niissä sekä miehistöä ja kalustoa, joita se ei voinut enää korvata. Saavutettuaan voiton Hürtgenin metsässä ja muualla Siegfried-linjalla liittoutuneet saattoivat aloittaa Reininmaan operaation ja jatkaa etenemistään syvemmälle Saksaan.[1]
Nash, Douglas E.: Victory Was Beyond Their Grasp: With the 272nd Volks-Grenadier Division from the Huertgen Forest to the Heart of the Reich. Casemate, 2015. ISBN 1612003060
Rush, Robert S.: Hell in Hürtgen Forest: The Ordeal and Triumph of an American Infantry Regiment. University Press of Kansas, 2001. ISBN 0700611282
