Fogo Island sijaitsee Newfoundlandin kaakkoispuolella noin 15 kilometriä merelle sen rannikosta. Saari on pinta-alaltaan 254 km². Ympäröivä merialue on matalaa mannerjalustaa. Saaren eteläosa on metsien peitossa. Ympäröivä merialue tunnetaan turska- ja lohikannoistaan.[1]
Saarella on nykyisin 11 asutuskeskusta. Aikanaan niitä on ollut 26, mutta osa on sittemmin hylätty.[1] Saarelta on lauttayhteysFarewelliin Newfoundlandin saarella.[2] Näennäistieteellistä litteän maan teoriaa kannattava Flat Earth Society pitää Brimstone Headin kalliota saarella yhtenä litteän maan neljästä kulmasta.[1]
Historia
Saaren alkuperäisasukkaita eli intiaaneja olivat beothukit. Beothukit käyttivät saarta kesäisin aina 1700-luvun loppupuolelle saakka.[1]
Eurooppalaisia alkoi saapua alueelle 1500-luvulta lähtien. Portugalilaiset merenkävijät alkoivat kutsua sitä nimellä y do fogo eli tulisaari. Eurooppalaiset kalastajat EnglanninDevonista ja Dorsetista alkoivat rakentaa kesäasuntoja Fogo Harbourille 1680-luvulla ja pysyvää asutusta saarelle syntyi vuonna 1728.[1] 1700-luvulla saarelle tuli huomattava määrä siirtolaisia Irlannista. Irlantilaiset antoivat saarelle iirinkielisen nimen Talamh an Éisc eli kalan maa. Irlantilainen vaikutus on säilynyt nykypäiviin saakka ja joskus Fogo Islandiin onkin viitattu irlantilaisimpana paikkakuntana Euroopan ulkopuolella.[3]
Paikalliset harjoittivat pitkään pääasiassa turskan kalastusta. Kalastus alkoi kuitenkin taantua 1960-luvulla lähivesien kalakantojen romahdettua uusien ja entistä tehokkaampien kalastusalusten käyttöönoton myötä. Kannat olivat vuoteen 1992 mennessä lähes hävinneet sukupuuttoon. Kanadan liittovaltio asetti tuona vuonna voimaan tarkat kalastuskiintiöt, jotka ovat käytössä edelleen.[3] Kalastuksen taantumisen myötä paikalliset alkoivat panostaa matkailun kehittämiseen.[1] Huomattava muutos oli vuonna 2013 avattu Fogo Island Inn. Saarelta kotoisin ollut ja liike-elämässä rikastunut Zita Cobb perusti kotisaarelleen luksushotellin lisäksi Shorefast Foundation -nimisen säätiön, jolla hotellin tuloja ohjataan paikalliseen yhteisöön.[3]
Väestö
Fogo Islandin käsittävä tilastollisen Fogo Islandin kaupungin väkiluku oli vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan 2 244 ja vuoden 2011 laskennassa 2 395. Valtaosa heistä puhui ensisijaisesti englantia. Hieman yli puolet asukkaista ilmoitti etniseksi taustakseen "kanadalainen" ja toinen puoli englantilainen tai irlantilainen.[4]