Saari on huomattava merilintujen pesäpaikka. Sillä tavataan esimerkiksi etelänkiisloja, tiiroja ja lunneja.[1] Saaren yli miljoona etelänkiislaa ovat lajin suurin esiintymä Pohjois-Atlantin länsiosassa. Saari kuuluu nykyisin suojelualueeseen.[2]
Historia
Saaren nimen alkuperää ei tunneta varmuudella. Sillä vierailivat useat merenkävijät, kuten Jacques Cartier. Merenkävijät pyysivät saaren lintuja ja niiden munia. Yksi pyydetyistä lajeista oli nykyisin sukupuuttoon kuollut siivetönruokki.[1] Funk Island oli lajin suurin tunnettu pesimäyhteiskunta.[3] Merenkävijöiden lisäksi niitä metsästivät intiaanit ja mantereen siirtolaiset. He perustivat saarelle pajoja, joissa lintuja kynittiin. Hyöhenet kerättiin myytäväksi, mutta usein ruumiit heitettiin pois.[1] Siivetönruokki hävisi Funk Islandilta vuoden 1800 paikkeilla ja koko maailmasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin.[3] Monet museokokoelmien siivettömienruokkien luurangot ovat peräisin Funk Islandista.[1]
Lähteet
↑ abcdeRobert D. Pitt: Funk IslandThe Canadian Encyclopedia. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)