Hänen töilleen ovat tunnusomaisia kullanväriset taustat sekä mosaiikkimainen pinnan täyttö. Hän sai vaikutteita egyptiläisestä, minolaisesta, antiikin Kreikan ja Bysantin maalaus- ja mosaiikkitaiteista. Aikanaan hänen eroottiset ja symbolistiset maalauksensa aiheuttivat myös paljon kohua ja kritiikkiä. Hän kuului myös kuuluisan wieniläisen Sesessionistit-taideryhmän perustajiin.
Klimtin tunnetuimpia töitä ovat Suudelma ja Kultainen Adele, muita ovat muun muassa Omenapuu I, Adele Bloch-Bauerin muotokuva II, Pyökkimetsä ja Unterachin taloja Atterjärven rannalla.
Hän teki myös seinämaalaukset yliopistolle 1890-luvun puolivälissä. Niistä syntyi kuitenkin skandaali. Maalaukset Klimt kiinnitti niin, että ne saattoi irrottaa. Hän osti ne myöhemmin ja siirrätti pois, ja ne tuhoutuivat toisessa maailmansodassa.[1]
Klimt sairastui syfilikseen (kuppa), sillä hänellä oli suhteita paitsi muusaansa Emilie Flögeen, myös useisiin muihin naisiin, joiden kanssa hän sai lapsia. Hänellä oli paljon naismalleja, joihin hänellä oli läheinen suhde. Sairaus ei kuitenkaan koitunut Klimtin kuolemaksi mutta saattoi heikentää hänen kuntoaan.[1] Hänen poikansa on elokuvaohjaaja Gustav Ucicky.[2]
Teoksia
Ludwig Wittgensteinin sisaren Margarethe Stonborough-Wittgensteinin muotokuva, 1905.
Kultainen Adele, 1907
Suudelma, 1907.
Omenapuu I, 1912
Adele Bloch-Bauerin muotokuva II, 1912
Unterachin taloja Atterjärven rannalla, 1916
Lähteet
↑ abcVesa Sirén, Gustav Klimt päästää nyt lähelle. Helsingin Sanomat 11.3.2012 s. C1