Häpeä

Häpeä on sopimattoman teon, huonommuuden tai vastaavan aiheuttama mielipahan, nolouden, katumuksen tunne tai tila.^[1]

Häpeä on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. Se, mitä asioita ihmiset voivat hävetä, vaihtelee historiallisesti, maittain, kulttuureittain, suvuittain ja perheittäin.^[2] Ihminen saattaa hävetä myös silloin, kun hän kokee, että muut ihmiset tuomitsevat hänet tai että hän on muiden mielestä huono, vajavainen tai käyttäytynyt väärin.^[3]

Häpeä rinnastetaan usein syyllisyydentunteeseen, ja joskus näitä tunteita pidetään yhtenä ja samana tunteena. Edes psykoanalyytikko Sigmund Freud ei yleensä erotellut niitä toisistaan. Ne psykologit, jotka ovat pyrkineet tekemään eron häpeän ja syyllisyydentunteen välille, saattavat erottaa nämä tunteet ensinnäkin sen perusteella, että häpeä syntyy sosiaalisten konventioiden rikkomisesta siinä kun syyllisyydentunne syntyy vahingon aiheuttamisesta toisille. Häpeää on pidetty myös julkisempana tunteena kuin syyllisyydentunnetta, sillä se syntyy julkisen paheksunnan kohteeksi joutumisesta siinä kun syyllisyydentunne on sisäinen kokemus. Kolmanneksi eroksi on esitetty sitä, että häpeä kohdistuu itseen, siinä kun syyllisyydentunne kohdistuu tiettyyn käyttäytymiseen. Häpeän tekeekin kivuliaaksi tunteeksi juuri se, että siinä on kyse omasta itsestä eikä vain omasta käyttäytymisestä, ja se johtaa kipeään itsetutkiskeluun ja tunteeseen omasta kelvottomuudesta.^[4]

Häpeän tunteella voi olla merkittäviä vaikutuksia ihmisen psykologiseen mukautumiseen ja ihmissuhteisiin. Ihmiset puhuvat omista häpeän tunteistaan vain harvoin.^[4]

Häpeä on yksi itseluottamusta heikentävistä tunteista. Häpeään liittyviä tuntoja ovat kelpaamattomuus, huonommuus sekä mitättömyys. Häpeä saatetaan pyrkiä salaamaan ja torjumaan. Salaamisen seurauksena saatetaan peittää aito minä, minkä seurauksena voi olla eläminen jonain muuna kuin itsenään.^[5] Ihmiset kertovat usein halunneensa häpeissään paeta tilanteesta, ”painua maan alle”. Jotkut kiistävät vastuunsa ja piilottavat tekonsa välttääkseen häpeän tuskan. Häpeä voi aiheuttaa myös syyllistämistä ja vihaa itseä kohtaan, mutta sen jälkeen henkilö saattaa alkaa puolustella itseään, keksiä tekosyitä tai syytellä muita suojellakseen minäänsä. Äärimmillään häpeä voi johtaa aggressioon ja väkivaltaan, ja häpeää pidetään perheväkivallan yleisenä tekijänä. Kollektiivista häpeää on esitetty myös etnisten kiistojen, kansanmurhien ja kansainvälisten konfliktien yhdeksi syyksi.^[4]

Häpeä yhdistyy usein masennukseen, ahdistukseen, posttraumaattiseen stressihäiriöön, päihteiden käyttöön, syömishäiriöihin, seksuaalihäiriöihin ja itsemurhan suunnitteluun. Sellaiset ihmiset, jotka kokevat usein häpeää, saavat useammin psykologisia oireita kuin muut.^[4]

Usein väitetään, että kivulias häpeä estää ihmisiä tekemästä väärin tai epäsopivasti. On kuitenkin havaittu, että tähän tarkoitukseen syyllisyys on tehokkaampi tunne. Sosiobiologien mukaan häpeä ja sen ilmaisu on syntynyt viestittämään alempiarvoisuutta ja alistumista lauman johtaville uroksille ja siten pienentämään konfliktin vaaraa. Häpeän aiheuttama vetäytyminen saattaa myös auttaa uhkaavien sosiaalisten tilanteiden keskeyttämisessä.^[4]

Katso myös

• Kunnia

Lähteet

1. häpeä. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
2. Jaana-Mirjam Mustavuori: Kylläpä meitä hävettää 17.5.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.4.2014.
3. Paukkunen, Antti: Vähemmän häpeää, enemmän elämää. Tutkielma häpeästä ja sen terapeuttisesta hoitamisesta, s. 19 (pdf:n sivu 24). (Pro gradu -tutkielma) Tampere: Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Toukokuu 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.11.2023).
4. Price Tangney, June (toim. Baumeister, Roy F. & Vohs, Kathleen D.): ”Shame”, Encyclopedia of Social Psychology, s. 870–872. Sage, 2007. ISBN 978-1-4129-1670-7
5. Saraste, Heini: Silmätikkuna on ikävä olla. Tukilinja, 2022.

Kirjallisuutta

• Satu Lidman, "Häpeä - Nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä", Atena, Jyväskylä, 2011. ISBN 978-951-796-720-4
• Salme Blomster, Musta, valkoinen häpeä, Karas-Sana, Helsinki, 2001. ISBN 951-655-568-3. (Kristillisen ja analyyttisen trilogian lähestymistapojen näkökulma.)
• Pentti Ikonen – Eero Rechardt, Thanatos, häpeä ja muita mutkielmia, Nuorisopsykoterapia-säätiö, Helsinki, 1995. ISBN 951-96690-2-7. (Psykoanalyyttinen näkökulma.)
• Juha Siltala, Miehen kunnia.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Häpeä Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Häpeä Wikisitaateissa